Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Hovawart eli hoffi

Historia

Hovawartin näköisiä koiria oli jo keskiajalla Saksassa vahtikoirina. Sittemmin rotu kuoli sukupuuttoon ja kehitettiin 1920-luvulla uudelleen erilaisten risteyskokeilujen (mm. pitkäkarvainen saksanpaimenkoira, kuvaz, leonberginkoira, newfoundlandinkoira yms) avulla. Rodun alkuperäinen käyttötarkoitus oli pihan vartiointi ja omistajan suojeleminen.

Tämän koiran (Cator Mayer-Busch) pohjalta luotiin hovawartin rotumääritelmä 1930-luvulla. Se oli perimältään 45% Harzi-vuoristoalueen koiria, 28% saksanpaimenkoiraa, 15% kuvaszia ja 12% newfoundlandinkoiraa.

Ensimmäinen hovawart tuotiin Suomeen 1962. Tuolloin rotu luokiteltiin seurakoiraryhmään, ja ihmiset kuvittelivat saaneensa leppoisan luppakorvan, joten rodun voimakas puolustustahto koettiin ongelmakäyttäytymiseksi, vaikka kyse on rotuominaisuudesta.

Vanhoja kuvia: Piirros 1500-luvulta, maalaus 1869, 1930-luku?, 1930-luku1940-luku1940-luku1940-luku (pää), 1940-luku1950-luku (hyppy), 1950-luku (vaalea), 1950-luku (pää), 1950-luku, 1950-luku1950-luku1950-luku, n. 1960-luku? .

 

Luonne ja ominaisuudet

Hovawart on ennenkaikkea palveluskoira. Se vaatii runsaasti liikuntaa ja tekemistä ollakseen tyytyväinen elämäänsä (muussa tapauksessa se voi alkaa käyttäytymään ongelmallisesti esim. tuhoamaan kotia). Rotu sopii siis vain aktiiviselle ihmiselle. Parhaiten rotu sopii pelastuskoiraharrastukseen mm. raunioradoille, vetohiihtoon, canicrossiin ja palveluskoiralajeihin (mm. jälki, haku, viestintä ja etsintäkoe). Jos hovawart on saanut tarpeeksi tekemistä, on se kotioloissa rauhallinen. Hovawartia ei saa antaa lapsen ulkoilutettavaksi.

Rotu ei ole jakautunut eri linjoihin, mutta osa kasvattajista kasvattaa urheilullisempia palveluskoirakisaajia kun taas osa suosii perinteisiä pihavahteja.

Hovawartilla ei ole riistaviettiä, joten se ei lenkillä karkaa riistan hajujen perässä. Mutta se voi kyllä ajaa takaa naapurin kissaa tai rusakkoa niin kauan kun näkee saaliinsa.

Hovawartilla on voimakas vahtimis- ja suojeluvietti. Varsinkin urokset voivat puolustaa perhettään aggressiivisesti, joten kunnollinen kasvatus on tarpeen. Jonkun verran hovawartteja lopetetaan niiden purtua joko perheenjäsentä tai ulkopuolisia ihmisiä. Usein kyseessä on nuori, ihan rotutyypillinen uroskoira, jonka omistajalla ei vain ole taidot riittäneet näin vaativaan rotuun. Hovawartilla on kauas kuuluva haukkuääni. Haukkuminen saattaa tuottaa ongelmia kerrostalossa, jos turhautunut koira innostuu vahtimaan ja reagoi kaikkiin ääniin.

Hovawart ei noutajamaisesta ulkonäöstään huolimatta ole kaikkien kaveri. Hovawartit saattavat olla hyvinkin aggressiivisia samaa sukupuolta olevia koiria kohtaan. Myös saman perheen koirat voivat alkaa vihaamaan toisiaan niin paljon että ne täytyy eristää toisistaan loppuiäkseen.

Varsinkin uroksilla on runsaasti dominanssia, eikä hovawart urosta suositella ensimmäiseksi koiraksi. Koiramme-lehdessä 10/2007 kerrotaan: "Hoffi on hyvä valinta ihmiselle, joka on luontainen johtaja. Terveellä tavalla itsevarma ihminen kykenee kohtelemaan hoffiaan johdonmukaisesti. Ihmisellä joko on tai ei ole auktoriteettia. Varsinkin uroksen omistajalla olisi hyvä olla myös sen verran ruista ranteessa, että hän saisi kuljetettua koiransa pois pahoista paikoista, vaikka koira ei itse haluaisikaan lähteä". Hovawart jalostettiin alun perin itsenäisesti toimivaksi vahtikoiraksi. Vaikka rotua on jalostettu sittemmin enemmän palveluskoiramaiseen suuntaan, saksanpaimenkoiran tyylistä, nöyrää palvelijaa siitä ei ole kehittynyt. Hovawart on toiminnanhaluinen, mutta ei miellyttämisenhaluinen rotu. Hovawart on itsepäinen, eikä tottele omistajaansa sokeasti, vaan se täytyy motivoida. Hovawartin kouluttaminen on haasteellisempaa kuin paimenkoirien kouluttaminen. Hovawart menee koulutuskentällä iloisesti häntä pystyssä ja haistelee tuulia, kun taas paimenkoira tuijottaa skarppina omistajaansa.

Hovawart on luonteeltaan itsevarma ja suhteellisen kova koira. Hovawart on belgianpaimenkoiraan verrattuna varmaluonteisempi. Hovawart, eteenkään omanarvontuntoisempi uros, ei välttämättä ole paras valinta lapsiperheeseen.

Hovawartin voi realistisesti olettaa elävän 9-12 vuotta. Koiranetissä on tiedot 310 hovawartin eliniästä. Tämän tilaston perusteella hovawartin keskimääräinen elinikä on 9 vuotta. 75 koiraa oli kuollut vanhuuteen keskimäärin 12 vuoden 4 kuukauden ikäisenä. 47 koiraa oli kuollut syöpään keskimäärin  8 vuoden 7 kuukauden ikäisenä.

Hovawart on saksanpaimenkoiraa terveempi vaihtoehto. Rodussa esiintyy mm.  etenevää selkäydinrappeumaa (takajalat pettävät noin 7-10-vuotiaana, yleinen ongelma rodussa), vatsalaukunkiertymää (yleinen ongelma rodussa) ja syöpää (yleinen kuolinsyy hoffeilla).

Jalostukseen on vuodesta 1994 lähtien saanut käyttää vain A ja B lonkkaisia koiria. Hovawart on ensimmäinen rotu Suomessa jolta jätettiin lievästikin lonkkavikaiset pois jalostuksesta. Tämän seurauksena hovawarttien lonkkatilanne on hyvä.

Viralliset nivelten tutkimukset vuosina 2000-9/2013:

Lonkkavika: 16 %:lla (1942 tutkittua)

Keskivaikeita D-lonkkavikoja 3 %:lla, erittäin huonoja E-lonkkavikoja 0 %:lla.

Kyynärniveldysplasia: 1 %:lla (1437 tutkittua)

Polvilumpion sijoiltaanmeno: 0%:lla (34 tutkittua).

 

 Rodussa lisääntyminen (synnytykset, astutukset, pentujen hoito) sujuu luonnollisesti.

Rotumääritelmän mukaan nartun säkäkorkeus on 58-65 cm ja uroksen 63-70 cm. Hovawart panaa noin 35-40 kg.

Karvapeite on pitkähkö ja melko helppohoitoinen (ei vaadi trimmausta). Karvanlähtöaikoina karvaa on joka paikassa, muulloin karvaa lähtee vähemmän. Yleisin väri on musta ruskein merkein (noin 60% hoffeista). Muita sallittuja värejä ovat kulta (noin 30 % hoffeista) ja musta (noin 10% hoffeista).

 

Lisätietoa rodusta

Rotumääritelmä


©2017 Koirarodut - suntuubi.com