Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Saksanpaimenkoira (Deutscher Schäferhund, German shepherd dog)

Historia

Kotimaa: Saksa

Saksanpaimenkoira on kehittetty 1890-luvulla risteyttämällä erilaisia saksalaisia vartioivia paimenkoirarotuja keskenään.

Alkuperäinen käyttötarkoitus: Kun paimenkoirille ei enää riittänyt töitä Stephanitz (1864-1936) sai poliisin kiinnostumaan saksanpaimenkoirasta. Hyvien kokemusten vuoksi siitä kiinnostuivat pian myös muut viranomaiset. Suojelukokeesta tehtiin rodunomainen koe ja jalostuskäytön kriteeri jo vuonna 1903, näin koirille saatiin valmiudet suojella poliisia ja muita virkamiehiä virkatehtävissä. Saksan armeijaa palveli 1.maailmansodassa melkein 50 000 saksanpaimenkoiraa.

Suomeen ensimmäinen saksanpaimenkoira Hektor von der Volmeburg tuotiin vuonna 1909. Hektorista tuli Suomen ensimmäinen poliiisikoira ja sen kykyä hypätä 2 metriä korkean lankkuaidan yli ylistettiin lehdessä. Hektor kuoli 12-vuotiaana ja täytettiin.

Saksanpaimenkoira on ollut aikoinaan terverakenteinen työkoira, vasta viime vuosikymmenien aikana koiranäyttelyt ovat suosineet sairasta rakennetta ja pilanneet rodun näyttelylinjan.

Westminsterin näyttelyn paras saksanpaimenkoira vuonna 1911 VERTAA Westminsterin näyttelyn paras saksanpaimenkoira sata vuotta myöhemmin vuonna 2011.

Saksanpaimenkoira ennen - ja nykyisin (kuva)

Koirakirjassa vuodelta 1959 saksanpaimenkoiraa kuvataan mm. "Saksanpaimenkoira tarvitsee työtä, muuten se ahdistaa riistaa ja kulkureita, varsinkin jos sitä ei pidetä silmällä" (Ulrich Klever: Suuri Koirakirja).

Vanhoja kuvia: Ensimmäinen rekisteröity saksanpaimenkoira uros 1890-luvulla oli 60 cm korkea ja painoi 25 kg. 1800-1900-luvun vaihde, 1901, 1902, 1900-luvun alku1900-luvun alku, 19141915, 1915, pitkäkarvainen saksanpaimenkoira 8kk ikäisenä 1915, poliisikoiran koulutusta 1919, n.1920, 1920, 1920-luku, 1920-luku, 1920-luvulla, 1920-luku, pää 1920-luku, 19201925, 19251930-luvulla, 1930-luku, 1930-luku, 19301950-luvulla1950-luku (pää), 1970-luku1990-luvulla, ?.

Video 1920-luvulta, Video 1920-luvulta, Hauska video 1920-luvun poliisikoirista moottoripyörän kyydissä, Hauska temppuvideo 1920-luvulta, Video 1930

Video saksanpaimenkoiran hyppykyvystä 1930-luvulla:

 

 

 

 

Video Hitlerin saksanpaimenkoirasta 1940-luvulta:

Saksanpaimenkoiran kehitys 1940-luvulta 2000-luvulle

 

Näyttely- vai käyttölinjainen?

 

Käyttölinjainen

Käyttötarkoitus: Energinen työkoira, ei sovellu pelkäksi seurakoiraksi (tekemisen puutteessa kehittää käytösongelmia)

Luonne: Usein terävämpi (= reagoi aggressiivisemmin uhkaan) kuin näyttelylinjainen.

Terveys: Terverakenteisempi kuin näyttelylinjainen.

Ulkonäkö: Suoraselkäinen, usein väriltään mustanharmaa.

 

Näyttelylinjainen

Käyttötarkoitus: Seura- ja näyttelykoira, ei yleensä sovellu työkoiraksi eikä fyysisesti vaativiin harrastuksiin(selkä ei kestä/ luonne heikko).

Luonne: Usein heikkoluonteisempi kuin käyttölinjainen.

Terveys: Sairasrakenteisempi kuin käyttölinjainen.

Ulkonäkö: Rakenne usein raskaampi, painavampi, isompi. Selkä laskee takapäätä kohti usein voimakkaasti. Takaosassa usein heikot lihakset. Usein punaruskea

 

"Puoleksi koira, puoleksi sammakko" -video havainnollistaa saksanpaimenkoiran eri linjojen eroja. Ensin kerrotaan rodun sammakkopuoliskosta eli näyttelylinjasta ja sen jälkeen rodun koirapuoliskosta eli käyttölinjasta.

Näiden lisäksi on myös sekalinjaisia, joiden taustalta löytyy sekä käyttö- että näyttelylinjaisia koiria.

 

Käyttötarkoitus

 

Käyttölinjaiset

Monipuolinen palveluskoirarotu. Perinteisesti tunnettu poliisin, rajavartiolaitoksen ja puolustusvoimien käyttämänä virkakoirana. Nykyisin belgianpaimenkoira malinoisia kuitenkin pidetään saksanpaimenkoiraa parempana poliisikoirana.

Monipuolinen harrastuskoira: Käyttölinjaisen saksanpaimenkoiran kanssa voi harrastaa esim. kaikkia palveluskoiralajeja ja pelastuskoiratoimintaa.

7-vuotias tyttö kilpailee suojelussa (uskomaton video)

Ei sovellu seurakoiraksi!

 

Näyttelylinjaiset

Näyttelylinjaisten saksanpaimenkoirien "työominaisuuksia" mitataan rohkeuskokeessa. Lähes poikkeuksetta näihin rohkeuskokeisiin osallistuvia suomalaisia saksanpaimenkoiria voi kuvailla sanoin: Hoippuen liikkuvia, luonteeltaan epävarmoja, eivät ole omistajillaan lainkaan hallinnassa, eivätkä tottele omistajaansa.

Videoita suomalaisesta rohkeuskokeesta vuodelta 2011:

 

 

 

 

 

Saksanpaimenkoirien Suomen päänäyttelyn kaikki rohkeuskokeet vuonna 2012

 

1.1.2013-28.6.2013 on syntynyt 146 saksanpaimenkoirapentuetta vain 6 pentueessa (4,1%) molemmilla vanhemmilla on tulos jostakin palveluskoiralajista!  "Jalostus" vain näyttelytitteleitä omaavilla saksanpaimenkoirilla on vain määrän lisäämistä laadun kustannuksella, ei palveluskoirarodun jalostamista! 

 

Luonne

Sopii vain aktiiviseen perheeseen, jossa sille tarjotaan runsaasti liikuntaa (yli 10km/vrk), työtehtäviä/harrastuksia ja perusteellinen koulutus, muuten siitä tulee helposti häirikkö, Kulmakunnan Kauhu, joka häiritsee naapureita jatkuvalla haukunnalla, hyökkäilee lenkillä vastaantulijoiden kimppuun, vetää hihnassa kuin hinaaja tai tuhoaa kotisi yksinollessaan. Saksanpaimenkoira ei sovellu laiskalle koti-ihmiselle, jonka mielipuuhaa on löhötä sohvalla telkkaria katsellen, vaan se sopii ulkoilmaihmiselle, jolla on aikaa ja intoa touhuta koiran kanssa koulutuskentillä, metsässä jne. Saksanpaimenkoirasta saa erinomaisen ja väsymättömän joka sään lenkkeilykaverin.

Leimautuu voimakkaasti perheeseensä ja suhtautuu isäntääänsä palvovasti ja nöyrästi. Rakastaa oman perheen lapsia, ja suhtautuu heihin hyvin suojelevasti. 

Taapero ja hänen paras ystävänsä saksanpaimenkoira (video)

Erittäin voimakas vartioimis- ja suojeluvietti. Puolustaa kaikkia perheen jäseniä. Joillakin saksanpaimenkoirilla reviirin vartioiminen on liiankin voimakasta ja aiheuttaa ongelmia.

Hieno tositilanteessa kuvattu video, jossa 2 saksanpaimenkoiraa puolustavat omistajaansa/itseään kun mies heittelee heitä tiilillä tms? Video on kuvattu Marokossa:

 

Saksanpaimenkoira ei ole vieraita ihmisiä kohtaan lempeä halinalle.

 

Erittäin älykäs, oppivainen ja yhteistyöhaluinen. Aina valmis tekemään töitä omistajansa kanssa. Omistajan noustessa ylös tuolilta, on koira heti vierellä valmiina toimintaan.

 

Saksanpaimenkoirat ovat tehneet lukemattomia sankaritekoja ja pelastaneet ihmishenkiä. Tässä muutamia tarinoita:

Saksanpaimenkoira opastaa poliisin ja paloautot syrjässä sijaitsevat palavan talon luokse (video).

 

Ei riistaviettiä, mutta saalisviettiä täytyy olla. Saksanpaimenkoira voi siis lähteä näkemänsä pakenevan pupun tai muun eläimen perään.

 

Rodussa esiintyy paljon hermostuneita, aggressiivisia ja epävarmoja yksilöitä. Varmistu että pennun vanhemmat ovat tasapainoisia ja hyväluonteisia.

Vuonna 2013 Tampereella yksin kotiin jätetty saksanpaimenkoira karkasi kerrostaloasunnosta ja puri karkureissullaan 2 aikuista ihmistä ja 1 lasta (lähde).

Toisille koirille epävarmuuttaan räyhääminen  on saksanpaimenkoirilla erittäin yleinen ongelma:

Kahden dominoivan koiran (saksanpaimenkoira ja rottweiler) kohtaaminen:

 

Joidenkin saksanpaimenkoirien kohdalla esim. aggressiivisuuden syy voi olla kipu (rodulla kun on paljon kivuliaita selkä- ja nivelsairauksia).

 

 

Elinikä

Keskimääräinen elinikä: 7 vuotta 7 kuukautta 3309 saksanpaimenkoiran perusteella (Suomen kennelliiton jalostustietokanta).

 

Suomen kennelliiton jalostustietokannasta 8/2013 löytyvien 3309 saksanpaimenkoiran eliniät eriteltynä (ei tapaturmia):

2 kuukautta Peräaukottomuus
2 kuukautta Akalasia (= ruokatorvi ei kuljeta kaikkea ruokaa mahalaukkuun normaalisti vaan sitä jää ruokatorveen)
2 kuukautta parvovirus
2 kuukautta
2 kuukautta Sydänsairaus
2 kuukautta sairaus
2 kuukautta Akalasia (ruokatorven sairaus)
2 kuukautta Pelokkuus
2 kuukautta
2 kuukautta
2 kuukautta Keskushermoston kehityshäiriö, esim. vesipää, syringomyelia
2 kuukautta Synnynnäinen sydämen tai sydänverisuonten kehityshäiriö
3 kuukautta Epilepsia, Tila hoitoon vastaamaton. Koira lopetettiin eläinsuojelusyistä.
3 kuukautta Sydänsairaus
3 kuukautta äkillinen rytmihäiriö
3 kuukautta Luusto- ja nivelsairaus
3 kuukautta Sydänsairaus
3 kuukautta Lonkkaniveldysplasia ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
3 kuukautta Lonkkaniveldysplasia ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
3 kuukautta Äkillinen ripuli
3 kuukautta Sydänsairaus
4 kuukautta Epilepsia
4 kuukautta Aivokalvontulehdus
4 kuukautta Lopetus ilman sairauden diagnosointia
4 kuukautta
4 kuukautta Koira lopetettu sen tassujen anturoiden turvotessa ja eläinlääkärin suosituksesta.
4 kuukautta Synnynnäinen nikamien epämuodostuma
4 kuukautta
4 kuukautta
4 kuukautta sairaus
5 kuukautta Lonkkaniveldysplasia ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
5 kuukautta Luusto- ja nivelsairaus
5 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
5 kuukautta Sydänsairaus
5 kuukautta Luusto- ja nivelsairaus
5 kuukautta Maksan, munuaisten tai suoliston kasvain
5 kuukautta Luusto- ja nivelsairaus
5 kuukautta Luusto- ja nivelsairaus
5 kuukautta
5 kuukautta Immunologinen sairaus
5 kuukautta Sydänlihassairaus, kardiomyopatia -> nestettä keuhkoihin. Välitön kuolinsyy tukehtuminen.
5 kuukautta
5 kuukautta
6 kuukautta Kyynärniveldysplasia ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
6 kuukautta Luusto- ja nivelsairaus
6 kuukautta Ei lonkkamaljoja
6 kuukautta
6 kuukautta Sydänsairaus
6 kuukautta Haiman vajaatoiminta
6 kuukautta luuston tai nivelten kasvuhäiriö
6 kuukautta luuston tai nivelten kasvuhäiriö
6 kuukautta luuston tai nivelten kasvuhäiriö
6 kuukautta Luusto- ja nivelsairaus
6 kuukautta luuston tai nivelten kasvuhäiriö
6 kuukautta Luutumaton proc anconaeus vas+oik kyynärnivelessä+inkongruenssi+tulehdus
6 kuukautta sydämen äkillinen toimintavajaus
6 kuukautta sairaus
6 kuukautta luuston tai nivelten kasvuhäiriö
6 kuukautta Sikiöaikainen vas. lonkan kehityshäiriö
6 kuukautta Sydänsairaus
6 kuukautta
7 kuukautta Lonkkaniveldysplasia ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko. (nuoren iän vuoksi epävirallinen tulos E/D nivelrikkomuutoksia lonkkamaljassa ja reisiluunpäässä)
7 kuukautta Lonkkaniveldysplasia ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko ja polvilumpion sijoiltaan meno.
7 kuukautta Lonkkaniveldysplasia ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
7 kuukautta Kyynärniveldysplasia ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
7 kuukautta Nivelrikko, artroosi, muualla kuin lonkissa tai kyynärnivelissä
7 kuukautta luuston tai nivelten kasvuhäiriö
7 kuukautta kilpirauhanen ei toiminut ollenkaan, ns kääpiökoira, sisäelimet romahtivat
7 kuukautta Sydänsairaus
7 kuukautta Luusto- ja nivelsairaus
7 kuukautta luuston tai nivelten kasvuhäiriö
7 kuukautta sairaus
7 kuukautta sairaus
7 kuukautta Pelokkuus
8 kuukautta Kuollut äkillisesti, ilmanesioireita. Avattu paikallisella ell samana iltana. Ilm.aivoaneurysma.
8 kuukautta Sydänsairaus
8 kuukautta
8 kuukautta sairaus
8 kuukautta välikuvissa todettu molemmissa kyynärpäissä irtopalat sekä nivelrikko
8 kuukautta vakava luuston kehityshäiriö
8 kuukautta Luusto- ja nivelsairaus
8 kuukautta Atopia, allerginen atooppinen ihotulehdus
8 kuukautta Kuollut ilman sairauden diagnosointia
8 kuukautta Kyynärniveldysplasia ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
8 kuukautta Lonkkaniveldysplasia ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
8 kuukautta Pennun synnynnäinen vika tai epämuodostuma
8 kuukautta
8 kuukautta
9 kuukautta Lonkkaniveldysplasia ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
9 kuukautta Luusto- ja nivelsairaus
9 kuukautta Lonkkaniveldysplasia ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
9 kuukautta Selkäsairaus
9 kuukautta
9 kuukautta Pyoderma, vakava tai toistuva märkivä ihotulehdus, Sikaripunkille allerginen.
9 kuukautta Iho- ja korvasairaudet
9 kuukautta
9 kuukautta luuston tai nivelten kasvuhäiriö

 9 kuukautta Kyynärniveldysplasia ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
9 kuukautta Kyynärniveldysplasia ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
9 kuukautta luuston tai nivelten kasvuhäiriö
9 kuukautta
9 kuukautta Iho- ja korvasairaudet
9 kuukautta
9 kuukautta synnynnäinen munuaisvika
9 kuukautta luuston tai nivelten sairaus
9 kuukautta
9 kuukautta
10 kuukautta Luusto- ja nivelsairaus
10 kuukautta Äkillinen sydänkuolema
10 kuukautta Vihaisuus
10 kuukautta Ruokatorven laajentuma, megaesofagus
10 kuukautta Iho- ja korvasairaudet
10 kuukautta Luusto- ja nivelsairaus
10 kuukautta Sydänlihassairaus, hypertrofinen kardiomyopatia. Äkillinen sydämmen toiminnanvajaus.
10 kuukautta Moniniveltulehdus, immunologinen polyartriitti
10 kuukautta luuston tai nivelten kasvuhäiriö
10 kuukautta sairaus
10 kuukautta luuston tai nivelten sairaus
10 kuukautta Iho- ja korvasairaudet
10 kuukautta Luusto- ja nivelsairaus
10 kuukautta Keskivaikeat nivelrikkomuutokset joiden taustalla on tod näk kyynärnivelten irtopala muutokset
10 kuukautta Sydänsairaus
10 kuukautta Luusto- ja nivelsairaus
10 kuukautta Lonkkaniveldysplasia ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
10 kuukautta Sydän laajentunut eikä kestänyt nukutusta
11 kuukautta Nopeasti leviävä verisyöpä
11 kuukautta Heikko hermorakenne aiheutti pelokasta ja raivokkaasti hyökkäävää käytöstä kodin ulkopuolella
11 kuukautta Luusto- ja nivelsairaus
11 kuukautta Kyynärniveldysplasia ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
11 kuukautta Selkäsairaus
11 kuukautta Luusto- ja nivelsairaus
11 kuukautta Lonkkaniveldysplasia ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
11 kuukautta Immunologinen sairaus
11 kuukautta
11 kuukautta Sydänsairaus
1 vuotta Lonkkaniveldysplasia ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
1 vuotta Synnynnäinen munuaissairaus
1 vuotta Sydänlihassairaus, kardiomyopatia. koira tutkittu Evirassa. Hypertrofinen kardiomyopatia ja äkillinen sydämen toiminnanvajaus.
1 vuotta Syöpäkasvain mahalaukussa
1 vuotta Lonkkaniveldysplasia ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
1 vuotta Kuollut ilman sairauden diagnosointia
1 vuotta Maksan ja ruoansulatuskanavan sairaus
1 vuotta
1 vuotta
1 vuotta Lopetettu lonkkakuvauksen yhteydessä kuvissa ilmenneiden huonojen lonkkien vuoksi.
1 vuotta Virtsarakon kasvain
1 vuotta
1 vuotta Luusto- ja nivelsairaus
1 vuotta 1 kuukautta synnynnäinen vaikea OD polvinivelessä
1 vuotta 1 kuukautta sairaus
1 vuotta 1 kuukautta Lonkkaniveldysplasia (E/E) ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko + kyynärnivel dysplasia (3/2) ja nivelrikko
1 vuotta 1 kuukautta Lonkkaniveldysplasia (E/D) ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
1 vuotta 1 kuukautta Lonkkaniveldysplasia (E/E) ja sen seurauksena kehittynyt hyvin vaikea-asteinen (3/3) nivelrikko + aggressiivisuus.
1 vuotta 1 kuukautta Luusto- ja nivelsairaus (lonkat E/C)
1 vuotta 1 kuukautta Lonkkaniveldysplasia ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
1 vuotta 1 kuukautta myasthenia gravis ("Myasthenia gravis eli myastenia on hermo-lihasliitoksen sairaus, jonka oireena on lihasten väsyminen ja heikkous. Kyseessä on autoimmuunisairaus, jossa elimistö muodostaa vasta-aineita omia kudoksia vastaan." Lähde)
1 vuotta 1 kuukautta Lonkkaniveldysplasia ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
1 vuotta 1 kuukautta Koiralla erittäin vakava synnynnäinen lonkkavika
1 vuotta 1 kuukautta Luusto- ja nivelsairaus
1 vuotta 1 kuukautta Kyynärniveldysplasia (2/1) ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
1 vuotta 1 kuukautta
1 vuotta 1 kuukautta Kuollut ilman sairauden diagnosointia
1 vuotta 1 kuukautta
1 vuotta 1 kuukautta
1 vuotta 1 kuukautta Lonkkaniveldysplasia ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
1 vuotta 1 kuukautta
1 vuotta 2 kuukautta Kyynärniveldysplasia ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko. Kyynärnivelessä irtopaloja ja inkongruenssia, leikkaus ei auttanut
1 vuotta 2 kuukautta Lonkkaniveldysplasia ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
1 vuotta 2 kuukautta Immunologinen sairaus
1 vuotta 2 kuukautta Luusto- ja nivelsairaus
1 vuotta 2 kuukautta käytösongelma
1 vuotta 2 kuukautta Luusto- ja nivelsairaus
1 vuotta 2 kuukautta Mahalaukun kiertyminen
1 vuotta 2 kuukautta lopetettu lonkkakuvauksen yhteydessä kuvissa ilmenneiden huonojen lonkkien (E/D) vuoksi.
1 vuotta 2 kuukautta sairaus
1 vuotta 2 kuukautta Mahalaukun kiertyminen
1 vuotta 2 kuukautta Lonkkaniveldysplasia ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
1 vuotta 2 kuukautta Luusto- ja nivelsairaus
1 vuotta 2 kuukautta haiman vajaatoiminta
1 vuotta 2 kuukautta Lonkkaniveldysplasia ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
1 vuotta 2 kuukautta Iho- ja korvasairaudet
1 vuotta 2 kuukautta Haiman vajaatoiminta
1 vuotta 2 kuukautta
1 vuotta 2 kuukautta Luusto- ja nivelsairaus
1 vuotta 2 kuukautta
1 vuotta 2 kuukautta Salakavaluus tai arvaamattomuus
1 vuotta 3 kuukautta Luusto- ja nivelsairaus (kyynär 3/3)
1 vuotta 3 kuukautta haimanvajaatoiminta
1 vuotta 3 kuukautta Lonkkaniveldysplasia (C/D) ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
1 vuotta 3 kuukautta
1 vuotta 3 kuukautta pelokkuus ja äkäisyys
1 vuotta 3 kuukautta Ruokatorven laajentuma, megaesofagus
1 vuotta 3 kuukautta
1 vuotta 3 kuukautta Lonkkaniveldysplasia (D/D) ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
1 vuotta 3 kuukautta Lopetus käytös- tai käyttäytymishäiriöiden vuoksi
1 vuotta 3 kuukautta Lonkkaniveldysplasia (D/E) ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
1 vuotta 3 kuukautta Luusto- ja nivelsairaus
1 vuotta 3 kuukautta Pelokkuus
1 vuotta 3 kuukautta Mahalaukun kiertyminen
1 vuotta 3 kuukautta
1 vuotta 3 kuukautta Lonkkaniveldysplasia ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
1 vuotta 3 kuukautta sairaus
1 vuotta 3 kuukautta Luusto- ja nivelsairaus
1 vuotta 3 kuukautta Mahalaukun kiertyminen
1 vuotta 3 kuukautta Iho- ja korvasairaudet
1 vuotta 4 kuukautta *hermoheikko', lievä eroahdistus, ylisuojelevaisuus, omille lapsille unelma mutta vieraille murisi.
1 vuotta 4 kuukautta Luusto- ja nivelsairaus
1 vuotta 4 kuukautta Lonkkaniveldysplasia (E/E) ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
1 vuotta 4 kuukautta Lonkkaniveldysplasia (D/D) ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
1 vuotta 4 kuukautta sairaus
1 vuotta 4 kuukautta Vihaisuus
1 vuotta 4 kuukautta Lopetus käytös- tai käyttäytymishäiriöiden vuoksi
1 vuotta 4 kuukautta Immunologinen sairaus
1 vuotta 4 kuukautta Luusto- ja nivelsairaus
1 vuotta 4 kuukautta
1 vuotta 4 kuukautta Erythematos Lupus (=punahukka, autoimmuunisairaus)
1 vuotta 4 kuukautta
1 vuotta 4 kuukautta Lonkkaniveldysplasia ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
1 vuotta 4 kuukautta Iho- ja korvasairaudet
1 vuotta 4 kuukautta
1 vuotta 4 kuukautta Hermostollinen sairaus
1 vuotta 5 kuukautta Lopetus käytös- tai käyttäytymishäiriöiden vuoksi
1 vuotta 5 kuukautta Kyynärniveldysplasia (3/1) ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
1 vuotta 5 kuukautta Etujalkojen jännevika
1 vuotta 5 kuukautta Lonkkaniveldysplasia (D/E) ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
1 vuotta 5 kuukautta Lonkkaniveldysplasia (D/E) ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
1 vuotta 5 kuukautta Lonkkaniveldysplasia ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
1 vuotta 5 kuukautta Hermostollinen sairaus
1 vuotta 5 kuukautta
1 vuotta 5 kuukautta Lopetus käytös- tai käyttäytymishäiriöiden vuoksi
1 vuotta 5 kuukautta Kuolinsyy todennäköisesti sydänperäinen
1 vuotta 5 kuukautta vaikea ruoka-aine allergia, joka ilmeni pahoin iho-oirein (hiiva).
1 vuotta 5 kuukautta Atopia, allerginen atooppinen ihotulehdus
1 vuotta 5 kuukautta
1 vuotta 5 kuukautta lopetettu lonkkakuvauksen yhteydessä kuvissa todettujen huonojen lonkkien (C/D) vuoksi
1 vuotta 5 kuukautta
1 vuotta 5 kuukautta
1 vuotta 6 kuukautta Immuunihemolyyttinen anemia, IMHA, AIHA
1 vuotta 6 kuukautta Hermostollinen sairaus
1 vuotta 6 kuukautta
1 vuotta 6 kuukautta Lopetus käytös- tai käyttäytymishäiriöiden vuoksi
1 vuotta 6 kuukautta sairaus
1 vuotta 6 kuukautta vaikea epilepsia kuoli sairauskohtaukseen hyvin nuorena
1 vuotta 6 kuukautta
1 vuotta 6 kuukautta Immunologinen sairaus
1 vuotta 6 kuukautta virtsatie- tai lisääntymiselinten sairaus
1 vuotta 6 kuukautta maksan tai ruoansulatuskanavan sairaus
1 vuotta 6 kuukautta
1 vuotta 6 kuukautta 1,5 vuotiaana luusto kulunut virheasennon vuoksi. lopetettu kärsimysten välttämiseksi
1 vuotta 6 kuukautta Vihaisuus
1 vuotta 6 kuukautta Lonkkaniveldysplasia (E/E) ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
1 vuotta 6 kuukautta Pelokkuus
1 vuotta 7 kuukautta Perinnöllinen nivelrikko oikeassa polvessa ja erittäin löysä vasen lonkka
1 vuotta 7 kuukautta Lonkkaniveldysplasia (D/D) ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
1 vuotta 7 kuukautta Kyynärniveldysplasia (3/3) ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
1 vuotta 7 kuukautta Lonkkaniveldysplasia ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
1 vuotta 7 kuukautta Epilepsia
1 vuotta 7 kuukautta
1 vuotta 7 kuukautta
1 vuotta 7 kuukautta Luusto- ja nivelsairaus
1 vuotta 7 kuukautta
1 vuotta 7 kuukautta Selkäsairaus (Lumbalisatio) ja Lonkkaniveldysplasia (D/D)
1 vuotta 7 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
1 vuotta 7 kuukautta Epilepsia
1 vuotta 7 kuukautta
1 vuotta 7 kuukautta Haiman vajaatoiminta
1 vuotta 7 kuukautta Lonkkaniveldysplasia ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
1 vuotta 7 kuukautta Lopetus ilman sairauden diagnosointia
1 vuotta 7 kuukautta Takaselän kipu-halvaus-oireyhtymä, cauda equina-oireyhtymä. lisäksi lannerangan fasettinivelissä nivelrikko, voimakasta uudisluu muodostusta selkäydinkanavassa.
1 vuotta 8 kuukautta paha vinolantio ja nivelrikko
1 vuotta 8 kuukautta Kyynärniveldysplasia (3/3) ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
1 vuotta 8 kuukautta Lonkkaniveldysplasia (C/C) ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko ja ristiselän toimintahäiriö
1 vuotta 8 kuukautta luuston tai nivelten sairaus
1 vuotta 8 kuukautta Sydänlihassairaus, kardiomyopatia
1 vuotta 8 kuukautta Kuolinsyy todennäköisesti sydänperäinen
1 vuotta 8 kuukautta sairaus
1 vuotta 8 kuukautta Lopetus käytös- tai käyttäytymishäiriöiden vuoksi
1 vuotta 8 kuukautta Luusto- ja nivelsairaus
1 vuotta 8 kuukautta Koiralla oli jakautunut ristiluu eli kahdeksan lannenikamaan ja siitä johtuen hyvin vino lantio.
1 vuotta 8 kuukautta
1 vuotta 8 kuukautta Pelokkuus
1 vuotta 8 kuukautta Lopetus ilman sairauden diagnosointia
1 vuotta 8 kuukautta
1 vuotta 9 kuukautta Epilepsia
1 vuotta 9 kuukautta
1 vuotta 9 kuukautta
1 vuotta 9 kuukautta Immunologinen sairaus
1 vuotta 9 kuukautta Kyynärniveldysplasia (2/2) ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko, koiralla oli myös E/E-lonkat.
1 vuotta 9 kuukautta Lonkkaniveldysplasia ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
1 vuotta 9 kuukautta Pyoderma, vakava tai toistuva märkivä ihotulehdus
1 vuotta 9 kuukautta Iho- ja korvasairaudet
1 vuotta 9 kuukautta Lonkkaniveldysplasia (C/C) ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
1 vuotta 9 kuukautta
1 vuotta 9 kuukautta
1 vuotta 9 kuukautta sairaus
1 vuotta 9 kuukautta
1 vuotta 9 kuukautta sairaus
1 vuotta 9 kuukautta
1 vuotta 9 kuukautta Synnynnäinen nikamien epämuodostuma Sakralisaatio
1 vuotta 9 kuukautta
1 vuotta 9 kuukautta Salakavaluus tai arvaamattomuus
1 vuotta 10 kuukautta Kyynärniveldysplasia ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
1 vuotta 10 kuukautta Luusto- ja nivelsairaus
1 vuotta 10 kuukautta Selkäsairaus
1 vuotta 10 kuukautta luuston tai nivelten sairaus
1 vuotta 10 kuukautta Lonkkaniveldysplasia (D/D) ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
1 vuotta 10 kuukautta Luusto- ja nivelsairaus
1 vuotta 10 kuukautta
1 vuotta 10 kuukautta
1 vuotta 10 kuukautta Lonkkaniveldysplasia ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
1 vuotta 10 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
1 vuotta 10 kuukautta sairaus
1 vuotta 10 kuukautta Salakavaluus tai arvaamattomuus
1 vuotta 10 kuukautta Lopetus käytös- tai käyttäytymishäiriöiden vuoksi
1 vuotta 10 kuukautta Kuollut ilman sairauden diagnosointia
1 vuotta 10 kuukautta Lopetus käytös- tai käyttäytymishäiriöiden vuoksi
1 vuotta 10 kuukautta
1 vuotta 10 kuukautta
1 vuotta 10 kuukautta Kuollut ilman sairauden diagnosointia
1 vuotta 10 kuukautta
1 vuotta 10 kuukautta
1 vuotta 10 kuukautta
1 vuotta 10 kuukautta vanhuus (tarkoittanee luonnollista kuolemaa?)
1 vuotta 11 kuukautta Lonkkaniveldysplasia (E/E) ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
1 vuotta 11 kuukautta sairaus
1 vuotta 11 kuukautta Lonkkaniveldysplasia ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
1 vuotta 11 kuukautta Luusto- ja nivelsairaus (lonkat E/E)
1 vuotta 11 kuukautta
1 vuotta 11 kuukautta Luusto- ja nivelsairaus
1 vuotta 11 kuukautta Kyynärniveldysplasia (1/3) ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
1 vuotta 11 kuukautta Lantion synnynnäinen kehityshäiriö
1 vuotta 11 kuukautta
1 vuotta 11 kuukautta Lonkkaniveldysplasia (D/D) ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
1 vuotta 11 kuukautta Iho- ja korvasairaudet
1 vuotta 11 kuukautta Lopetus käytös- tai käyttäytymishäiriöiden vuoksi
1 vuotta 11 kuukautta Lopetus käytös- tai käyttäytymishäiriöiden vuoksi

 

2 vuotta Luusto- ja nivelsairaus
2 vuotta Takaselän kipu-halvaus-oireyhtymä, cauda equina-oireyhtymä, Lopetettu pitkittyneen kipuilun vuoksi.
2 vuotta Atopia, allerginen atooppinen ihotulehdus
2 vuotta Kuollut ilman sairauden diagnosointia
2 vuotta luuston tai nivelten kasvuhäiriö
2 vuotta ilillä oli E-luokan lonkat, jotka eivät lopulta enää pysyneet paikallaan (ei virallista kuvaustulosta)
2 vuotta
2 vuotta
2 vuotta Iho- ja korvasairaudet
2 vuotta
2 vuotta Luusto- ja nivelsairaus
2 vuotta
2 vuotta mahalaukun kiertymä
2 vuotta penikkatauti
2 vuotta Lopetus käytös- tai käyttäytymishäiriöiden vuoksi
2 vuotta 1 kuukautta Immunologinen sairaus
2 vuotta 1 kuukautta Selkäsairaus
2 vuotta 1 kuukautta Lopetus ilman sairauden diagnosointia
2 vuotta 1 kuukautta sairaus
2 vuotta 1 kuukautta Salakavaluus tai arvaamattomuus
2 vuotta 1 kuukautta Sydänsairaus
2 vuotta 1 kuukautta Iho- ja korvasairaudet
2 vuotta 1 kuukautta Vihaisuus. Puri 7 kk;n ikäiseltä sijoitus spn:lta kaulavaltimon poikki. Pentu kuoli verenhukkaan.
2 vuotta 1 kuukautta Mahalaukun kiertyminen
2 vuotta 1 kuukautta luuston tai nivelten kasvuhäiriö
2 vuotta 1 kuukautta
2 vuotta 1 kuukautta Lopetus käytös- tai käyttäytymishäiriöiden vuoksi
2 vuotta 1 kuukautta Pitovaikeudet
2 vuotta 1 kuukautta
2 vuotta 1 kuukautta Lopetus käytös- tai käyttäytymishäiriöiden vuoksi
2 vuotta 2 kuukautta Pehmytkudossyöpä takajalassa
2 vuotta 2 kuukautta yliliikkuva selkä
2 vuotta 2 kuukautta Takaselän kipu-halvaus-oireyhtymä, cauda equina-oireyhtymä
2 vuotta 2 kuukautta Munuaisten vajaatoiminta, Lisäksi virtsarakon krooninen vajaatoiminta.
2 vuotta 2 kuukautta Lonkkaniveldysplasia (D/D) ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
2 vuotta 2 kuukautta sairaus
2 vuotta 2 kuukautta
2 vuotta 2 kuukautta sydämen sairaus tai vajaatoiminta
2 vuotta 2 kuukautta sairaus
2 vuotta 2 kuukautta Luusto- ja nivelsairaus
2 vuotta 2 kuukautta Pelokkuus
2 vuotta 2 kuukautta
2 vuotta 2 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
2 vuotta 3 kuukautta Ihon tai ihonalaiskudoksen kasvain
2 vuotta 3 kuukautta Selkäsairaus
2 vuotta 3 kuukautta suolistotulehdus
2 vuotta 3 kuukautta luuston tai nivelten kasvuhäiriö
2 vuotta 3 kuukautta Iho- ja korvasairaudet
2 vuotta 3 kuukautta Sisäeriterauhasten sairaus
2 vuotta 3 kuukautta Luusto- ja nivelsairaus
2 vuotta 3 kuukautta Lonkkaniveldysplasia (D/D) ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
2 vuotta 3 kuukautta Kyynärniveldysplasia (0/2) ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
2 vuotta 3 kuukautta Luusto- ja nivelsairaus
2 vuotta 3 kuukautta luuston tai nivelten kasvuhäiriö
2 vuotta 3 kuukautta sairaus
2 vuotta 3 kuukautta
2 vuotta 4 kuukautta Lonkkaniveldysplasia (E/B) ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
2 vuotta 4 kuukautta Immunologinen sairaus
2 vuotta 4 kuukautta
2 vuotta 4 kuukautta
2 vuotta 4 kuukautta Salakavaluus tai arvaamattomuus
2 vuotta 4 kuukautta Lopetus ilman sairauden diagnosointia
2 vuotta 4 kuukautta lonkkamalja puuttui (E/E lonkat)
2 vuotta 4 kuukautta Salakavaluus tai arvaamattomuus
2 vuotta 4 kuukautta Lonkkaniveldysplasia (D/D) ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
2 vuotta 4 kuukautta Energinen tempperamenttinen koira joka ei sijoituskodissaan ollut hallinnassa
2 vuotta 4 kuukautta Polvessa irtopala ja sitä seurannut nivelrikko, lisäksi allergia
2 vuotta 4 kuukautta Virtsatie- ja lisääntymiselinten sairaus
2 vuotta 4 kuukautta perianaalifistelia, autoimmuuni sairaus
2 vuotta 4 kuukautta
2 vuotta 4 kuukautta Lopetus ilman sairauden diagnosointia
2 vuotta 4 kuukautta sairaus
2 vuotta 4 kuukautta
2 vuotta 4 kuukautta Ravinto ei imeytynyt missään muodossa, hermosto- ja tasapainohäiriöitä. Ell ei löytänyt syytä.
2 vuotta 4 kuukautta Pennun synnynnäinen vika tai epämuodostuma
2 vuotta 5 kuukautta Kyynärniveldysplasia (3/3) ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko + synnynnäinen vinolantio
2 vuotta 5 kuukautta Lopetus käytös- tai käyttäytymishäiriöiden vuoksi
2 vuotta 5 kuukautta
2 vuotta 5 kuukautta Kuoli sisäiseen verenvuotoon sterilisaation jälkeen
2 vuotta 5 kuukautta verenvuototauti
2 vuotta 5 kuukautta käytösongelma
2 vuotta 5 kuukautta Kuollut ilman sairauden diagnosointia
2 vuotta 5 kuukautta Lonkkaniveldysplasia (D/C) ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
2 vuotta 5 kuukautta Lopetus ilman sairauden diagnosointia, syytä ei löydetty edes ruumiinavauksessa
2 vuotta 5 kuukautta
2 vuotta 5 kuukautta sairaus
2 vuotta 6 kuukautta Lonkkaniveldysplasia (E/E) ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko, sekä kyynärniveldysplasia (2/2)
2 vuotta 6 kuukautta Luusto- ja nivelsairaus
2 vuotta 6 kuukautta Vihaisuus
2 vuotta 6 kuukautta
2 vuotta 6 kuukautta käytösongelma
2 vuotta 6 kuukautta Ruoka-aineallergia
2 vuotta 6 kuukautta Sisäeriterauhasten sairaus
2 vuotta 6 kuukautta
2 vuotta 6 kuukautta Lonkkaniveldysplasia (E/E) ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
2 vuotta 6 kuukautta Lopetus käytös- tai käyttäytymishäiriöiden vuoksi
2 vuotta 7 kuukautta Mahalaukun kiertyminen
2 vuotta 7 kuukautta Lonkkaniveldysplasia ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
2 vuotta 7 kuukautta Kyynärniveldysplasia (0/3) ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
2 vuotta 7 kuukautta Krooninen pinnallinen sarveiskalvon tulehdus, pannus
2 vuotta 7 kuukautta Äkillinen sydämen toimintavajaus
2 vuotta 7 kuukautta Lonkkaniveldysplasia (D/E) ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
2 vuotta 7 kuukautta Atopia, allerginen atooppinen ihotulehdus + pahat käytöshäiriöt vieraita ihmisiä kohtaan
2 vuotta 7 kuukautta Lopetus ilman sairauden diagnosointia+koiralla vakava lonkkavika (B/D) ja selkävika
2 vuotta 7 kuukautta Haiman vajaatoiminta
2 vuotta 7 kuukautta Lopetus ilman sairauden diagnosointia
2 vuotta 7 kuukautta Epilepsia
2 vuotta 7 kuukautta
2 vuotta 8 kuukautta Luusto- ja nivelsairaus
2 vuotta 8 kuukautta Munuaisten vajaatoiminta
2 vuotta 8 kuukautta
2 vuotta 8 kuukautta sairaus
2 vuotta 8 kuukautta Lopetus käytös- tai käyttäytymishäiriöiden vuoksi
2 vuotta 9 kuukautta Hermostollinen sairaus
2 vuotta 9 kuukautta Luusto- ja nivelsairaus
2 vuotta 9 kuukautta Ruokatorven laajentuma, megaesofagus. Välimuotoinen nikama, Spondyloosimuutos, kokosilta L7-S.
2 vuotta 9 kuukautta Suolen kiertymä
2 vuotta 9 kuukautta Lopetus ilman sairauden diagnosointia
2 vuotta 9 kuukautta sairaus
2 vuotta 9 kuukautta
2 vuotta 9 kuukautta kyynärnivelet 3/3
2 vuotta 9 kuukautta
2 vuotta 9 kuukautta Kilpirauhasen vajaatoiminta
2 vuotta 9 kuukautta
2 vuotta 9 kuukautta Lopetus ilman sairauden diagnosointia
2 vuotta 9 kuukautta
2 vuotta 10 kuukautta Todella huono hermorakenne, haiman vajaatoiminta & kivuista johtuva epävarmuus ja vihaisuus.
2 vuotta 10 kuukautta Spondyloosi, nikamien luusilloittuma, nikamien yhteenluutuminen
2 vuotta 10 kuukautta vaikea-asteinen Haiman vajaatoiminta
2 vuotta 10 kuukautta Lonkkaniveldysplasia (D/C) ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
2 vuotta 10 kuukautta Lonkkaniveldysplasia (E/E) ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
2 vuotta 10 kuukautta käytösongelma
2 vuotta 10 kuukautta
2 vuotta 10 kuukautta Kyynärniveldysplasia (1/1) ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
2 vuotta 10 kuukautta Koira avattiin EVIRA:ssa ja syyksi paljastui suolitukos
2 vuotta 10 kuukautta Sydänsairaus
2 vuotta 10 kuukautta Lonkkaniveldysplasia ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
2 vuotta 10 kuukautta
2 vuotta 10 kuukautta Luusto- ja nivelsairaus
2 vuotta 10 kuukautta
2 vuotta 10 kuukautta Selkäsairaus
2 vuotta 10 kuukautta
2 vuotta 11 kuukautta Selkäsairaus ja Addisonintauti
2 vuotta 11 kuukautta Virtsatie- ja lisääntymiselinten sairaus
2 vuotta 11 kuukautta sairaus
2 vuotta 11 kuukautta
2 vuotta 11 kuukautta sairaus
2 vuotta 11 kuukautta Luusto- ja nivelsairaus
2 vuotta 11 kuukautta Virtsatie- ja lisääntymiselinten sairaus
2 vuotta 11 kuukautta Lopetus ilman sairauden diagnosointia
2 vuotta 11 kuukautta Keuhkotulehdus
2 vuotta 11 kuukautta
2 vuotta 11 kuukautta Pitovaikeudet
2 vuotta 11 kuukautta Iho- ja korvasairaudet
2 vuotta 11 kuukautta
2 vuotta 11 kuukautta vatsalaukunkiertymä
2 vuotta 11 kuukautta Lopetus ilman sairauden diagnosointia
2 vuotta 11 kuukautta
3 vuotta Lonkkaniveldysplasia (C/D) ja sen seurauksena kehittyvä paha nivelrikko, pentuna ollut kasvuhäiriötä polvissa.
3 vuotta Selkäsairaus
3 vuotta Immuunihemolyyttinen anemia, IMHA, AIHA
3 vuotta Lopetus käytös- tai käyttäytymishäiriöiden vuoksi
3 vuotta Lopetus käytös- tai käyttäytymishäiriöiden vuoksi
3 vuotta Lopetus ilman sairauden diagnosointia
3 vuotta Luusto- ja nivelsairaus
3 vuotta mahalaukun kiertymä
3 vuotta Atopia, allerginen atooppinen ihotulehdus
3 vuotta Salakavaluus tai arvaamattomuus
3 vuotta sairaus
3 vuotta Lopetus käytös- tai käyttäytymishäiriöiden vuoksi
3 vuotta
3 vuotta
3 vuotta Lopetus ilman sairauden diagnosointia
3 vuotta
3 vuotta Lonkkaniveldysplasia (E/-) ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
3 vuotta vanhuus
3 vuotta
3 vuotta Haimavika
3 vuotta Selkäsairaus
3 vuotta 1 kuukautta Kuollut ilman sairauden diagnosointia
3 vuotta 1 kuukautta Lopetus ilman sairauden diagnosointia
3 vuotta 1 kuukautta Välilevytyrä L7/S1, spondyloosia, Leesio selkäydinkanavan sisällä L7/S1
3 vuotta 1 kuukautta Luusto- ja nivelsairaus
3 vuotta 1 kuukautta
3 vuotta 1 kuukautta
3 vuotta 1 kuukautta
3 vuotta 1 kuukautta Ruokatorven laajentuma, megaesofagus
3 vuotta 1 kuukautta Iho- ja korvasairaudet
3 vuotta 1 kuukautta
3 vuotta 1 kuukautta
3 vuotta 1 kuukautta Iho- ja korvasairaudet
3 vuotta 1 kuukautta sairaus
3 vuotta 1 kuukautta Ruoka-aineallergia
3 vuotta 1 kuukautta Ruokatorven laajentuma, megaesofagus
3 vuotta 2 kuukautta Vihaisuus
3 vuotta 2 kuukautta Lopetus käytös- tai käyttäytymishäiriöiden vuoksi
3 vuotta 2 kuukautta
3 vuotta 2 kuukautta Lopetus ilman sairauden diagnosointia
3 vuotta 2 kuukautta Ruokatorven laajentuma, megaesofagus
3 vuotta 2 kuukautta Immuunihemolyyttinen anemia, IMHA, AIHA
3 vuotta 2 kuukautta Koira moni allergikko mm. siitepölyille & ruoille. Lukuisia korvatulehduksia, hiivaa ja iho-ongelmia
3 vuotta 2 kuukautta Selkäsairaus
3 vuotta 2 kuukautta
3 vuotta 2 kuukautta
3 vuotta 2 kuukautta Lonkkaniveldysplasia (E/E) ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
3 vuotta 2 kuukautta Lonkkaniveldysplasia (D/D), kyynärniveldysplasia (2/2) ja niiden seurauksena kehittyvä nivelrikko
3 vuotta 2 kuukautta
3 vuotta 2 kuukautta Spondyloosi, nikamien luusilloittuma, nikamien yhteenluutuminen
3 vuotta 3 kuukautta
3 vuotta 3 kuukautta Autoimmuunisairaus Eosinofiilinen Myosiitti
3 vuotta 3 kuukautta Lopetus käytös- tai käyttäytymishäiriöiden vuoksi
3 vuotta 3 kuukautta Kuollut ilman sairauden diagnosointia
3 vuotta 3 kuukautta
3 vuotta 3 kuukautta Luusto- ja nivelsairaus (lonkat E/E)
3 vuotta 3 kuukautta
3 vuotta 3 kuukautta
3 vuotta 3 kuukautta Addisonintauti
3 vuotta 3 kuukautta
3 vuotta 3 kuukautta
3 vuotta 3 kuukautta
3 vuotta 4 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
3 vuotta 4 kuukautta kapi
3 vuotta 4 kuukautta Moniniveltulehdus, immunologinen polyartriitti
3 vuotta 4 kuukautta Luusto- ja nivelsairaus
3 vuotta 4 kuukautta Iho- ja korvasairaudet
3 vuotta 4 kuukautta
3 vuotta 4 kuukautta Luusto- ja nivelsairaus
3 vuotta 4 kuukautta sairaus
3 vuotta 4 kuukautta Lopetus ilman sairauden diagnosointia
3 vuotta 4 kuukautta Lopetus käytös- tai käyttäytymishäiriöiden vuoksi
3 vuotta 4 kuukautta Välilevytyrä, ”mäyräkoirahalvaus”
3 vuotta 4 kuukautta Lopetus käytös- tai käyttäytymishäiriöiden vuoksi
3 vuotta 5 kuukautta Lonkkaniveldysplasia (E/E) ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
3 vuotta 5 kuukautta sairaus
3 vuotta 5 kuukautta
3 vuotta 5 kuukautta Lonkkaniveldysplasia ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
3 vuotta 5 kuukautta Ruokatorven laajentuma, megaesofagus
3 vuotta 5 kuukautta sairaus
3 vuotta 5 kuukautta Haiman vajaatoiminta
3 vuotta 5 kuukautta sairaus+eläinlääkärin hoitovirhe
3 vuotta 5 kuukautta
3 vuotta 5 kuukautta Takaselän kipu-halvaus-oireyhtymä, cauda equina-oireyhtymä
3 vuotta 6 kuukautta Maksan, munuaisten tai suoliston kasvain
3 vuotta 6 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
3 vuotta 6 kuukautta Selkäsairaus
3 vuotta 6 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
3 vuotta 6 kuukautta Lonkkaniveldysplasia (E/E) ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
3 vuotta 6 kuukautta Maksan ja ruoansulatuskanavan sairaus
3 vuotta 6 kuukautta Haiman vajaatoiminta
3 vuotta 6 kuukautta Lonkkaniveldysplasia (E/E) ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko +selkämuutos
3 vuotta 6 kuukautta Selkäsairaus
3 vuotta 6 kuukautta Epilepsia
3 vuotta 6 kuukautta Selkäsairaus
3 vuotta 6 kuukautta Hermostollinen sairaus
3 vuotta 6 kuukautta Lymfoma, imusolmukesyöpä
3 vuotta 6 kuukautta Sydänsairaus + kyynärniveldysplasia (2/1)
3 vuotta 7 kuukautta Koko iän kestänyt vakava allergia; jatkuva kortisoni, antibioottilääkitys, dieetit;ei tehoa
3 vuotta 7 kuukautta Selkäsairaus
3 vuotta 7 kuukautta Lonkkaniveldysplasia ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
3 vuotta 7 kuukautta
3 vuotta 7 kuukautta Lopetus käytös- tai käyttäytymishäiriöiden vuoksi
3 vuotta 7 kuukautta
3 vuotta 7 kuukautta sairaus
3 vuotta 7 kuukautta Silmäsairaus
3 vuotta 7 kuukautta vatsalaukunkiertymä
3 vuotta 8 kuukautta Maksan ja ruoansulatuskanavan sairaus
3 vuotta 8 kuukautta Pelokkuus
3 vuotta 8 kuukautta Luusto- ja nivelsairaus (lonkat E/D)
3 vuotta 8 kuukautta paha nivelrikko polvessa
3 vuotta 8 kuukautta perianaalifistelia
3 vuotta 8 kuukautta Luusto- ja nivelsairaus
3 vuotta 8 kuukautta Luusto- ja nivelsairaus
3 vuotta 8 kuukautta Menehtynyt äkillisesti ilman oireita.
3 vuotta 8 kuukautta
3 vuotta 9 kuukautta Mahalaukun kiertyminen
3 vuotta 9 kuukautta Haiman vajaatoiminta
3 vuotta 9 kuukautta Iho- ja korvasairaudet
3 vuotta 9 kuukautta Salakavaluus tai arvaamattomuus
3 vuotta 9 kuukautta Luusto- ja nivelsairaus
3 vuotta 9 kuukautta Selkäsairaus
3 vuotta 9 kuukautta
3 vuotta 9 kuukautta Iho- ja korvasairaudet
3 vuotta 9 kuukautta Krooninen tai uusiutuva korvatulehdus
3 vuotta 9 kuukautta Lopetus käytös- tai käyttäytymishäiriöiden vuoksi+Koira myös moni allergikko eri ruoille.
3 vuotta 9 kuukautta Lonkkaniveldysplasia ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
3 vuotta 9 kuukautta eturauhaskasvain
3 vuotta 9 kuukautta
3 vuotta 9 kuukautta Selkäsairaus
3 vuotta 9 kuukautta
3 vuotta 9 kuukautta
3 vuotta 9 kuukautta Kuollut ilman sairauden diagnosointia
3 vuotta 9 kuukautta
3 vuotta 10 kuukautta Iho- ja korvasairaudet
3 vuotta 10 kuukautta Vanhuus
3 vuotta 10 kuukautta Polven ristisidevaurio
3 vuotta 10 kuukautta Pelokkuus
3 vuotta 10 kuukautta
3 vuotta 10 kuukautta Immunologinen sairaus
3 vuotta 10 kuukautta Lopetus käytös- tai käyttäytymishäiriöiden vuoksi
3 vuotta 10 kuukautta Lopetus ilman sairauden diagnosointia
3 vuotta 10 kuukautta Takaselän kipu-halvaus-oireyhtymä, cauda equina-oireyhtymä. lumbosakraalinen osteokondroosi
3 vuotta 10 kuukautta Selkäsairaus
3 vuotta 10 kuukautta Atopia, allerginen atooppinen ihotulehdus
3 vuotta 10 kuukautta
3 vuotta 10 kuukautta Lopetus käytös- tai käyttäytymishäiriöiden vuoksi
3 vuotta 10 kuukautta
3 vuotta 10 kuukautta
3 vuotta 10 kuukautta
3 vuotta 10 kuukautta
3 vuotta 11 kuukautta laajalle levinnyt syöpä
3 vuotta 11 kuukautta Lonkkaniveldysplasia (C/D) ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
3 vuotta 11 kuukautta Pernan, sydämen tai verisuonijärjestelmän kasvain
3 vuotta 11 kuukautta
3 vuotta 11 kuukautta
3 vuotta 11 kuukautta
3 vuotta 11 kuukautta Lonkkaniveldysplasia ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
3 vuotta 11 kuukautta Krooninen tai uusiutuva korvatulehdus +ruoka-aineallergiat, hot spot, jatkuva ihon kutina.
3 vuotta 11 kuukautta sairaus
3 vuotta 11 kuukautta Nivelrikko, artroosi, muualla kuin lonkissa tai kyynärnivelissä
3 vuotta 11 kuukautta Nivelrikko ja löysyys molemmissa polvissa
4 vuotta Erittäin vaikea atopia ja useita allergioita, mm. puuvilla, sokerijuurikas ja heinäkasvit.
4 vuotta Sydänsairaus
4 vuotta Atopia, allerginen atooppinen ihotulehdus
4 vuotta Lonkkaniveldysplasia (D/D) ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
4 vuotta Vakava, parantumaton suolistotulehdus
4 vuotta Kasvainsairaudet, syöpä
4 vuotta Selkäsairaus välilevytulehdus - kierre
4 vuotta Vatsalaukunkiertymä
4 vuotta Keuhkotulehdus
4 vuotta Atopia, allerginen atooppinen ihotulehdus
4 vuotta kohtutulehdus
4 vuotta haiman vajaatoiminta
4 vuotta aivokasvain
4 vuotta  Sydänsairaus
4 vuotta Silmäsairaus (koiralla oli todettu ainakin harmaakaihi)
4 vuotta Perianalfistelia
4 vuotta Mahalaukun kiertyminen
4 vuotta
4 vuotta 1 kuukautta Lonkkaniveldysplasia (D/D) ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko. Lisäksi oikeassa kyynärässä varislisäkkeessä rustovaurio.
4 vuotta 1 kuukautta Lopetus käytös- tai käyttäytymishäiriöiden vuoksi
4 vuotta 1 kuukautta Lopetus ilman sairauden diagnosointia
4 vuotta 1 kuukautta Yksinolo-ongelmat
4 vuotta 1 kuukautta Luusto- ja nivelsairaus
4 vuotta 1 kuukautta Lonkkaniveldysplasia (E/E) ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
4 vuotta 1 kuukautta Haiman vajaatoiminta
4 vuotta 1 kuukautta Spondyloosi, nikamien luusilloittuma, nikamien yhteenluutuminen
4 vuotta 1 kuukautta Kuollut ilman sairauden diagnosointia
4 vuotta 1 kuukautta Maksan ja ruoansulatuskanavan sairaus
4 vuotta 1 kuukautta Mahalaukun kiertyminen
4 vuotta 1 kuukautta
4 vuotta 1 kuukautta Lopetus käytös- tai käyttäytymishäiriöiden vuoksi
4 vuotta 1 kuukautta
4 vuotta 1 kuukautta Lonkkaniveldysplasia (D/E) ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
4 vuotta 1 kuukautta Pyoderma, vakava tai toistuva märkivä ihotulehdus
4 vuotta 1 kuukautta
4 vuotta 1 kuukautta Lopetus ilman sairauden diagnosointia
4 vuotta 2 kuukautta Iho- ja korvasairaudet
4 vuotta 2 kuukautta Iho- ja korvasairaudet
4 vuotta 2 kuukautta sairaus
4 vuotta 2 kuukautta vatsalaukun kiertyminen
4 vuotta 2 kuukautta Immunologinen sairaus
4 vuotta 2 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
4 vuotta 2 kuukautta Takaselän kipu-halvaus-oireyhtymä, cauda equina-oireyhtymä, lumbosakraalistenoosi.
4 vuotta 2 kuukautta aivokasvain
4 vuotta 2 kuukautta Mahalaukun kiertyminen
4 vuotta 2 kuukautta Kuollut ilman sairauden diagnosointia
4 vuotta 2 kuukautta
4 vuotta 2 kuukautta vanhuus
4 vuotta 2 kuukautta
4 vuotta 2 kuukautta
4 vuotta 2 kuukautta Lopetus ilman sairauden diagnosointia
4 vuotta 2 kuukautta
4 vuotta 3 kuukautta Kuollut ilman sairauden diagnosointia
4 vuotta 3 kuukautta Luusto- ja nivelsairaus
4 vuotta 3 kuukautta
4 vuotta 3 kuukautta Lopetus ilman sairauden diagnosointia
4 vuotta 3 kuukautta Nivelrikko, artroosi, muualla kuin lonkissa tai kyynärnivelissä
4 vuotta 3 kuukautta Luusto- ja nivelsairaus
4 vuotta 3 kuukautta Lopetus käytös- tai käyttäytymishäiriöiden vuoksi
4 vuotta 4 kuukautta Nivelrikko, artroosi, muualla kuin lonkissa tai kyynärnivelissä
4 vuotta 4 kuukautta Lymfoma, imusolmukesyöpä
4 vuotta 4 kuukautta Immunologinen sairaus
4 vuotta 4 kuukautta Lopetus ilman sairauden diagnosointia
4 vuotta 4 kuukautta Suolikiertymä
4 vuotta 4 kuukautta Spondyloosi, nikamien luusilloittuma, nikamien yhteenluutuminen
4 vuotta 4 kuukautta Spondyloosi, nikamien luusilloittuma, nikamien yhteenluutuminen
4 vuotta 4 kuukautta Iho- ja korvasairaudet
4 vuotta 4 kuukautta Atopia, allerginen atooppinen ihotulehdus
4 vuotta 4 kuukautta Syöpä, joka oli suurentanut pernan viisinkertaiseksi ja levinnyt muishin sisäelimiin.
4 vuotta 4 kuukautta hermostorappeuma
4 vuotta 4 kuukautta
4 vuotta 4 kuukautta Luusto- ja nivelsairaus
4 vuotta 4 kuukautta
4 vuotta 4 kuukautta Lonkkaniveldysplasia (D/B) ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
4 vuotta 4 kuukautta
4 vuotta 4 kuukautta
4 vuotta 4 kuukautta
4 vuotta 4 kuukautta Haiman vajaatoiminta
4 vuotta 5 kuukautta Lopetus käytös- tai käyttäytymishäiriöiden vuoksi
4 vuotta 5 kuukautta Luusto- ja nivelsairaus
4 vuotta 5 kuukautta sairaus
4 vuotta 5 kuukautta
4 vuotta 5 kuukautta Lopetus ilman sairauden diagnosointia
4 vuotta 5 kuukautta Pernan, sydämen tai verisuonijärjestelmän kasvain
4 vuotta 5 kuukautta Krooninen pinnallinen sarveiskalvon tulehdus, pannus
4 vuotta 6 kuukautta Aivokasvain
4 vuotta 6 kuukautta Selkäsairaus
4 vuotta 6 kuukautta Perianalfistelia
4 vuotta 6 kuukautta Sydänsairaus
4 vuotta 6 kuukautta
4 vuotta 6 kuukautta Atopia, allerginen atooppinen ihotulehdus
4 vuotta 6 kuukautta Vihaisuus
4 vuotta 6 kuukautta Mahalaukun kiertyminen
4 vuotta 6 kuukautta Synnynnäinen nikamien epämuodostuma
4 vuotta 6 kuukautta
4 vuotta 6 kuukautta
4 vuotta 6 kuukautta Lopetus käytös- tai käyttäytymishäiriöiden vuoksi
4 vuotta 6 kuukautta
4 vuotta 7 kuukautta Kyynärniveldysplasia (0/3) ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
4 vuotta 7 kuukautta Luusto- ja nivelsairaus
4 vuotta 7 kuukautta Spondyloosi, ristiselässä lisäksi nivelrikkoa ja rustottumaa, polvessa ja olassa kasvuhäiriöitä
4 vuotta 7 kuukautta Maksan, munuaisten tai suoliston kasvain
4 vuotta 7 kuukautta sairaus
4 vuotta 7 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
4 vuotta 7 kuukautta Lonkkaniveldysplasia (D/D) ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
4 vuotta 7 kuukautta Suoliston tukkiva vierasesine
4 vuotta 7 kuukautta Lonkkien paha nivelrikko sekä ulospäin kasvaneet luupiikit > kovat kivut. Lonkat E/E.
4 vuotta 7 kuukautta
4 vuotta 7 kuukautta Kyynärniveldysplasia (3/1) ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
4 vuotta 7 kuukautta
4 vuotta 7 kuukautta
4 vuotta 7 kuukautta sisäinen verenvuoto
4 vuotta 8 kuukautta lumbosakraalistenoosi (= Selkäydinkanavan ahtauma viimeisen lannenikaman ja ristiluun välillä, lisätietoa)
4 vuotta 8 kuukautta Immunologinen sairaus
4 vuotta 8 kuukautta Munuaisten vajaatoiminta
4 vuotta 8 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
4 vuotta 8 kuukautta Lymfoma, imusolmukesyöpä
4 vuotta 8 kuukautta Krooninen tai uusiutuva korvatulehdus
4 vuotta 8 kuukautta Lopetettu vuotavan pernakasvaimen vuoksi
4 vuotta 8 kuukautta suolenkiertymä
4 vuotta 8 kuukautta Maksan, munuaisten tai suoliston kasvain
4 vuotta 9 kuukautta Takaselän kipu-halvaus-oireyhtymä, cauda equina-oireyhtymä
4 vuotta 9 kuukautta Selkäsairaus
4 vuotta 9 kuukautta Hermostollinen sairaus
4 vuotta 9 kuukautta Lopetus ilman sairauden diagnosointia
4 vuotta 9 kuukautta Selkäsairaus
4 vuotta 9 kuukautta
4 vuotta 9 kuukautta Lonkkaniveldysplasia ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
4 vuotta 9 kuukautta
4 vuotta 9 kuukautta Hermostollinen sairaus
4 vuotta 9 kuukautta
4 vuotta 9 kuukautta
4 vuotta 9 kuukautta
4 vuotta 9 kuukautta Lopetus ilman sairauden diagnosointia
4 vuotta 10 kuukautta Lonkkaniveldysplasia (E/D) ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
4 vuotta 10 kuukautta Lymfoma, imusolmukesyöpä
4 vuotta 10 kuukautta
4 vuotta 10 kuukautta Mahalaukun kiertyminen
4 vuotta 10 kuukautta Lopetus käytös- tai käyttäytymishäiriöiden vuoksi
4 vuotta 10 kuukautta
4 vuotta 10 kuukautta Perianalfistelia
4 vuotta 10 kuukautta Selkäsairaus
4 vuotta 10 kuukautta käytösongelma
4 vuotta 10 kuukautta luuston tai nivelten sairaus
4 vuotta 10 kuukautta
4 vuotta 10 kuukautta Luusto- ja nivelsairaus
4 vuotta 10 kuukautta Lonkkaniveldysplasia (D/D) ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
4 vuotta 10 kuukautta
4 vuotta 10 kuukautta Maksan ja ruoansulatuskanavan sairaus
4 vuotta 10 kuukautta sairaus
4 vuotta 11 kuukautta perianaalifistelia, imetymishäiriö
4 vuotta 11 kuukautta Keuhkosyöpä
4 vuotta 11 kuukautta Lopetus käytös- tai käyttäytymishäiriöiden vuoksi
4 vuotta 11 kuukautta Luusto- ja nivelsairaus
4 vuotta 11 kuukautta Vasemmassa polvessa erittäin paha nivelrikko ja irtopala, jota ei leikkaamalla pystytty poistamaan
4 vuotta 11 kuukautta Lopetus käytös- tai käyttäytymishäiriöiden vuoksi
4 vuotta 11 kuukautta
4 vuotta 11 kuukautta Maksan ja ruoansulatuskanavan sairaus
4 vuotta 11 kuukautta Mahalaukun kiertyminen
4 vuotta 11 kuukautta Luusto- ja nivelsairaus
4 vuotta 11 kuukautta sairaus
4 vuotta 11 kuukautta
4 vuotta 11 kuukautta Lonkkaniveldysplasia (D/D) ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
4 vuotta 11 kuukautta Lonkkaniveldysplasia (D/B) ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
4 vuotta 11 kuukautta Lopetus ilman sairauden diagnosointia
4 vuotta 11 kuukautta iho- tai korvasairaus
4 vuotta 11 kuukautta käytösongelma
4 vuotta 11 kuukautta Salakavaluus tai arvaamattomuus
4 vuotta 11 kuukautta Kuollut ilman sairauden diagnosointia
4 vuotta 11 kuukautta kohtutulehduksesta johtuva peritoniitti
4 vuotta 11 kuukautta epilepsia
5 vuotta Haiman vajaatoiminta, hemorraginen gastroenteriitti
5 vuotta Epilepsia
5 vuotta Kasvainsairaudet, syöpä
5 vuotta
5 vuotta Atopia, allerginen atooppinen ihotulehdus
5 vuotta
5 vuotta
5 vuotta Kilpirauhasen vajaatoiminta
5 vuotta Selkäsairaus
5 vuotta Kuollut ilman sairauden diagnosointia
5 vuotta Silmäsairaus
5 vuotta Kasvainsairaudet, syöpä
5 vuotta
5 vuotta Kyynärniveldysplasia ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
5 vuotta kuollut leikkaukseen
5 vuotta 1 kuukautta Lopetus ilman sairauden diagnosointia
5 vuotta 1 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
5 vuotta 1 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
5 vuotta 1 kuukautta
5 vuotta 1 kuukautta
5 vuotta 1 kuukautta Lopetus käytös- tai käyttäytymishäiriöiden vuoksi
5 vuotta 1 kuukautta Haiman vajaatoiminta
5 vuotta 1 kuukautta Lonkkaniveldysplasia (E/E) ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
5 vuotta 1 kuukautta Lopetus ilman sairauden diagnosointia
5 vuotta 1 kuukautta
5 vuotta 1 kuukautta Sydänsairaus
5 vuotta 1 kuukautta Selkäsairaus
5 vuotta 1 kuukautta
5 vuotta 1 kuukautta Luusto- ja nivelsairaus
5 vuotta 1 kuukautta Maksan ja ruoansulatuskanavan sairaus
5 vuotta 1 kuukautta Rajut ruoka-aine-, siitepöly- sekä pölypunkkiallergiat, lääkityksen aiheuttamat sivuoireet.
5 vuotta 2 kuukautta Vihaisuus
5 vuotta 2 kuukautta
5 vuotta 2 kuukautta Luusto- ja nivelsairaus
5 vuotta 2 kuukautta Atopia, allerginen atooppinen ihotulehdus
5 vuotta 2 kuukautta suolistotulehdus
5 vuotta 2 kuukautta
5 vuotta 2 kuukautta
5 vuotta 2 kuukautta Lopetus ilman sairauden diagnosointia
5 vuotta 2 kuukautta Nivelrikko, artroosi, muualla kuin lonkissa tai kyynärnivelissä
5 vuotta 2 kuukautta Lannenikamien ja ristiluun yhteensilloittumaa
5 vuotta 3 kuukautta luuston tai nivelten sairaus
5 vuotta 3 kuukautta Mahalaukun kiertyminen
5 vuotta 3 kuukautta Immuunihemolyyttinen anemia, IMHA, AIHA +Keuhkofibroosi,sydämenlaajentuma
5 vuotta 3 kuukautta Lopetus ilman sairauden diagnosointia
5 vuotta 3 kuukautta
5 vuotta 3 kuukautta Erittäin usein toistuva anaalirauhastulehdus. Peräsuoli valui ulos.
5 vuotta 3 kuukautta Luusto- ja nivelsairaus
5 vuotta 3 kuukautta syöpäkasvain suussa
5 vuotta 3 kuukautta Muuttui agressiiviseksi ja kävi sekä ihmisten, että eläinten päälle.
5 vuotta 3 kuukautta sydänlihas tulehdus
5 vuotta 3 kuukautta sairaus
5 vuotta 3 kuukautta
5 vuotta 3 kuukautta
5 vuotta 3 kuukautta Halvaus
5 vuotta 3 kuukautta Haiman vajaatoiminta
5 vuotta 3 kuukautta Luusto- ja nivelsairaus
5 vuotta 4 kuukautta Yllättäen oksensi verta ja lyhistyi siihen
5 vuotta 4 kuukautta Selkäsairaus
5 vuotta 4 kuukautta Perianaalifisteli, kasvain
5 vuotta 4 kuukautta sairaus
5 vuotta 4 kuukautta Lonkkaniveldysplasia (D/A) ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
5 vuotta 4 kuukautta Maksan, munuaisten tai suoliston kasvain
5 vuotta 4 kuukautta Kilpirauhasen vajaatoiminta
5 vuotta 4 kuukautta Lopetus käytös- tai käyttäytymishäiriöiden vuoksi
5 vuotta 4 kuukautta
5 vuotta 4 kuukautta Virtsatie- ja lisääntymiselinten sairaus
5 vuotta 4 kuukautta Kohtutulehdus, pyometra
5 vuotta 4 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
5 vuotta 4 kuukautta
5 vuotta 4 kuukautta Luusto- ja nivelsairaus
5 vuotta 4 kuukautta
5 vuotta 4 kuukautta Kuollut ilman sairauden diagnosointia
5 vuotta 4 kuukautta
5 vuotta 4 kuukautta Vatsalaukun kiertymä
5 vuotta 4 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
5 vuotta 5 kuukautta Nivelrikko vasemmassa polvinivelessä, spondyloosimuutoksia rinta- ja lannerangassa
5 vuotta 5 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
5 vuotta 5 kuukautta
5 vuotta 5 kuukautta
5 vuotta 5 kuukautta Luusto- ja nivelsairaus
5 vuotta 5 kuukautta Luusto- ja nivelsairaus
5 vuotta 5 kuukautta käytösongelma
5 vuotta 5 kuukautta
5 vuotta 5 kuukautta Ruoka-aineallergia
5 vuotta 5 kuukautta Luusto- ja nivelsairaus
5 vuotta 5 kuukautta Perianaalifisteli
5 vuotta 5 kuukautta
5 vuotta 5 kuukautta Utarekasvain, nisäkasvain
5 vuotta 5 kuukautta Lopetus ilman sairauden diagnosointia
5 vuotta 5 kuukautta mol. polvien et.ristisideruptuura ja siitä seurannut nivelrikko
5 vuotta 6 kuukautta Aivolisäkkeen kasvain
5 vuotta 6 kuukautta
5 vuotta 6 kuukautta
5 vuotta 6 kuukautta Luusto- ja nivelsairaus
5 vuotta 6 kuukautta
5 vuotta 6 kuukautta Lopetus ilman sairauden diagnosointia
5 vuotta 6 kuukautta Kuollut ilman sairauden diagnosointia
5 vuotta 6 kuukautta sairaus
5 vuotta 6 kuukautta
5 vuotta 6 kuukautta Lonkkaniveldysplasia (D/E) ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
5 vuotta 6 kuukautta Luun tai nivelten kasvain
5 vuotta 6 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
5 vuotta 6 kuukautta sairaus
5 vuotta 6 kuukautta Vihaisuus
5 vuotta 6 kuukautta sairaus
5 vuotta 7 kuukautta Lymfoma, imusolmukesyöpä
5 vuotta 7 kuukautta Pernan, sydämen tai verisuonijärjestelmän kasvain
5 vuotta 7 kuukautta Suoliston tukkiva vierasesine. Lisäksi koiralla oli leikattu kyynärpäästä (2/2) irtopala joka vaivasi koko eliniän.
5 vuotta 7 kuukautta osteosarkooma (=luusyöpä)
5 vuotta 7 kuukautta Haiman vajaatoiminta
5 vuotta 7 kuukautta sairaus
5 vuotta 7 kuukautta Lonkkaniveldysplasia (E/D) ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
5 vuotta 7 kuukautta Lonkkaniveldysplasia (D/D) ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
5 vuotta 7 kuukautta
5 vuotta 7 kuukautta Munuaisten vajaatoiminta
5 vuotta 7 kuukautta
5 vuotta 7 kuukautta
5 vuotta 7 kuukautta Lopetus ilman sairauden diagnosointia
5 vuotta 7 kuukautta
5 vuotta 7 kuukautta
5 vuotta 7 kuukautta
5 vuotta 7 kuukautta Lonkkaniveldysplasia ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
5 vuotta 7 kuukautta vanhuus
5 vuotta 7 kuukautta
5 vuotta 7 kuukautta
5 vuotta 8 kuukautta vatsan etuontelon täytti kasvain, spondyloosi, nivelrikko.
5 vuotta 8 kuukautta Luusto- ja nivelsairaus
5 vuotta 8 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
5 vuotta 8 kuukautta Lonkkaniveldysplasia (D/D) ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko. Lisäksi lannerangan ahtaumaa, vtj hermojen vajaatoimintaa.
5 vuotta 8 kuukautta sairaus
5 vuotta 8 kuukautta vanhuus (lonkat E/E)
5 vuotta 8 kuukautta
5 vuotta 8 kuukautta sairaus
5 vuotta 8 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
5 vuotta 8 kuukautta Luusto- ja nivelsairaus
5 vuotta 8 kuukautta
5 vuotta 8 kuukautta Selkäsairaus
5 vuotta 8 kuukautta Sydänsairaus
5 vuotta 8 kuukautta Lonkkaniveldysplasia (E/E) ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
5 vuotta 8 kuukautta
5 vuotta 8 kuukautta Aivokasvain pikkuaivoissa
5 vuotta 8 kuukautta
5 vuotta 8 kuukautta
5 vuotta 8 kuukautta
5 vuotta 8 kuukautta
5 vuotta 9 kuukautta Takajalkojen pitkäaikainen tulehdustila, antibiooteille resistenssi
5 vuotta 9 kuukautta Selkäsairaus
5 vuotta 9 kuukautta Lymfoma, imusolmukesyöpä
5 vuotta 9 kuukautta Luusto- ja nivelsairaus (lonkat E/E)
5 vuotta 9 kuukautta Luusto- ja nivelsairaus
5 vuotta 9 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
5 vuotta 9 kuukautta
5 vuotta 9 kuukautta Atopia, allerginen atooppinen ihotulehdus+perianaalifistelia
5 vuotta 9 kuukautta Spondyloosi, nikamien luusilloittuma, nikamien yhteenluutuminen+lannenikaman ahtauma
5 vuotta 9 kuukautta Lopetus ilman sairauden diagnosointia
5 vuotta 9 kuukautta
5 vuotta 9 kuukautta Lonkkaniveldysplasia (E/E) ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
5 vuotta 9 kuukautta Luusto- ja nivelsairaus
5 vuotta 9 kuukautta Pyoderma, vakava tai toistuva märkivä ihotulehdus
5 vuotta 9 kuukautta Vatsalaukunkiertymä
5 vuotta 9 kuukautta
5 vuotta 9 kuukautta Spondyloosi, nikamien luusilloittuma, nikamien yhteenluutuminen
5 vuotta 9 kuukautta Synnynnäinen sydämen tai sydänverisuonten kehityshäiriö
5 vuotta 10 kuukautta Virallisissa kuvissa kyynäret 0/0 , kuitenkin myöhem.oikeassa kyynärässä paha nivelrikko
5 vuotta 10 kuukautta
5 vuotta 10 kuukautta Haiman vajaatoiminta
5 vuotta 10 kuukautta Haiman vajaatoiminta
5 vuotta 10 kuukautta Kyynärniveldysplasia (22) ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
5 vuotta 10 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
5 vuotta 10 kuukautta Nivelrikko polvissa
5 vuotta 10 kuukautta Nivelrikko, artroosi, muualla kuin lonkissa tai kyynärnivelissä
5 vuotta 10 kuukautta
5 vuotta 10 kuukautta sairaus
5 vuotta 10 kuukautta Lonkkaniveldysplasia (E/D) ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
5 vuotta 10 kuukautta Mahalaukun kiertyminen
5 vuotta 10 kuukautta Sydänlihassairaus, kardiomyopatia
5 vuotta 10 kuukautta
5 vuotta 10 kuukautta Atopia, allerginen atooppinen ihotulehdus
5 vuotta 10 kuukautta
5 vuotta 10 kuukautta Lopetus ilman sairauden diagnosointia
5 vuotta 10 kuukautta Selkäsairaus
5 vuotta 10 kuukautta Myrkytys,Addisonin kriisi,autoimmuunitaiti, tai verisuonitauti.Menehtyi tehohoidosta huolimatta.
5 vuotta 10 kuukautta etus ilman sairauden diagnosointia puolen vuoden sairastelun jälkeen tilanteen huonontuessa.
5 vuotta 10 kuukautta Kasvain selkäydinkanavassa, uusinut leikkauksen jälkeen
5 vuotta 11 kuukautta Imusolmukesyöpä
5 vuotta 11 kuukautta luuston tai nivelten kasvuhäiriö
5 vuotta 11 kuukautta Lopetus ilman sairauden diagnosointia
5 vuotta 11 kuukautta
5 vuotta 11 kuukautta Kohtutulehdus, pyometra
5 vuotta 11 kuukautta
5 vuotta 11 kuukautta Luusto- ja nivelsairaus
5 vuotta 11 kuukautta välilevyn pullistuma alueella L1-S1 Lisädiagnoosi: välilevytyrä Th13-L1
5 vuotta 11 kuukautta
5 vuotta 11 kuukautta sairaus
5 vuotta 11 kuukautta Lopetus ilman sairauden diagnosointia
6 vuotta Suolikuroumat, mahalaukun laajentuma
6 vuotta Epilepsia (sairastui epilepsiaan 5-vuotiaana)
6 vuotta Iho- ja korvasairaudet
6 vuotta Lonkkaniveldysplasia ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
6 vuotta Vatsalaukun kiertymä
6 vuotta Salakavaluus tai arvaamattomuus
6 vuotta Immunologinen sairaus
6 vuotta Lopetus ilman sairauden diagnosointia
6 vuotta
6 vuotta Luusto- ja nivelsairaus
6 vuotta Lonkkaniveldysplasia (D/D) ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
6 vuotta
6 vuotta Spondyloosi, nikamien luusilloittuma, nikamien yhteenluutuminen
6 vuotta Krooninen tai uusiutuva korvatulehdus
6 vuotta
6 vuotta Kohtutulehdus, pyometra
6 vuotta Lopetus käytös- tai käyttäytymishäiriöiden vuoksi
6 vuotta
6 vuotta Lopetus ilman sairauden diagnosointia
6 vuotta 1 kuukautta Lymfoma, imusolmukesyöpä
6 vuotta 1 kuukautta Vihaisuus
6 vuotta 1 kuukautta Lopetus käytös- tai käyttäytymishäiriöiden vuoksi
6 vuotta 1 kuukautta Kuollut ilman sairauden diagnosointia
6 vuotta 1 kuukautta Lopetus ilman sairauden diagnosointia
6 vuotta 1 kuukautta Krooninen pinnallinen sarveiskalvon tulehdus, pannus
6 vuotta 1 kuukautta vanhuus
6 vuotta 1 kuukautta Mahalaukun kiertyminen
6 vuotta 1 kuukautta Mahalaukun kiertyminen, yritettiin leikata mutta lääkäri puhkaisi vahingossa pallean.
6 vuotta 1 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
6 vuotta 1 kuukautta
6 vuotta 1 kuukautta Kuollut ilman sairauden diagnosointia
6 vuotta 1 kuukautta vanhuus
6 vuotta 1 kuukautta Spondyloosi, nikamien luusilloittuma, nikamien yhteenluutuminen
6 vuotta 1 kuukautta Kuollut ilman sairauden diagnosointia
6 vuotta 2 kuukautta Lonkkaniveldysplasia (C/C) ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko. Nivelrikko vas. lonkassa ja spondyloosia sekä rinta- että lannerangassa.
6 vuotta 2 kuukautta Atopia, allerginen atooppinen ihotulehdus
6 vuotta 2 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
6 vuotta 2 kuukautta Spondyloosi, nikamien luusilloittuma, nikamien yhteenluutuminen. Todettiin myös kasvain,joka leikattiin,levisi myöhemmin.
6 vuotta 2 kuukautta Immunologinen sairaus
6 vuotta 2 kuukautta
6 vuotta 2 kuukautta Selkäsairaus
6 vuotta 2 kuukautta Silmäsairaus
6 vuotta 2 kuukautta Perianaalifistelli
6 vuotta 2 kuukautta Luusto- ja nivelsairaus
6 vuotta 2 kuukautta
6 vuotta 3 kuukautta Lonkkaniveldysplasia (C/A) ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
6 vuotta 3 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
6 vuotta 3 kuukautta Lopetus käytös- tai käyttäytymishäiriöiden vuoksi
6 vuotta 3 kuukautta Lopetus ilman sairauden diagnosointia
6 vuotta 3 kuukautta Lymfoma, imusolmukesyöpä
6 vuotta 3 kuukautta
6 vuotta 3 kuukautta Allergia + perianaalifistelia
6 vuotta 3 kuukautta Selkäsairaus
6 vuotta 3 kuukautta Selkäsairaus
6 vuotta 3 kuukautta Lopetus ilman sairauden diagnosointia
6 vuotta 3 kuukautta Luusto- ja nivelsairaus
6 vuotta 3 kuukautta Lopetus ilman sairauden diagnosointia
6 vuotta 3 kuukautta Luusto- ja nivelsairaus
6 vuotta 3 kuukautta Selkäsairaus
6 vuotta 3 kuukautta Munuaisten vajaatoiminta
6 vuotta 3 kuukautta
6 vuotta 3 kuukautta
6 vuotta 3 kuukautta
6 vuotta 4 kuukautta Spondyloosi, nikamien luusilloittuma, nikamien yhteenluutuminen
6 vuotta 4 kuukautta Lopetus ilman sairauden diagnosointia
6 vuotta 4 kuukautta sairaus
6 vuotta 4 kuukautta Sisäeriterauhasten sairaus
6 vuotta 4 kuukautta Mahalaukun kiertyminen + nivelsairaudet
6 vuotta 4 kuukautta Atopia, allerginen atooppinen ihotulehdus + kilpirauhasen vajaatoiminta
6 vuotta 4 kuukautta PDA-Sydänsairaus
6 vuotta 4 kuukautta Nivelrikko, artroosi, muualla kuin lonkissa tai kyynärnivelissä
6 vuotta 4 kuukautta
6 vuotta 4 kuukautta Lonkkaniveldysplasia (D/D) ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
6 vuotta 4 kuukautta
6 vuotta 4 kuukautta Kyynärniveldysplasia ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
6 vuotta 4 kuukautta Pernan, sydämen tai verisuonijärjestelmän kasvain
6 vuotta 4 kuukautta
6 vuotta 5 kuukautta Lonkkaniveldysplasia (C/D) ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
6 vuotta 5 kuukautta
6 vuotta 5 kuukautta
6 vuotta 5 kuukautta
6 vuotta 5 kuukautta Luusto- ja nivelsairaus
6 vuotta 5 kuukautta Lopetus ilman sairauden diagnosointia
6 vuotta 5 kuukautta Salakavaluus tai arvaamattomuus, Puri äkkiarvaamatta + selkävaivaa
6 vuotta 5 kuukautta Epilepsia
6 vuotta 5 kuukautta Hermostollinen sairaus
6 vuotta 5 kuukautta
6 vuotta 5 kuukautta ohutsuolen repeämä
6 vuotta 5 kuukautta Luusto- ja nivelsairaus
6 vuotta 6 kuukautta sairaus
6 vuotta 6 kuukautta Maksan, munuaisten tai suoliston kasvain
6 vuotta 6 kuukautta sairaus
6 vuotta 6 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
6 vuotta 6 kuukautta Luusto- ja nivelsairaus
6 vuotta 6 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
6 vuotta 6 kuukautta Erittäin paha eroahdistus, joka alkoi enenevässä määrin haitata koiran ja perheen normaalia elämää.
6 vuotta 6 kuukautta
6 vuotta 6 kuukautta Sisäeriterauhasten sairaus
6 vuotta 6 kuukautta Lopetus ilman sairauden diagnosointia
6 vuotta 6 kuukautta Selkäsairaus
6 vuotta 6 kuukautta Lonkkaniveldysplasia (D/C) ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
6 vuotta 6 kuukautta Mahalaukun kiertyminen
6 vuotta 6 kuukautta Selkäsairaus
6 vuotta 6 kuukautta  Pernan, sydämen tai verisuonijärjestelmän kasvain
6 vuotta 7 kuukautta Lopetus käytös- tai käyttäytymishäiriöiden vuoksi
6 vuotta 7 kuukautta Lonkkaniveldysplasia (C/C) ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko. Lonkissa paha nivelrikko. Lisäksi tod. koko selkärangassa (lantioon asti) luupiikkejä ja nivelrikkoa.
6 vuotta 7 kuukautta sairaus
6 vuotta 7 kuukautta Koira lopetettiin lannerangan spondyloosimuutosten aiheuttaman kivun vuoksi (todennäk. hermopinne)
6 vuotta 7 kuukautta sairaus
6 vuotta 7 kuukautta Vatsalaukunkiertymä
6 vuotta 7 kuukautta Lonkkaniveldysplasia (D/D) ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
6 vuotta 7 kuukautta Lonkkaniveldysplasia (nuorena virallisissa kuvissa A/A) ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
6 vuotta 7 kuukautta
6 vuotta 7 kuukautta
6 vuotta 7 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
6 vuotta 7 kuukautta
6 vuotta 7 kuukautta Lymfoma, imusolmukesyöpä
6 vuotta 7 kuukautta sairaus
6 vuotta 7 kuukautta Paha nivelrikko toisessa polvessa, luupiikkejä, irtopaloja.
6 vuotta 7 kuukautta
6 vuotta 7 kuukautta vanhuus
6 vuotta 8 kuukautta Haiman vajaatoiminta
6 vuotta 8 kuukautta Vatsalaukku repesi, luulin kiertymäksi, kuten leikkaavat lääkäritkin, syy repeämiseen ei tiedossa
6 vuotta 8 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
6 vuotta 8 kuukautta vanhuus
6 vuotta 8 kuukautta Lonkkaniveldysplasia ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
6 vuotta 8 kuukautta Haiman vajaatoiminta
6 vuotta 8 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
6 vuotta 8 kuukautta Pernan, sydämen tai verisuonijärjestelmän kasvain
6 vuotta 8 kuukautta Sydänsairaus
6 vuotta 8 kuukautta Sydänsairaus
6 vuotta 8 kuukautta Iho- ja korvasairaudet
6 vuotta 8 kuukautta Luusto- ja nivelsairaus
6 vuotta 8 kuukautta Polven ristisidevauriot  ja niistä aiheutunut vaikea-asteinen nivelrikko
6 vuotta 8 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
6 vuotta 8 kuukautta vanhuus
6 vuotta 8 kuukautta Kuollut ilman sairauden diagnosointia
6 vuotta 8 kuukautta Pyoderma, vakava tai toistuva märkivä ihotulehdus
6 vuotta 8 kuukautta Krooninen pinnallinen sarveiskalvon tulehdus, pannus
6 vuotta 8 kuukautta ruokatorven syöpä
6 vuotta 8 kuukautta Lopetus käytös- tai käyttäytymishäiriöiden vuoksi
6 vuotta 9 kuukautta Lonkkaniveldysplasia (C/D) ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
6 vuotta 9 kuukautta
6 vuotta 9 kuukautta
6 vuotta 9 kuukautta sairaus
6 vuotta 9 kuukautta
6 vuotta 9 kuukautta
6 vuotta 9 kuukautta
6 vuotta 9 kuukautta
6 vuotta 9 kuukautta Luusto- ja nivelsairaus
6 vuotta 9 kuukautta
6 vuotta 9 kuukautta vanhuus
6 vuotta 9 kuukautta Kuollut ilman sairauden diagnosointia
6 vuotta 9 kuukautta Pernan poiston jälkeen menehtyi leikkauksen jälkitilaan, ilmeisesti anemiaan
6 vuotta 10 kuukautta Lonkkaniveldysplasia (D/D) ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
6 vuotta 10 kuukautta Atopia, allerginen atooppinen ihotulehdus
6 vuotta 10 kuukautta Lopetus ilman sairauden diagnosointia
6 vuotta 10 kuukautta
6 vuotta 10 kuukautta leukemia
6 vuotta 10 kuukautta
6 vuotta 10 kuukautta Kuollut ilman sairauden diagnosointia
6 vuotta 10 kuukautta Välilevytyrä, ”mäyräkoirahalvaus”
6 vuotta 10 kuukautta Perianaalifistelia
6 vuotta 10 kuukautta vanhuus
6 vuotta 10 kuukautta Sydänsairaus+allergiat
6 vuotta 10 kuukautta Perianaalifistelia
6 vuotta 10 kuukautta Iho- ja korvasairaudet
6 vuotta 10 kuukautta luuston tai nivelten sairaus
6 vuotta 10 kuukautta Spondyloosi, nikamien luusilloittuma, nikamien yhteenluutuminen
6 vuotta 10 kuukautta Selkäsairaus
6 vuotta 10 kuukautta Atopia, allerginen atooppinen ihotulehdus
6 vuotta 10 kuukautta
6 vuotta 10 kuukautta luuston tai nivelten sairaus
6 vuotta 10 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
6 vuotta 10 kuukautta
6 vuotta 10 kuukautta Lymfoma, imusolmukesyöpä
6 vuotta 10 kuukautta iho- tai korvasairaus
6 vuotta 11 kuukautta Haiman vajaatoiminta+Perianaalifisteli
6 vuotta 11 kuukautta Perianaalifisteli
6 vuotta 11 kuukautta
6 vuotta 11 kuukautta
6 vuotta 11 kuukautta
6 vuotta 11 kuukautta Luusto- ja nivelsairaus
6 vuotta 11 kuukautta Vihaisuus
6 vuotta 11 kuukautta vanhuus
6 vuotta 11 kuukautta Pahoja iho-ongelmia, usein ripulia, polven ristiside operoitu, epileptisiä kohtauksia
6 vuotta 11 kuukautta
6 vuotta 11 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
6 vuotta 11 kuukautta
6 vuotta 11 kuukautta Lopetus ilman sairauden diagnosointia
6 vuotta 11 kuukautta Selkäsairaus
6 vuotta 11 kuukautta sairaus
6 vuotta 11 kuukautta pernassa ja laskeutumattomassa kiveksessä kasvaimet
6 vuotta 11 kuukautta Nivelrikko, artroosi, muualla kuin lonkissa tai kyynärnivelissä
6 vuotta 11 kuukautta Perianalfistelia
6 vuotta 11 kuukautta Selkäsairaus
6 vuotta 11 kuukautta vanhuus
6 vuotta 11 kuukautta Hermostollinen sairaus
6 vuotta 11 kuukautta sydämen sairaus tai vajaatoiminta
6 vuotta 11 kuukautta spondylosi,lonkat (E/E)
6 vuotta 11 kuukautta
7 vuotta Lopetus ilman sairauden diagnosointia
7 vuotta Maksan, munuaisten tai suoliston kasvain
7 vuotta Lopetus ilman sairauden diagnosointia
7 vuotta Kasvainsairaudet, syöpä + Sydänkohtaus
7 vuotta Polven ristisidevaurio
7 vuotta Epilepsia
7 vuotta sairaus
7 vuotta
7 vuotta Kasvainsairaudet, syöpä
7 vuotta
7 vuotta vanhuus
7 vuotta Luusto- ja nivelsairaus
7 vuotta Krooninen tai uusiutuva korvatulehdus
7 vuotta Steriloinnin jälkikomplikaatio
7 vuotta Takaselän kipu-halvaus-oireyhtymä, cauda equina-oireyhtymä
7 vuotta 1 kuukautta Ruokatorven laajentuma, megaesofagus
7 vuotta 1 kuukautta
7 vuotta 1 kuukautta Lonkkaniveldysplasia (B/D) ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
7 vuotta 1 kuukautta Maksan ja ruoansulatuskanavan sairaus
7 vuotta 1 kuukautta
7 vuotta 1 kuukautta vanhuus
7 vuotta 1 kuukautta
7 vuotta 1 kuukautta Lonkkaniveldysplasia (D/C) ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
7 vuotta 2 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
7 vuotta 2 kuukautta
7 vuotta 2 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
7 vuotta 2 kuukautta Immunologinen sairaus
7 vuotta 2 kuukautta
7 vuotta 2 kuukautta vatsalaukun kiertymä
7 vuotta 2 kuukautta Lopetus ilman sairauden diagnosointia
7 vuotta 2 kuukautta Takaselän kipu-halvaus-oireyhtymä, cauda equina-oireyhtymä
7 vuotta 2 kuukautta Spondyloosi, nikamien luusilloittuma, nikamien yhteenluutuminen
7 vuotta 2 kuukautta Mahalaukun kiertyminen
7 vuotta 2 kuukautta Kuollut ilman sairauden diagnosointia
7 vuotta 2 kuukautta degeneratiivinen myelopatia (DM) eli selkäydinrappeuma, todettu myös geenitestillä
7 vuotta 2 kuukautta
7 vuotta 2 kuukautta Selkäsairaus
7 vuotta 2 kuukautta
7 vuotta 2 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
7 vuotta 3 kuukautta Kuoli keisarinleikkauksen yhteydessä tehdyssä kohdunpoistossa tulleeseen verenvuotoon
7 vuotta 3 kuukautta Pernan, sydämen tai verisuonijärjestelmän kasvain
7 vuotta 3 kuukautta Lopetus ilman sairauden diagnosointia
7 vuotta 3 kuukautta Luusto- ja nivelsairaus
7 vuotta 3 kuukautta Lopetus ilman sairauden diagnosointia
7 vuotta 3 kuukautta sairaus
7 vuotta 3 kuukautta vanhuus
7 vuotta 3 kuukautta vanhuus
7 vuotta 3 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
7 vuotta 3 kuukautta
7 vuotta 3 kuukautta äkillinen suolistotulehdus
7 vuotta 3 kuukautta Lopetus käytös- tai käyttäytymishäiriöiden vuoksi
7 vuotta 3 kuukautta sairaus
7 vuotta 3 kuukautta
7 vuotta 3 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
7 vuotta 3 kuukautta sairaus
7 vuotta 3 kuukautta Selkäsairaus
7 vuotta 3 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
7 vuotta 3 kuukautta
7 vuotta 3 kuukautta
7 vuotta 3 kuukautta
7 vuotta 3 kuukautta Maksan vajaatoiminta
7 vuotta 4 kuukautta Spondyloosi, nikamien luusilloittuma, nikamien yhteenluutuminen
7 vuotta 4 kuukautta sairaus
7 vuotta 4 kuukautta Selkäsairaus
7 vuotta 4 kuukautta
7 vuotta 4 kuukautta Nivelrikko, artroosi, muualla kuin lonkissa tai kyynärnivelissä
7 vuotta 4 kuukautta
7 vuotta 4 kuukautta
7 vuotta 4 kuukautta
7 vuotta 4 kuukautta Virtsarakon kasvain
7 vuotta 4 kuukautta Ihon tai ihonalaiskudoksen kasvain
7 vuotta 4 kuukautta Pernan, sydämen tai verisuonijärjestelmän kasvain
7 vuotta 4 kuukautta Kuollut ilman sairauden diagnosointia
7 vuotta 4 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
7 vuotta 4 kuukautta Luusto- ja nivelsairaus (polvessa)
7 vuotta 4 kuukautta
7 vuotta 4 kuukautta Maksan ja ruoansulatuskanavan sairaus
7 vuotta 5 kuukautta Spondyloosi, nikamien luusilloittuma, nikamien yhteenluutuminen
7 vuotta 5 kuukautta Luusto- ja nivelsairaus
7 vuotta 5 kuukautta sairaus
7 vuotta 5 kuukautta vanhuus
7 vuotta 5 kuukautta Spondyloosi, nikamien luusilloittuma, nikamien yhteenluutuminen
7 vuotta 5 kuukautta Epilepsia, eläinlääkäri epäili aivokasvainta syyksi, että kohtaukset meni mahottomiksi loppuvaiheessa. Avausta ei tehty.
7 vuotta 5 kuukautta
7 vuotta 5 kuukautta jatkuva ihosairaus ja polvinivelsairaus
7 vuotta 5 kuukautta sairaus
7 vuotta 5 kuukautta
7 vuotta 6 kuukautta pahanlaatuinen adenokarsinooma leikattu suolistosta 5-vuotiaana.
7 vuotta 6 kuukautta Mahalaukun kiertyminen
7 vuotta 6 kuukautta
7 vuotta 6 kuukautta vanhuus
7 vuotta 6 kuukautta Perianaalifisteli
7 vuotta 6 kuukautta Halvaantuminen
7 vuotta 6 kuukautta Immunologinen sairaus
7 vuotta 6 kuukautta Mahalaukun kiertyminen, Kuoli matkalla eläinlääkäriin.
7 vuotta 6 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
7 vuotta 6 kuukautta
7 vuotta 6 kuukautta sairaus
7 vuotta 6 kuukautta Pernan, sydämen tai verisuonijärjestelmän kasvain
7 vuotta 6 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
7 vuotta 7 kuukautta degeneratiivinen myelopatia
7 vuotta 7 kuukautta Mahalaukun kiertyminen
7 vuotta 7 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
7 vuotta 7 kuukautta Spondyloosi, nikamien luusilloittuma, nikamien yhteenluutuminen
7 vuotta 7 kuukautta Iho- ja korvasairaudet
7 vuotta 7 kuukautta
7 vuotta 7 kuukautta Luusto- ja nivelsairaus
7 vuotta 7 kuukautta
7 vuotta 7 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
7 vuotta 7 kuukautta sairaus
7 vuotta 7 kuukautta vanhuus
7 vuotta 7 kuukautta Krooninen pinnallinen sarveiskalvon tulehdus, pannus
7 vuotta 7 kuukautta Pernan, sydämen tai verisuonijärjestelmän kasvain
7 vuotta 7 kuukautta Kuollut ilman sairauden diagnosointia
7 vuotta 7 kuukautta Vanhuus. Frodolle tuli pahoja suolisto-ongelmia sekä eturauhasvaivoja.Pahkuroita kroppaan.
7 vuotta 8 kuukautta Spondyloosi, nikamien luusilloittuma, nikamien yhteenluutuminen
7 vuotta 8 kuukautta Immunologinen sairaus
7 vuotta 8 kuukautta Hiljalleen voimakkaasti pahentunut vihaisuus miehiä kohtaan
7 vuotta 8 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
7 vuotta 8 kuukautta laajalle levinnyt mahasyöpä
7 vuotta 8 kuukautta Luusto- ja nivelsairaus
7 vuotta 8 kuukautta vanhuus
7 vuotta 8 kuukautta
7 vuotta 8 kuukautta
7 vuotta 8 kuukautta
7 vuotta 8 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
7 vuotta 8 kuukautta Spondyloosi, nikamien luusilloittuma, nikamien yhteenluutuminen
7 vuotta 8 kuukautta Lopetus ilman sairauden diagnosointia
7 vuotta 8 kuukautta Atopia, allerginen atooppinen ihotulehdus
7 vuotta 8 kuukautta Utarekasvain, nisäkasvain
7 vuotta 8 kuukautta Vanhuus
7 vuotta 8 kuukautta Nivelrikko, artroosi, muualla kuin lonkissa tai kyynärnivelissä
7 vuotta 8 kuukautta Kuollut ilman sairauden diagnosointia
7 vuotta 8 kuukautta Luusto- ja nivelsairaus
7 vuotta 8 kuukautta paha nivelrikko polvessa
7 vuotta 8 kuukautta
7 vuotta 9 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
7 vuotta 9 kuukautta sairaus
7 vuotta 9 kuukautta Selkäsairaus
7 vuotta 9 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
7 vuotta 9 kuukautta Selkäsairaus
7 vuotta 9 kuukautta Sikaripunkki
7 vuotta 9 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
7 vuotta 9 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
7 vuotta 9 kuukautta korvassa bakteeritulehdus joka resistantti kaikille antibioteille
7 vuotta 9 kuukautta Immunologinen sairaus
7 vuotta 9 kuukautta pernakasvain
7 vuotta 9 kuukautta
7 vuotta 9 kuukautta vanhuus
7 vuotta 9 kuukautta
7 vuotta 9 kuukautta vanhuus
7 vuotta 9 kuukautta Perianaalifistelia
7 vuotta 9 kuukautta käytösongelma
7 vuotta 9 kuukautta Utarekasvain, nisäkasvain
7 vuotta 9 kuukautta sairaus
7 vuotta 9 kuukautta Kuollut ilman sairauden diagnosointia
7 vuotta 9 kuukautta sairaus
7 vuotta 9 kuukautta sairaus
7 vuotta 9 kuukautta koira söi sukan -> suolitukos -> leikkaus, jossa selvisi sisäelinten olevan "loppu"; mahd. haiman vajaatoiminta
7 vuotta 9 kuukautta vanhuus
7 vuotta 9 kuukautta
7 vuotta 9 kuukautta Maksan, munuaisten tai suoliston kasvain
7 vuotta 9 kuukautta Krooninen tai uusiutuva korvatulehdus
7 vuotta 9 kuukautta
7 vuotta 9 kuukautta
7 vuotta 9 kuukautta Lopetus ilman sairauden diagnosointia
7 vuotta 9 kuukautta
7 vuotta 9 kuukautta
7 vuotta 9 kuukautta Iho- ja korvasairaudet
7 vuotta 10 kuukautta Hermostollinen sairaus
7 vuotta 10 kuukautta sairaus
7 vuotta 10 kuukautta Selkäsairaus
7 vuotta 10 kuukautta
7 vuotta 10 kuukautta
7 vuotta 10 kuukautta Luusto- ja nivelsairaus (lonkat D/E)
7 vuotta 10 kuukautta vanhuus
7 vuotta 10 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
7 vuotta 10 kuukautta Mahalaukun kiertyminen
7 vuotta 10 kuukautta
7 vuotta 10 kuukautta vanhuus
7 vuotta 10 kuukautta Lonkkaniveldysplasia ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
7 vuotta 10 kuukautta Mahalaukun kiertyminen
7 vuotta 10 kuukautta sairaus
7 vuotta 10 kuukautta vanhuus
7 vuotta 10 kuukautta
7 vuotta 10 kuukautta Lonkkaniveldysplasia ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
7 vuotta 10 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
7 vuotta 11 kuukautta Luusto- ja nivelsairaus
7 vuotta 11 kuukautta
7 vuotta 11 kuukautta Immunologinen sairaus
7 vuotta 11 kuukautta Lopetus käytös- tai käyttäytymishäiriöiden vuoksi
7 vuotta 11 kuukautta Kuollut munasarjakasvaimen poiston jälkeisiin komplikaatioihin, kasvain pahanlaatuinen ja levinnyt
7 vuotta 11 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
7 vuotta 11 kuukautta Lopetus ilman sairauden diagnosointia
7 vuotta 11 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
7 vuotta 11 kuukautta Välilevytyrä, ”mäyräkoirahalvaus”
7 vuotta 11 kuukautta Spondyloosi, nikamien luusilloittuma, nikamien yhteenluutuminen
7 vuotta 11 kuukauttaLopetus ilman sairauden diagnosointia
7 vuotta 11 kuukautta
7 vuotta 11 kuukautta Immuunihemolyyttinen anemia, IMHA, AIHA
7 vuotta 11 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
7 vuotta 11 kuukautta
7 vuotta 11 kuukautta Munuaisten vajaatoiminta
7 vuotta 11 kuukautta
8 vuotta käytösongelma
8 vuotta sairaus
8 vuotta Lopetus ilman sairauden diagnosointia
8 vuotta Spondyloosi, nikamien luusilloittuma, nikamien yhteenluutuminen
8 vuotta Sokeutuminen
8 vuotta Välilevytyrä, ”mäyräkoirahalvaus”
8 vuotta vatsalaukun kiertymä
8 vuotta Vanhuus
8 vuotta
8 vuotta joku vatsasairaus
8 vuotta Lopetus ilman sairauden diagnosointia
8 vuotta Mahalaukun kiertyminen
8 vuotta Luusto- ja nivelsairaus
8 vuotta Keuhkojen kasvainsairaus
8 vuotta Anaalifistellit
8 vuotta
8 vuotta
8 vuotta Kasvainsairaudet, syöpä
8 vuotta nivelrikko selkärangassa
8 vuotta Kuollut ilman sairauden diagnosointia
8 vuotta
8 vuotta 1 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
8 vuotta 1 kuukautta sairaus
8 vuotta 1 kuukautta
8 vuotta 1 kuukautta
8 vuotta 1 kuukautta
8 vuotta 1 kuukautta
8 vuotta 1 kuukautta Kohtutulehdus, pyometra
8 vuotta 1 kuukautta
8 vuotta 1 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
8 vuotta 1 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
8 vuotta 1 kuukautta Luusto- ja nivelsairaus
8 vuotta 1 kuukautta Spondyloosi, nikamien luusilloittuma, nikamien yhteenluutuminen
8 vuotta 1 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
8 vuotta 1 kuukautta Munuaisten vajaatoiminta
8 vuotta 1 kuukautta
8 vuotta 1 kuukautta Krooninen tai uusiutuva korvatulehdus
8 vuotta 1 kuukautta Luusto- ja nivelsairaus
8 vuotta 1 kuukautta
8 vuotta 1 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
8 vuotta 1 kuukautta Nivelrikko polvissa ja selässä
8 vuotta 1 kuukautta Kuollut ilman sairauden diagnosointia
8 vuotta 1 kuukautta mahalaukun kiertymä
8 vuotta 1 kuukautta Spondyloosi, nikamien luusilloittuma, nikamien yhteenluutuminen
8 vuotta 1 kuukautta hemangiosarkoma (pahanlaatuinen verisuonikasvain)
8 vuotta 1 kuukautta Lopetus ilman sairauden diagnosointia
8 vuotta 1 kuukautta Lymfoma, imusolmukesyöpä+nivelrikko
8 vuotta 2 kuukautta Lonkkaniveldysplasia ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
8 vuotta 2 kuukautta
8 vuotta 2 kuukautta Lopetus ilman sairauden diagnosointia
8 vuotta 2 kuukautta sairaus
8 vuotta 2 kuukautta Ahtauma ristiselässä. Takaselän kipu-halvaus-oireyhtymä, cauda equina-oireyhtymä.
8 vuotta 2 kuukautta Kuollut ilman sairauden diagnosointia
8 vuotta 2 kuukautta
8 vuotta 2 kuukautta sairaus
8 vuotta 2 kuukautta Pernan, sydämen tai verisuonijärjestelmän kasvain
8 vuotta 2 kuukautta vanhuus
8 vuotta 2 kuukautta
8 vuotta 2 kuukautta
8 vuotta 2 kuukautta Koiran vasen olkavarsi murtui juostessa. Röntgen kuvassa ei näkynyt tervettä luukudosta.
8 vuotta 2 kuukautta Spondyloosi, nikamien luusilloittuma, nikamien yhteenluutuminen
8 vuotta 2 kuukautta Kuollut ilman sairauden diagnosointia
8 vuotta 2 kuukautta Välilevytyrä, ”mäyräkoirahalvaus”
8 vuotta 2 kuukautta alaselässä luupiikkejä.ei kestänyt kipulääkitystä.muutaman kerran meni jalat alta.
8 vuotta 2 kuukautta Lonkkaniveldysplasia ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
8 vuotta 3 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
8 vuotta 3 kuukautta Mahalaukun kiertyminen
8 vuotta 3 kuukautta Kuollut ilman sairauden diagnosointia
8 vuotta 3 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
8 vuotta 3 kuukautta Pernan, sydämen tai verisuonijärjestelmän kasvain
8 vuotta 3 kuukautta Selkäsairaus
8 vuotta 3 kuukautta Krooninen pinnallinen sarveiskalvon tulehdus, pannus eteni siihen pisteeseen että koiran hämäränäkö alkoi kadota.
8 vuotta 3 kuukautta Munuais arvot kohosivat viikon aikana BUN 77.8 ja CRE 975. Syytä ei tiedetä.
8 vuotta 3 kuukautta Sisäeriterauhasten sairaus
8 vuotta 3 kuukautta vanhuus
8 vuotta 3 kuukautta
8 vuotta 3 kuukautta
8 vuotta 3 kuukautta imusolmuke syöpä, tutkittu näyte
8 vuotta 3 kuukautta Veritulppa
8 vuotta 3 kuukautta Luusto- ja nivelsairaus
8 vuotta 3 kuukautta Leukemia
8 vuotta 3 kuukautta sairaus
8 vuotta 3 kuukautta
8 vuotta 3 kuukautta vanhuus
8 vuotta 3 kuukautta Selkäsairaus
8 vuotta 3 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
8 vuotta 3 kuukautta vatsalaukun kiertymä
8 vuotta 3 kuukautta
8 vuotta 3 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
8 vuotta 4 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
8 vuotta 4 kuukautta Hemangiosarkooma
8 vuotta 4 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
8 vuotta 4 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
8 vuotta 4 kuukautta Maksan ja ruoansulatuskanavan sairaus
8 vuotta 4 kuukautta Atopia, allerginen atooppinen ihotulehdus
8 vuotta 4 kuukautta Petovahinko. Susi koitui koiran kohtaloksi
8 vuotta 4 kuukautta Mahalaukun kiertymä
8 vuotta 4 kuukautta
8 vuotta 4 kuukautta
8 vuotta 4 kuukautta Selkäsairaus
8 vuotta 4 kuukautta
8 vuotta 4 kuukautta
8 vuotta 4 kuukautta
8 vuotta 4 kuukautta Aivokalvojen kasvain, meningiooma
8 vuotta 4 kuukautta vanhuus
8 vuotta 4 kuukautta
8 vuotta 4 kuukautta suolistosairaus
8 vuotta 4 kuukautta Lopetus ilman sairauden diagnosointia
8 vuotta 4 kuukautta Takaselän kipu-halvaus-oireyhtymä, cauda equina-oireyhtymä
8 vuotta 4 kuukautta Selkäsairaus
8 vuotta 4 kuukautta Lonkkaniveldysplasia (E/E) ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
8 vuotta 4 kuukautta Ilmeisesti sairaskohtaus,löytyi kotona kuolleena työstä tullessani
8 vuotta 5 kuukautta Spondyloosi, nikamien luusilloittuma, nikamien yhteenluutuminen
8 vuotta 5 kuukautta Immunologinen sairaus
8 vuotta 5 kuukautta vanhuus
8 vuotta 5 kuukautta Mahalaukun kiertyminen
8 vuotta 5 kuukautta Kuollut ilman sairauden diagnosointia
8 vuotta 5 kuukautta Selkäsairaus
8 vuotta 5 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
8 vuotta 5 kuukautta sairaus
8 vuotta 5 kuukautta Lopetus ilman sairauden diagnosointia
8 vuotta 5 kuukautta sairaus
8 vuotta 5 kuukautta Luun tai nivelten kasvain
8 vuotta 5 kuukautta vanhuus
8 vuotta 5 kuukautta vanhuus
8 vuotta 5 kuukautta vanhuus
8 vuotta 5 kuukautta Lymfoma, imusolmukesyöpä
8 vuotta 5 kuukautta mahalaukun kiertymä
8 vuotta 5 kuukautta Iho- ja korvasairaudet
8 vuotta 5 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
8 vuotta 5 kuukautta Luusto- ja nivelsairaus
8 vuotta 5 kuukautta Lymfoma, imusolmukesyöpä
8 vuotta 5 kuukautta Luusto- ja nivelsairaus
8 vuotta 6 kuukautta Luusto- ja nivelsairaus
8 vuotta 6 kuukautta Pyoderma, vakava tai toistuva märkivä ihotulehdus
8 vuotta 6 kuukautta Leukemia
8 vuotta 6 kuukautta Kuollut ilman sairauden diagnosointia
8 vuotta 6 kuukautta sairaus
8 vuotta 6 kuukautta vanhuus
8 vuotta 6 kuukautta Lopetus ilman sairauden diagnosointia
8 vuotta 6 kuukautta
8 vuotta 6 kuukautta vanhuus
8 vuotta 6 kuukautta
8 vuotta 6 kuukautta  Lopetus ilman sairauden diagnosointia
8 vuotta 6 kuukautta Pitkäaikainen vatsa- ja suolisto ongelma
8 vuotta 6 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
8 vuotta 6 kuukautta Kuollut ilman sairauden diagnosointia
8 vuotta 6 kuukautta Välilevytyrä, ”mäyräkoirahalvaus”+spondyloosi+cauda equina-oireyhtymä
8 vuotta 6 kuukautta Iho- ja korvasairaudet
8 vuotta 6 kuukautta sairaus
8 vuotta 6 kuukautta Autoimmuunisairauksia+ spondyloosi selässä
8 vuotta 6 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
8 vuotta 6 kuukautta Ruoka-aineallergia
8 vuotta 6 kuukautta
8 vuotta 6 kuukautta vanhuus
8 vuotta 6 kuukautta Maksan vajaatoiminta
8 vuotta 6 kuukautta
8 vuotta 6 kuukautta vanhuus
8 vuotta 6 kuukautta Kuollut ilman sairauden diagnosointia
8 vuotta 6 kuukautta Yksinolo-ongelmat
8 vuotta 7 kuukautta Spondyloosi, nikamien luusilloittuma, nikamien yhteenluutuminen+E-lonkat+ ylimääräinen selkänikama
8 vuotta 7 kuukautta Vanhuus, sairas
8 vuotta 7 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
8 vuotta 7 kuukautta
8 vuotta 7 kuukautta vanhuus
8 vuotta 7 kuukautta vanhuus
8 vuotta 7 kuukautta Selkäsairaus
8 vuotta 7 kuukautta Utarekasvain, nisäkasvain
8 vuotta 7 kuukautta mahalaukun kiertymä
8 vuotta 7 kuukautta Pyoderma, vakava tai toistuva märkivä ihotulehdus
8 vuotta 7 kuukautta Vanhuus
8 vuotta 7 kuukautta Kuollut ilman sairauden diagnosointia
8 vuotta 7 kuukautta Lopetus ilman sairauden diagnosointia
8 vuotta 7 kuukautta Sydänsairaus
8 vuotta 7 kuukautta
8 vuotta 7 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
8 vuotta 7 kuukautta Sydänsairaus
8 vuotta 7 kuukautta Luusto- ja nivelsairaus
8 vuotta 7 kuukautta Iho- ja korvasairaudet
8 vuotta 7 kuukautta munuaiset pettivät
8 vuotta 7 kuukautta Lonkkien pettäminen
8 vuotta 7 kuukautta vanhuus
8 vuotta 7 kuukautta vanhuus
8 vuotta 7 kuukautta Iho- ja korvasairaudet
8 vuotta 7 kuukautta vanhuus
8 vuotta 7 kuukautta
8 vuotta 8 kuukautta Pernan, sydämen tai verisuonijärjestelmän kasvain
8 vuotta 8 kuukautta
8 vuotta 8 kuukautta Maksan, munuaisten tai suoliston kasvain
8 vuotta 8 kuukautta
8 vuotta 8 kuukautta vanhuus
8 vuotta 8 kuukautta vanhuus
8 vuotta 8 kuukautta Syöpäkasvain takanisien välissä. Aiemmin leikattu kainalosta munan kokoinen kasvain
8 vuotta 8 kuukautta kohtutulehdus
8 vuotta 8 kuukautta Välilevyn luiskahdus: takapään halvaantuminen
8 vuotta 8 kuukautta
8 vuotta 8 kuukautta
8 vuotta 8 kuukautta Selkäsairaus
8 vuotta 8 kuukautta Lymfoma, imusolmukesyöpä
8 vuotta 8 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
8 vuotta 8 kuukautta
8 vuotta 8 kuukautta
8 vuotta 8 kuukautta vanhuus
8 vuotta 8 kuukautta
8 vuotta 8 kuukautta vanhuus
8 vuotta 8 kuukautta
8 vuotta 8 kuukautta Sisäeriterauhasten sairaus
8 vuotta 8 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
8 vuotta 8 kuukautta Maksan ja ruoansulatuskanavan sairaus
8 vuotta 9 kuukautta Vanhuus
8 vuotta 9 kuukautta
8 vuotta 9 kuukautta
8 vuotta 9 kuukautta
8 vuotta 9 kuukautta vanhuus
8 vuotta 9 kuukautta Lymfoma, imusolmukesyöpä
8 vuotta 9 kuukautta
8 vuotta 9 kuukautta vanhuus
8 vuotta 9 kuukautta Takaselän kipu-halvaus-oireyhtymä, cauda equina-oireyhtymä
8 vuotta 9 kuukautta Kuollut ilman sairauden diagnosointia
8 vuotta 9 kuukautta Selkäsairaus
8 vuotta 9 kuukautta Luusto- ja nivelsairaus
8 vuotta 9 kuukautta Kuollut ilman sairauden diagnosointia
8 vuotta 9 kuukautta Pernan, sydämen tai verisuonijärjestelmän kasvain
8 vuotta 9 kuukautta Maksan vajaatoiminta
8 vuotta 9 kuukautta Luusto- ja nivelsairaus
8 vuotta 9 kuukautta Vanhuus
8 vuotta 9 kuukautta
8 vuotta 9 kuukautta Vanhuus
8 vuotta 9 kuukautta Kasvain mahalaukussa
8 vuotta 9 kuukautta Vanhuus
8 vuotta 9 kuukautta Lopetus ilman sairauden diagnosointia
8 vuotta 9 kuukautta Luusto- ja nivelsairaus
8 vuotta 9 kuukautta laajentunut ruokatorvi ja takajalkojen ositt. halvaantuminen
8 vuotta 10 kuukautta maksasyöpä
8 vuotta 10 kuukautta Pernan, sydämen tai verisuonijärjestelmän kasvain. Kasvain oli leikattavissa, mutta koira menehtyi verenvuotoon leikkauspöydällä.
8 vuotta 10 kuukautta vanhuus
8 vuotta 10 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
8 vuotta 10 kuukautta
8 vuotta 10 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
8 vuotta 10 kuukautta vanhuus
8 vuotta 10 kuukautta Sydänsairaus
8 vuotta 10 kuukautta
8 vuotta 10 kuukautta Luusto- ja nivelsairaus
8 vuotta 10 kuukautta vasemman takajalan halvaantuminen
8 vuotta 10 kuukautta Nivelrikko, artroosi, muualla kuin lonkissa tai kyynärnivelissä
8 vuotta 10 kuukautta
8 vuotta 10 kuukautta vanhuus+perianaalifistelia
8 vuotta 10 kuukautta
8 vuotta 10 kuukautta Lopettiin vatsalaukun kiertymän takia
8 vuotta 10 kuukautta Luusto- ja nivelsairaus
8 vuotta 10 kuukautta
8 vuotta 10 kuukautta Hermotus alkoi pettää takajaloista ja aiheutti kipua
8 vuotta 10 kuukautta Suolistoperäinen syöpä
8 vuotta 10 kuukautta cauda equina- syndroma
8 vuotta 11 kuukautta sairaus
8 vuotta 11 kuukautta
8 vuotta 11 kuukautta Immunologinen sairaus
8 vuotta 11 kuukautta Sisäeriterauhasten sairaus
8 vuotta 11 kuukautta sairaus
8 vuotta 11 kuukautta Maksan ja ruoansulatuskanavan sairaus
8 vuotta 11 kuukautta Luusto- ja nivelsairaus (lonkat E/E)
8 vuotta 11 kuukautta Utarekasvain, nisäkasvain
8 vuotta 11 kuukautta Vatsalaukun kiertymä. Leikkauksesta huolimatta kuoli 12 tunnin kuluttua.
8 vuotta 11 kuukautta Takaselän kipu-halvaus-oireyhtymä, cauda equina-oireyhtymä
8 vuotta 11 kuukautta sairaus
8 vuotta 11 kuukautta
8 vuotta 11 kuukautta
8 vuotta 11 kuukautta
8 vuotta 11 kuukautta
8 vuotta 11 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
8 vuotta 11 kuukautta
8 vuotta 11 kuukautta
8 vuotta 11 kuukautta Pernan, sydämen tai verisuonijärjestelmän kasvain
8 vuotta 11 kuukautta Vanhuus+ Sydänsairaus+halvaus.
8 vuotta 11 kuukautta vanhuus
8 vuotta 11 kuukautta Kuollut ilman sairauden diagnosointia
8 vuotta 11 kuukautta Kuollut keisarinleikkaukseen tai sen komplikaatioihin
8 vuotta 11 kuukautta Koira laihtui yllättäen, mutta kokeissa ei löytynyt syytä. Aggressiivista käyttäytymistä muita kohtaan.
8 vuotta 11 kuukautta Maksan, munuaisten tai suoliston kasvain
8 vuotta 11 kuukautta vanhuus
8 vuotta 11 kuukautta Nivelrikko, artroosi, muualla kuin lonkissa tai kyynärnivelissä
9 vuotta Haiman vajaatoiminta+Lonkkanivel dysplasia (D/D), nivelrikko
9 vuotta Selkäsairaus
9 vuotta
9 vuotta Ruoka-aineallergia, krooninen korvatulehdus ja toistuva märkivä ihotulehdus
9 vuotta Lymfoma, imusolmukesyöpä
9 vuotta sairaus
9 vuotta Kasvainsairaudet, syöpä
9 vuotta
9 vuotta
9 vuotta sairaus
9 vuotta Utarekasvain, nisäkasvain
9 vuotta Kohtutulehdus, pyometra
9 vuotta
9 vuotta Karsinooma lantion pohjan imusolmukkeissa (tod.näk. etäispesäkkeitä)
9 vuotta Kuollut ilman sairauden diagnosointia
9 vuotta Kuollut ilman sairauden diagnosointia
9 vuotta
9 vuotta
9 vuotta
9 vuotta vanhuus
9 vuotta
9 vuotta
9 vuotta vanhuus
9 vuotta
9 vuotta
9 vuotta
9 vuotta omistajan ilmoituksen mukaan degeneraatio-selkäsairaus (tarkoittanee Degeneratiivista myelopatiaa). Selkä ja takajalat kipeät ja heikot.
9 vuotta 1 kuukautta Maksan ja ruoansulatuskanavan sairaus
9 vuotta 1 kuukautta Nenän hermosolujen syöpäkasvain, painoi aivoja > epilepsiakohtauksia > ei voitu hoitaa
9 vuotta 1 kuukautta Spondyloosi, nikamien luusilloittuma, nikamien yhteenluutuminen
9 vuotta 1 kuukautta
9 vuotta 1 kuukautta Täysin terveenä 9v ja aivan yhtäkkiä munuaiset pettivät
9 vuotta 1 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
9 vuotta 1 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
9 vuotta 1 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
9 vuotta 1 kuukautta vanhuus
9 vuotta 1 kuukautta hematologinen sarkooma
9 vuotta 1 kuukautta Lonkkaniveldysplasia (B/C) ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
9 vuotta 1 kuukautta
9 vuotta 1 kuukautta Maksan, munuaisten tai suoliston kasvain
9 vuotta 1 kuukautta
9 vuotta 1 kuukautta Osteokondroosi ja nivelrikko polvissa
9 vuotta 1 kuukautta Kyynärniveldysplasia (epävirallinen kuvaus 2/0) ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
9 vuotta 1 kuukautta
9 vuotta 1 kuukautta vanhuus
9 vuotta 1 kuukautta pernasyöpä
9 vuotta 1 kuukautta luuston tai nivelten sairaus
9 vuotta 1 kuukautta Pernan, sydämen tai verisuonijärjestelmän kasvain
9 vuotta 1 kuukautta Utarekasvain, nisäkasvain
9 vuotta 2 kuukautta Salakavaluus tai arvaamattomuus
9 vuotta 2 kuukautta nivelrikko polvessa
9 vuotta 2 kuukautta Selkäsairaus
9 vuotta 2 kuukautta Hermostollinen sairaus
9 vuotta 2 kuukautta anaali fistelit
9 vuotta 2 kuukautta Kuollut ilman sairauden diagnosointia
9 vuotta 2 kuukautta sairaus
9 vuotta 2 kuukautta selkäydinrappeuma
9 vuotta 2 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
9 vuotta 2 kuukautta Spondyloosi, nikamien luusilloittuma, nikamien yhteenluutuminen
9 vuotta 2 kuukautta Lonkkaniveldysplasia (C/B) ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
9 vuotta 2 kuukautta Luusto- ja nivelsairaus
9 vuotta 2 kuukautta
9 vuotta 2 kuukautta Perianaalifistelia
9 vuotta 2 kuukautta Lopetus ilman sairauden diagnosointia
9 vuotta 2 kuukautta Pernan, sydämen tai verisuonijärjestelmän kasvain
9 vuotta 2 kuukautta Luun tai nivelten kasvain
9 vuotta 2 kuukautta Spondyloosi, nikamien luusilloittuma, nikamien yhteenluutuminen
9 vuotta 2 kuukautta
9 vuotta 2 kuukautta Kuollut ilman sairauden diagnosointia
9 vuotta 2 kuukautta vanhuus
9 vuotta 2 kuukautta
9 vuotta 2 kuukautta Lonkkaniveldysplasia ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
9 vuotta 2 kuukautta
9 vuotta 2 kuukautta
9 vuotta 2 kuukautta
9 vuotta 2 kuukautta Spondyloosi, nikamien luusilloittuma, nikamien yhteenluutuminen
9 vuotta 2 kuukautta vanhuus
9 vuotta 2 kuukautta vanhuus
9 vuotta 2 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
9 vuotta 2 kuukautta vanhuus
9 vuotta 2 kuukautta Todennäköisesti sydänkohtaukseen kotona
9 vuotta 2 kuukautta vanhuus
9 vuotta 2 kuukautta
9 vuotta 2 kuukautta
9 vuotta 2 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
9 vuotta 2 kuukautta vatsalaukun kiertymä
9 vuotta 3 kuukautta Välimuotoisen lannenikaman aiheuttamat halvausoireet
9 vuotta 3 kuukautta Vanhuus
9 vuotta 3 kuukautta Sydänsairaus
9 vuotta 3 kuukautta
9 vuotta 3 kuukautta vanhuus
9 vuotta 3 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
9 vuotta 3 kuukautta
9 vuotta 3 kuukautta vanhuus
9 vuotta 3 kuukautta
9 vuotta 3 kuukautta suolisto syöpä
9 vuotta 3 kuukautta Luusto- ja nivelsairaus
9 vuotta 3 kuukautta Lymfoma, imusolmukesyöpä
9 vuotta 3 kuukautta Kuollut ilman sairauden diagnosointia
9 vuotta 3 kuukautta
9 vuotta 3 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
9 vuotta 3 kuukautta Lopetus ilman sairauden diagnosointia
9 vuotta 3 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
9 vuotta 3 kuukautta Lopetus ilman sairauden diagnosointia
9 vuotta 3 kuukautta virtsatie- tai lisääntymiselinten sairaus
9 vuotta 3 kuukautta Yöllä oli sydän pysähtynyt
9 vuotta 3 kuukautta Mahalaukun kiertyminen+nivelrikko kyynärpäässä (1/1)
9 vuotta 3 kuukautta
9 vuotta 3 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
9 vuotta 3 kuukautta vanhuus
9 vuotta 3 kuukautta
9 vuotta 4 kuukautta Degenaritive Myelopathie
9 vuotta 4 kuukautta Luun tai nivelten kasvain
9 vuotta 4 kuukautta Kuollut ilman sairauden diagnosointia
9 vuotta 4 kuukautta Vanhuus
9 vuotta 4 kuukautta Vanhuus
9 vuotta 4 kuukautta vanhuus
9 vuotta 4 kuukautta
9 vuotta 4 kuukautta
9 vuotta 4 kuukautta Spondyloosi, nikamien luusilloittuma, nikamien yhteenluutuminen
9 vuotta 4 kuukautta Mahalaukun kiertyminen+maksa vioittunut
9 vuotta 4 kuukautta Epilepsia, kuollut sydän pysähdykseen
9 vuotta 4 kuukautta Lonkkaniveldysplasia (D/D) ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
9 vuotta 4 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
9 vuotta 4 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
9 vuotta 4 kuukautta Lonkkaniveldysplasia (D/D) ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
9 vuotta 4 kuukautta
9 vuotta 4 kuukautta vanhuus
9 vuotta 4 kuukautta vanhuus
9 vuotta 4 kuukautta
9 vuotta 4 kuukautta Virtsatie- ja lisääntymiselinten sairaus
9 vuotta 4 kuukautta Kuollut ilman sairauden diagnosointia
9 vuotta 4 kuukautta Sydänsairaus+ takajalkojen pettäminen/halvaantuminen
9 vuotta 4 kuukautta Lonkkaniveldysplasia (D/D) ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
9 vuotta 4 kuukautta Kohtutulehdus, pyometra
9 vuotta 4 kuukautta
9 vuotta 4 kuukautta vanhuus
9 vuotta 4 kuukautta Haimavika
9 vuotta 4 kuukautta
9 vuotta 4 kuukautta Lymfoma, imusolmukesyöpä
9 vuotta 4 kuukautta Selkäsairaus
9 vuotta 4 kuukautta Lopetus ilman sairauden diagnosointia
9 vuotta 4 kuukautta Kuollut ilman sairauden diagnosointia
9 vuotta 5 kuukautta
9 vuotta 5 kuukautta vanhuus
9 vuotta 5 kuukautta
9 vuotta 5 kuukautta
9 vuotta 5 kuukautta vanhuus
9 vuotta 5 kuukautta
9 vuotta 5 kuukautta Kohtutulehdus, pyometra
9 vuotta 5 kuukautta
9 vuotta 5 kuukautta sydänsairaus
9 vuotta 5 kuukautta Takaselän kipu-halvaus-oireyhtymä, cauda equina-oireyhtymä
9 vuotta 5 kuukautta hemangiosarkooma
9 vuotta 5 kuukautta sairaus
9 vuotta 5 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
9 vuotta 5 kuukautta
9 vuotta 5 kuukautta Kuollut ilman sairauden diagnosointia
9 vuotta 5 kuukautta Pernan, sydämen tai verisuonijärjestelmän kasvain
9 vuotta 5 kuukautta Kuollut ilman sairauden diagnosointia
9 vuotta 5 kuukautta ruokatorvenlaajentuma
9 vuotta 5 kuukautta
9 vuotta 5 kuukautta
9 vuotta 5 kuukautta
9 vuotta 6 kuukautta Keuhkojen kasvainsairaus+Luusto- ja nivelsairaus
9 vuotta 6 kuukautta Kasvain poistettu alavatsasta n. 9v+ ruoansulatusongelmia+laihtui paljon+vanhuus
9 vuotta 6 kuukautta Maksan ja ruoansulatuskanavan sairaus
9 vuotta 6 kuukautta vanhuus
9 vuotta 6 kuukautta vanhuus
9 vuotta 6 kuukautta Lopetus ilman sairauden diagnosointia
9 vuotta 6 kuukautta Lopetus ilman sairauden diagnosointia
9 vuotta 6 kuukautta Lymfoma, imusolmukesyöpä + Leukemia + Sepsis
9 vuotta 6 kuukautta Pyoderma, vakava tai toistuva märkivä ihotulehdus+krooninen ja uusiutuva korvatulehdus
9 vuotta 6 kuukautta Maksan, munuaisten tai suoliston kasvain
9 vuotta 6 kuukautta Luusto- ja nivelsairaus
9 vuotta 6 kuukautta Selkäsairaus
9 vuotta 6 kuukautta
9 vuotta 6 kuukautta
9 vuotta 6 kuukautta vanhuus
9 vuotta 6 kuukautta sairaus
9 vuotta 6 kuukautta Lopetus ilman sairauden diagnosointia
9 vuotta 6 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
9 vuotta 6 kuukautta Kortisolin liikaeritys, Cushingin tauti+pernakasvain
9 vuotta 6 kuukautta
9 vuotta 6 kuukautta Kohtutulehdus, pyometra
9 vuotta 6 kuukautta maksan tai ruuansulatuskanavan syöpä
9 vuotta 6 kuukautta Spondyloosi, nikamien luusilloittuma, nikamien yhteenluutuminen
9 vuotta 7 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
9 vuotta 7 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
9 vuotta 7 kuukautta Vanhuus
9 vuotta 7 kuukautta Mahalaukun kiertyminen
9 vuotta 7 kuukautta Lopetus käytös- tai käyttäytymishäiriöiden vuoksi
9 vuotta 7 kuukautta
9 vuotta 7 kuukautta
9 vuotta 7 kuukautta Pernan, sydämen tai verisuonijärjestelmän kasvain
9 vuotta 7 kuukautta Pernan, sydämen tai verisuonijärjestelmän kasvain
9 vuotta 7 kuukautta pernan kasvain aiheutti massiivisen, sisäisen verenvuodon, johon koira menehtyi
9 vuotta 7 kuukautta Ihon tai ihonalaiskudoksen kasvain
9 vuotta 7 kuukautta Sydänsairaus
9 vuotta 7 kuukautta
9 vuotta 7 kuukautta Lopetus ilman sairauden diagnosointia
9 vuotta 7 kuukautta vanhuus
9 vuotta 7 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
9 vuotta 7 kuukautta vanhuus
9 vuotta 7 kuukautta Kohtutulehdus
9 vuotta 7 kuukautta Maksan, munuaisten tai suoliston kasvain
9 vuotta 7 kuukautta Kuollut ilman sairauden diagnosointia
9 vuotta 7 kuukautta Lonkkaniveldysplasia (D/D) ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko+selkävaivat+ihottuma+ripuli jolle ei selitystä
9 vuotta 7 kuukautta
9 vuotta 7 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
9 vuotta 7 kuukautta
9 vuotta 7 kuukautta Synnynnäinen sydänsairaus, paha spondyloosi
9 vuotta 7 kuukautta vanhuus
9 vuotta 7 kuukautta Kuollut ilman sairauden diagnosointia
9 vuotta 7 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
9 vuotta 7 kuukautta
9 vuotta 7 kuukautta vanhuus
9 vuotta 7 kuukautta vanhuus
9 vuotta 7 kuukautta sairaus
9 vuotta 7 kuukautta Lopetus ilman sairauden diagnosointia
9 vuotta 8 kuukautta Kuollut ilman sairauden diagnosointia
9 vuotta 8 kuukautta
9 vuotta 8 kuukautta Takaosan halvaus
9 vuotta 8 kuukautta käytösongelma
9 vuotta 8 kuukautta Pernan, sydämen tai verisuonijärjestelmän kasvain
9 vuotta 8 kuukautta
9 vuotta 8 kuukautta vanhuus
9 vuotta 8 kuukautta
9 vuotta 8 kuukautta vanhuus
9 vuotta 8 kuukautta Luun tai nivelten kasvain
9 vuotta 8 kuukautta vanhuus
9 vuotta 8 kuukautta vanhuus
9 vuotta 8 kuukautta
9 vuotta 8 kuukautta
9 vuotta 8 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
9 vuotta 8 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
9 vuotta 8 kuukautta vanhuus
9 vuotta 8 kuukautta
9 vuotta 8 kuukautta Kuollut ilman sairauden diagnosointia
9 vuotta 8 kuukautta Lonkkaniveldysplasia ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
9 vuotta 8 kuukautta maksan tai ruoansulatuskanavan sairaus
9 vuotta 8 kuukautta Kohtutulehdus, pyometra
9 vuotta 8 kuukautta vanhuus
9 vuotta 8 kuukautta Perussairautena kilpirauhasen vajaatoiminta. Lopetettu useiden epileptisten kohtausten jälkeen.
9 vuotta 8 kuukautta Pahanlaatuisen, vuotta aiemmin leikatun nisäkasvaimen etäpesäkkeet keuhkoissa
9 vuotta 9 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
9 vuotta 9 kuukautta
9 vuotta 9 kuukautta Lopetus ilman sairauden diagnosointia
9 vuotta 9 kuukautta Kuollut ilman sairauden diagnosointia
9 vuotta 9 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
9 vuotta 9 kuukautta
9 vuotta 9 kuukautta Luusto- ja nivelsairaus
9 vuotta 9 kuukautta vanhuus
9 vuotta 9 kuukautta
9 vuotta 9 kuukautta vanhuus
9 vuotta 9 kuukautta luuston tai nivelten sairaus
9 vuotta 9 kuukautta Vanhuus
9 vuotta 9 kuukautta Kohtutulehdus, pyometra
9 vuotta 9 kuukautta vanhuus
9 vuotta 9 kuukautta vanhuus
9 vuotta 9 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
9 vuotta 9 kuukautta Utarekasvain, nisäkasvain
9 vuotta 9 kuukautta Mahalaukun kiertyminen
9 vuotta 9 kuukautta vanhuus
9 vuotta 9 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
9 vuotta 9 kuukautta vanhuus
9 vuotta 9 kuukautta
9 vuotta 9 kuukautta
9 vuotta 9 kuukautta vanhuus
9 vuotta 9 kuukautta Kuollut ilman sairauden diagnosointia
9 vuotta 9 kuukautta Kuollut ilman sairauden diagnosointia
9 vuotta 9 kuukautta vanhuus
9 vuotta 9 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
9 vuotta 9 kuukautta Lonkkaniveldysplasia (D/E) ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
9 vuotta 9 kuukautta Verihiutalekato, trombosytopenia
9 vuotta 9 kuukautta
9 vuotta 9 kuukautta vanhuus
9 vuotta 9 kuukautta vanhuus
9 vuotta 9 kuukautta Pernan, sydämen tai verisuonijärjestelmän kasvain
9 vuotta 10 kuukautta Lopetus ilman sairauden diagnosointia
9 vuotta 10 kuukautta Luusto- ja nivelsairaus
9 vuotta 10 kuukautta sairaus
9 vuotta 10 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
9 vuotta 10 kuukautta Takaselän kipu-halvaus-oireyhtymä, cauda equina-oireyhtymä
9 vuotta 10 kuukautta Selkäsairaus
9 vuotta 10 kuukautta
9 vuotta 10 kuukautta vanhuus
9 vuotta 10 kuukautta Selkäsairaus
9 vuotta 10 kuukautta Utarekasvain, nisäkasvain
9 vuotta 10 kuukautta vanhuus
9 vuotta 10 kuukautta
9 vuotta 10 kuukautta Kuollut ilman sairauden diagnosointia
9 vuotta 10 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
9 vuotta 10 kuukautta vanhuus
9 vuotta 10 kuukautta
9 vuotta 10 kuukautta
9 vuotta 10 kuukautta Lopetus ilman sairauden diagnosointia
9 vuotta 10 kuukautta vanhuus
9 vuotta 10 kuukautta Ihon tai ihonalaiskudoksen kasvain
9 vuotta 10 kuukautta Ihon tai ihonalaiskudoksen kasvain
9 vuotta 10 kuukautta Vanhuus ja tuntematon sairaus
9 vuotta 10 kuukautta Pernan, sydämen tai verisuonijärjestelmän kasvain
9 vuotta 10 kuukautta Selkärangan rappeuman oireet, ei geenitestiä
9 vuotta 10 kuukautta Pernan, sydämen tai verisuonijärjestelmän kasvain
9 vuotta 10 kuukautta maksakirroosi
9 vuotta 10 kuukautta
9 vuotta 10 kuukautta Luusto- ja nivelsairaus
9 vuotta 10 kuukautta Välilevytyrä
9 vuotta 10 kuukautta Lopetus ilman sairauden diagnosointia
9 vuotta 10 kuukautta
9 vuotta 10 kuukautta
9 vuotta 10 kuukautta
9 vuotta 10 kuukautta Ihon tai ihonalaiskudoksen kasvain
9 vuotta 10 kuukautta spondyloosi-selkäsairaus
9 vuotta 10 kuukautta Ihon tai ihonalaiskudoksen kasvain
9 vuotta 11 kuukautta Vanhuus
9 vuotta 11 kuukautta
9 vuotta 11 kuukautta Vanhuus
9 vuotta 11 kuukautta
9 vuotta 11 kuukautta
9 vuotta 11 kuukautta
9 vuotta 11 kuukautta
9 vuotta 11 kuukautta
9 vuotta 11 kuukautta
9 vuotta 11 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
9 vuotta 11 kuukautta vanhuus
9 vuotta 11 kuukautta Lopetus ilman sairauden diagnosointia
9 vuotta 11 kuukautta selkäydinrappeuma
9 vuotta 11 kuukautta Immunologinen sairaus
9 vuotta 11 kuukautta vanhuus
9 vuotta 11 kuukautta vanhuus
9 vuotta 11 kuukautta Lopetus ilman sairauden diagnosointia
9 vuotta 11 kuukautta
9 vuotta 11 kuukautta Lopetus käytös- tai käyttäytymishäiriöiden vuoksi
9 vuotta 11 kuukautta Kuollut ilman sairauden diagnosointia
9 vuotta 11 kuukautta
9 vuotta 11 kuukautta Lopetus ilman sairauden diagnosointia
9 vuotta 11 kuukautta Pernan, sydämen tai verisuonijärjestelmän kasvain
9 vuotta 11 kuukautta
9 vuotta 11 kuukautta vanhuus
10 vuotta Vanhuus
10 vuotta
10 vuotta
10 vuotta vanhuus
10 vuotta
10 vuotta Kasvainsairaudet, syöpä
10 vuotta
10 vuotta Kuollut ilman sairauden diagnosointia
10 vuotta vanhuus
10 vuotta
10 vuotta vanhuus
10 vuotta Kasvainsairaudet, syöpä
10 vuotta vanhuus
10 vuotta Kasvainsairaudet, syöpä
10 vuotta Kuollut ilman sairauden diagnosointia
10 vuotta Spondyloosi, nikamien luusilloittuma, nikamien yhteenluutuminen. Selkärangan nivelrikkoa rintarangan ja lannerangan alueella, lisäksi välilevytyrä.
10 vuotta vanhuus
10 vuotta Pernan repeämä mahdollisesti kasvaimen aiheuttama
10 vuotta
10 vuotta
10 vuotta
10 vuotta sairaus
10 vuotta Lopetus ilman sairauden diagnosointia
10 vuotta Lonkkaniveldysplasia (D/D) ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
10 vuotta käytösongelma
10 vuotta Kasvainsairaudet, syöpä
10 vuotta vanhuus
10 vuotta vanhuus
10 vuotta
10 vuotta vanhuus
10 vuotta vanhuus
10 vuotta Vihaisuus
10 vuotta Kasvainsairaudet, syöpä
10 vuotta Takaselän kipu-halvaus-oireyhtymä, cauda equina-oireyhtymä
10 vuotta Selkäsairaus
10 vuotta vanhuus
10 vuotta Maksan, munuaisten tai suoliston kasvain
10 vuotta maksan tai ruoansulatuskanavan sairaus+Perianaalifisteli
10 vuotta 1 kuukautta Kasvain keuhkossa
10 vuotta 1 kuukautta vanhuus
10 vuotta 1 kuukautta vanhuus
10 vuotta 1 kuukautta Haiman vajaatoiminta
10 vuotta 1 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
10 vuotta 1 kuukautta Vanhus
10 vuotta 1 kuukautta Vanhus
10 vuotta 1 kuukautta Haiman vajaatoiminta
10 vuotta 1 kuukautta
10 vuotta 1 kuukautta
10 vuotta 1 kuukautta Lopetus ilman sairauden diagnosointia
10 vuotta 1 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
10 vuotta 1 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
10 vuotta 1 kuukautta Ihon tai ihonalaiskudoksen kasvain
10 vuotta 1 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
10 vuotta 1 kuukautta
10 vuotta 1 kuukautta vanhuus
10 vuotta 1 kuukautta vanhuus
10 vuotta 1 kuukautta Kuollut ilman sairauden diagnosointia
10 vuotta 1 kuukautta
10 vuotta 1 kuukautta Maksan ja ruoansulatuskanavan sairaus
10 vuotta 1 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
10 vuotta 1 kuukautta Maksan, munuaisten tai suoliston kasvain
10 vuotta 1 kuukautta Lonkkaniveldysplasia ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
10 vuotta 1 kuukautta Vanhuus, takajalkojen pettäminen, halvaus
10 vuotta 1 kuukautta Spondyloosi, nikamien luusilloittuma, nikamien yhteenluutuminen
10 vuotta 1 kuukautta vanhuus
10 vuotta 1 kuukautta
10 vuotta 1 kuukautta vanhuus
10 vuotta 1 kuukautta Pernan, sydämen tai verisuonijärjestelmän kasvain
10 vuotta 1 kuukautta Lymfoma, imusolmukesyöpä
10 vuotta 1 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
10 vuotta 1 kuukautta Spondyloosi, nikamien luusilloittuma, nikamien yhteenluutuminen
10 vuotta 1 kuukautta Lopetus ilman sairauden diagnosointia
10 vuotta 2 kuukautta vanhuus
10 vuotta 2 kuukautta
10 vuotta 2 kuukautta Lonkkaniveldysplasia ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
10 vuotta 2 kuukautta vanhuus
10 vuotta 2 kuukautta
10 vuotta 2 kuukautta Maksan vajaatoiminta
10 vuotta 2 kuukautta vanhuus
10 vuotta 2 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
10 vuotta 2 kuukautta vanhuus
10 vuotta 2 kuukautta Kyynärniveldysplasia (1/0) ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
10 vuotta 2 kuukautta vanhuus
10 vuotta 2 kuukautta vanhuus
10 vuotta 2 kuukautta Sydänsairaus
10 vuotta 2 kuukautta
10 vuotta 2 kuukautta Sydänsairaus
10 vuotta 2 kuukautta vanhuus
10 vuotta 2 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
10 vuotta 2 kuukautta vanhuus
10 vuotta 2 kuukautta
10 vuotta 3 kuukautta Immuunihemolyyttinen anemia, IMHA, AIHA
10 vuotta 3 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
10 vuotta 3 kuukautta vanhuus
10 vuotta 3 kuukautta vanhuus
10 vuotta 3 kuukautta Sisäeriterauhasten sairaus
10 vuotta 3 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
10 vuotta 3 kuukautta Joko kasvain tai halvaus toisessa takaraajassa
10 vuotta 3 kuukautta Lymfoma, imusolmukesyöpä
10 vuotta 3 kuukautta vanhuus
10 vuotta 3 kuukautta
10 vuotta 3 kuukautta Sydänsairaus
10 vuotta 3 kuukautta Mahalaukun kiertyminen
10 vuotta 3 kuukautta Kohtutulehdus, pyometra
10 vuotta 3 kuukautta Lonkkaniveldysplasia ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
10 vuotta 3 kuukautta vanhuus
10 vuotta 3 kuukautta Ihon tai ihonalaiskudoksen kasvain, "Patteja" oli todella paljon. Pääasiallisesti raajoissa.
10 vuotta 3 kuukautta vanhuus
10 vuotta 3 kuukautta sairaus
10 vuotta 3 kuukautta Takaselän kipu-halvaus-oireyhtymä, cauda equina-oireyhtymä
10 vuotta 3 kuukautta Sydänsairaus
10 vuotta 4 kuukautta Mahalaukun kiertyminen
10 vuotta 4 kuukautta vanhuus
10 vuotta 4 kuukautta Lopetus ilman sairauden diagnosointia
10 vuotta 4 kuukautta Degeneratiivinen myelopatia
10 vuotta 4 kuukautta vanhuus
10 vuotta 4 kuukautta Maksan, munuaisten tai suoliston kasvain
10 vuotta 4 kuukautta Spondyloosi, nikamien luusilloittuma, nikamien yhteenluutuminen
10 vuotta 4 kuukautta vanhuus
10 vuotta 4 kuukautta vanhuus
10 vuotta 4 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
10 vuotta 4 kuukautta Mahalaukun kiertyminen
10 vuotta 4 kuukautta vanhuus
10 vuotta 4 kuukautta Hemangiosarkooma: pernassa olleen kasvaimen repeytymä > fataali verenvuoto
10 vuotta 4 kuukautta
10 vuotta 4 kuukautta vanhuus
10 vuotta 4 kuukautta vanhuus
10 vuotta 4 kuukautta Lopetus ilman sairauden diagnosointia
10 vuotta 4 kuukautta
10 vuotta 4 kuukautta vanhuus
10 vuotta 4 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
10 vuotta 4 kuukautta Kuollut ilman sairauden diagnosointia
10 vuotta 4 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
10 vuotta 4 kuukautta vanhuus
10 vuotta 4 kuukautta Kuollut ilman sairauden diagnosointia
10 vuotta 4 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
10 vuotta 4 kuukautta Lopetus ilman sairauden diagnosointia
10 vuotta 4 kuukautta Sydänsairaus
10 vuotta 4 kuukautta Ihon tai ihonalaiskudoksen kasvain
10 vuotta 5 kuukautta Selkäsairaus
10 vuotta 5 kuukautta Selkäsairaus
10 vuotta 5 kuukautta maksan tai ruoansulatuskanavan sairaus
10 vuotta 5 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
10 vuotta 5 kuukautta Kuollut ilman sairauden diagnosointia
10 vuotta 5 kuukautta Keuhkosyöpä
10 vuotta 5 kuukautta
10 vuotta 5 kuukautta Kuollut ilman sairauden diagnosointia
10 vuotta 5 kuukautta Utarekasvain, nisäkasvain
10 vuotta 5 kuukautta Kasvain pernassa
10 vuotta 5 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
10 vuotta 5 kuukautta Vanhuus
10 vuotta 5 kuukautta Vanhuus
10 vuotta 5 kuukautta Luusyöpä yläleuassa ja kallossa
10 vuotta 5 kuukautta vanhuus
10 vuotta 5 kuukautta Vatsalaukunkiertymä
10 vuotta 5 kuukautta vanhuus
10 vuotta 5 kuukautta maksan tai ruoansulatuskanavan sairaus
10 vuotta 5 kuukautta Mahalaukun kiertyminen, n. 7-vuotiaana todetun spondyloosin vuoksi kiertymää ei enää lähdetty leikkaamaan.
10 vuotta 5 kuukautta Utarekasvain, nisäkasvain
10 vuotta 5 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
10 vuotta 5 kuukautta vanhuus
10 vuotta 5 kuukautta Sydänsairaus
10 vuotta 5 kuukautta
10 vuotta 5 kuukautta vanhuus
10 vuotta 5 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
10 vuotta 6 kuukautta vanhuus
10 vuotta 6 kuukautta Lopetus ilman sairauden diagnosointia
10 vuotta 6 kuukautta vanhuus
10 vuotta 6 kuukautta
10 vuotta 6 kuukautta
10 vuotta 6 kuukautta Lopetus ilman sairauden diagnosointia
10 vuotta 6 kuukautta Luusto- ja nivelsairaus
10 vuotta 6 kuukautta vanhuus
10 vuotta 6 kuukautta Kohtutulehdus, pyometra
10 vuotta 6 kuukautta vanhuus
10 vuotta 6 kuukautta
10 vuotta 6 kuukautta Maksan, munuaisten tai suoliston kasvain
10 vuotta 6 kuukautta vanhuus
10 vuotta 6 kuukautta kasvain ruokatorvessa
10 vuotta 6 kuukautta vanhuus
10 vuotta 6 kuukautta vanhuus
10 vuotta 6 kuukautta Utarekasvain, nisäkasvain
10 vuotta 7 kuukautta Selkäsairaus
10 vuotta 7 kuukautta Takaselän kipu-halvaus-oireyhtymä, cauda equina-oireyhtymä
10 vuotta 7 kuukautta Vanhuus
10 vuotta 7 kuukautta Pernan, sydämen tai verisuonijärjestelmän kasvain
10 vuotta 7 kuukautta Vanhuus
10 vuotta 7 kuukautta
10 vuotta 7 kuukautta
10 vuotta 7 kuukautta Vanhuus
10 vuotta 7 kuukautta
10 vuotta 7 kuukautta Lopetus ilman sairauden diagnosointia
10 vuotta 7 kuukautta vanhuus
10 vuotta 7 kuukautta Ihon tai ihonalaiskudoksen kasvain
10 vuotta 7 kuukautta Maksan, munuaisten tai suoliston kasvain
10 vuotta 7 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
10 vuotta 7 kuukautta vanhuus
10 vuotta 7 kuukautta Lymfoma, imusolmukesyöpä
10 vuotta 7 kuukautta
10 vuotta 7 kuukautta vanhuus
10 vuotta 7 kuukautta vanhuus
10 vuotta 7 kuukautta vanhuus
10 vuotta 7 kuukautta
10 vuotta 7 kuukautta Luusto- ja nivelsairaus
10 vuotta 7 kuukautta luuston tai nivelten sairaus
10 vuotta 7 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
10 vuotta 8 kuukautta Lonkkaniveldysplasia ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
10 vuotta 8 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
10 vuotta 8 kuukautta Useita kasvaimia ympäri kehoa
10 vuotta 8 kuukautta vanhuus
10 vuotta 8 kuukautta
10 vuotta 8 kuukautta
10 vuotta 8 kuukautta vanhuus
10 vuotta 8 kuukautta vanhuus
10 vuotta 8 kuukautta vanhuus
10 vuotta 8 kuukautta hemangiosarkooma
10 vuotta 8 kuukautta Utarekasvain, nisäkasvain
10 vuotta 8 kuukautta vanhuus
10 vuotta 8 kuukautta sairaus
10 vuotta 8 kuukautta vanhuus
10 vuotta 8 kuukautta Lopetus ilman sairauden diagnosointia
10 vuotta 8 kuukautta Maksan, munuaisten tai suoliston kasvain
10 vuotta 8 kuukautta vanhuus
10 vuotta 8 kuukautta Spondyloosi, nikamien luusilloittuma, nikamien yhteenluutuminen
10 vuotta 8 kuukautta vanhuus
10 vuotta 8 kuukautta Aivoveritulppa, halvaus
10 vuotta 8 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
10 vuotta 9 kuukautta vanhuus
10 vuotta 9 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
10 vuotta 9 kuukautta vanhuus
10 vuotta 9 kuukautta Kiveskasvain
10 vuotta 9 kuukautta vanhuus
10 vuotta 9 kuukautta
10 vuotta 9 kuukautta vanhuus
10 vuotta 9 kuukautta vanhuus
10 vuotta 9 kuukautta
10 vuotta 9 kuukautta vanhuus
10 vuotta 9 kuukautta
10 vuotta 9 kuukautta vanhuus
10 vuotta 9 kuukautta
10 vuotta 9 kuukautta Sydänsairaus
10 vuotta 9 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
10 vuotta 9 kuukautta Pernan, sydämen tai verisuonijärjestelmän kasvain
10 vuotta 9 kuukautta
10 vuotta 9 kuukautta Luusto- ja nivelsairaus
10 vuotta 9 kuukautta Lopetus ilman sairauden diagnosointia
10 vuotta 9 kuukautta Laaja ihotulehdus jota ei voitu hoitaa lääkeaineallergian vuoksi
10 vuotta 9 kuukautta vanhuus
10 vuotta 10 kuukautta Takaselän kipu-halvaus-oireyhtymä, cauda equina-oireyhtymä. Takajalat alta pois.
10 vuotta 10 kuukautta
10 vuotta 10 kuukautta
10 vuotta 10 kuukautta
10 vuotta 10 kuukautta Vatsalaukunkiertymä
10 vuotta 10 kuukautta Hermoston kasvain
10 vuotta 10 kuukautta Virtsatie- ja lisääntymiselinten sairaus
10 vuotta 10 kuukautta Maksan ja ruoansulatuskanavan sairaus
10 vuotta 10 kuukautta Akuutti hemorraginen gastroenteriitti (= raju akuutti verinen maha-suolikanavan tulehdus) => shokki
10 vuotta 10 kuukautta sairaus
10 vuotta 10 kuukautta
10 vuotta 10 kuukautta
10 vuotta 10 kuukautta vanhuus
10 vuotta 10 kuukautta Sydänsairaus
10 vuotta 10 kuukautta vanhuus
10 vuotta 10 kuukautta Luusto- ja nivelsairaus
10 vuotta 10 kuukautta vanhuus
10 vuotta 10 kuukautta
10 vuotta 10 kuukautta pernan repeämä
10 vuotta 10 kuukautta vatsalaukun kiertymä
10 vuotta 10 kuukautta
10 vuotta 10 kuukautta vanhuus
10 vuotta 11 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
10 vuotta 11 kuukautta Vanhuus
10 vuotta 11 kuukautta Vanhuus
10 vuotta 11 kuukautta Selkäsairaus Selkä leikattu, ei kuitenkaan parantunut toivotulla tavalla
10 vuotta 11 kuukautta Luusto- ja nivelsairaus
10 vuotta 11 kuukautta vanhuus
10 vuotta 11 kuukautta Maksan, munuaisten tai suoliston kasvain
10 vuotta 11 kuukautta Lopetus ilman sairauden diagnosointia
10 vuotta 11 kuukautta vanhuus
10 vuotta 11 kuukautta
10 vuotta 11 kuukautta vanhuus
10 vuotta 11 kuukautta Maksan ja ruoansulatuskanavan sairaus
10 vuotta 11 kuukautta vanhuus
10 vuotta 11 kuukautta Kuoli kotona. Sai ensin jonkinlaisen aivohalvauksen ja kuoli lopuksi sydänkohtaukseen.
10 vuotta 11 kuukautta vanhuus
10 vuotta 11 kuukautta Takaselän kipu-halvaus-oireyhtymä, cauda equina-oireyhtymä
10 vuotta 11 kuukautta vanhuus
10 vuotta 11 kuukautta Virtsarakon kasvain
10 vuotta 11 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
10 vuotta 11 kuukautta Lopetus ilman sairauden diagnosointia
11 vuotta Lonkkaniveldysplasia (D/C) ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
11 vuotta vanhuus
11 vuotta vanhuus
11 vuotta
11 vuotta bradykardia, nivelrikko olkanivelissä ja selkäsasiraus
11 vuotta
11 vuotta
11 vuotta Sydämen läppävuoto, endokardoosi+Epileptisiä kohtauksia+haiman vajaatoiminta
11 vuotta Lopetus ilman sairauden diagnosointia
11 vuotta Lonkkaniveldysplasia (C/D) ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
11 vuotta vanhuus
11 vuotta Kasvainsairaudet, syöpä
11 vuotta verisyöpä eli leukemia
11 vuotta vanhuus
11 vuotta
11 vuotta vanhuus
11 vuotta Kasvainsairaudet, syöpä
11 vuotta Maksan vajaatoiminta
11 vuotta vanhuus
11 vuotta Lopetus käytös- tai käyttäytymishäiriöiden vuoksi
11 vuotta Lonkkaniveldysplasia (C/D) ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
11 vuotta vanhuus
11 vuotta
11 vuotta
11 vuotta takajalat eivät enää kunnolla kantaneet
11 vuotta vanhuus
11 vuotta Kasvainsairaudet, syöpä
11 vuotta vanhuus
11 vuotta vanhuus
11 vuotta Luun tai nivelten kasvain
11 vuotta 1 kuukautta vanhuus
11 vuotta 1 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
11 vuotta 1 kuukautta Lopetus ilman sairauden diagnosointia
11 vuotta 1 kuukautta
11 vuotta 1 kuukautta Pernan, sydämen tai verisuonijärjestelmän kasvain
11 vuotta 1 kuukautta Lopetus ilman sairauden diagnosointia
11 vuotta 1 kuukautta vanhuus
11 vuotta 1 kuukautta Mahalaukun kiertyminen
11 vuotta 1 kuukautta vanhuus
11 vuotta 1 kuukautta
11 vuotta 1 kuukautta
11 vuotta 1 kuukautta
11 vuotta 1 kuukautta vanhuus
11 vuotta 1 kuukautta vanhuus
11 vuotta 1 kuukautta vanhuus
11 vuotta 1 kuukautta Lopetettu kun nestettä kertynyt vatsaonteloon, sekä imusolmukkeet suurentuneet, ei tutkittu
11 vuotta 1 kuukautta Selkäsairaus
11 vuotta 1 kuukautta Maksan, munuaisten tai suoliston kasvain
11 vuotta 1 kuukautta luuston tai nivelten sairaus+Addisonin tauti
11 vuotta 2 kuukautta Vanhuus
11 vuotta 2 kuukautta Vanhuus
11 vuotta 2 kuukautta Vanhuus
11 vuotta 2 kuukautta Sydänsairaus
11 vuotta 2 kuukautta Vanhuus
11 vuotta 2 kuukautta Vanhuus
11 vuotta 2 kuukautta Lopetus ilman sairauden diagnosointia
11 vuotta 2 kuukautta vanhuus
11 vuotta 2 kuukautta Mahalaukun kiertyminen
11 vuotta 2 kuukautta vanhuus
11 vuotta 2 kuukautta
11 vuotta 2 kuukautta vanhuus
11 vuotta 2 kuukautta Lopetus ilman sairauden diagnosointia
11 vuotta 2 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
11 vuotta 2 kuukautta
11 vuotta 2 kuukautta Utarekasvain, nisäkasvain
11 vuotta 2 kuukautta
11 vuotta 2 kuukautta Kohtutulehdus, kohtu leikattiin pois, mutta valitettavasti menehtyi hoidosta huolimatta
11 vuotta 2 kuukautta
11 vuotta 2 kuukautta
11 vuotta 2 kuukautta Lopetus ilman sairauden diagnosointia
11 vuotta 2 kuukautta Maksan, munuaisten tai suoliston kasvain
11 vuotta 3 kuukautta Vanhuus
11 vuotta 3 kuukautta Kuollut ilman sairauden diagnosointia
11 vuotta 3 kuukautta
11 vuotta 3 kuukautta dementtia
11 vuotta 3 kuukautta Kohtutulehdus, pyometra
11 vuotta 3 kuukautta hermotupenkasvain
11 vuotta 3 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
11 vuotta 3 kuukautta Vanhuus+Multiallergia todettu veritestillä 6-vuotiaana
11 vuotta 3 kuukautta Vanhuus
11 vuotta 3 kuukautta Vanhuus
11 vuotta 3 kuukautta Vanhuus
11 vuotta 3 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
11 vuotta 3 kuukautta Virtsatie- ja lisääntymiselinten sairaus
11 vuotta 3 kuukautta Immunologinen aivo-/aivokalvontulehdus
11 vuotta 3 kuukautta Atopia, allerginen atooppinen ihotulehdus
11 vuotta 3 kuukautta vanhuus
11 vuotta 3 kuukautta vanhuus
11 vuotta 3 kuukautta
11 vuotta 3 kuukautta sairaus
11 vuotta 3 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
11 vuotta 3 kuukautta
11 vuotta 3 kuukautta Luusto- ja nivelsairaus
11 vuotta 3 kuukautta
11 vuotta 4 kuukautta Vanhuus
11 vuotta 4 kuukautta vanhuus
11 vuotta 4 kuukautta Utarekasvain, nisäkasvain
11 vuotta 4 kuukautta Lopetettu koska kävelemineen käynyt vaikeaksi. 1-2 v. aiemmin leikattu kasvain mahan alta.
11 vuotta 4 kuukautta Vanhuus
11 vuotta 4 kuukautta Lymfoma, imusolmukesyöpä
11 vuotta 4 kuukautta vanhuus
11 vuotta 4 kuukautta Utarekasvain, nisäkasvain
11 vuotta 4 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
11 vuotta 4 kuukautta vanhuus
11 vuotta 4 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
11 vuotta 4 kuukautta vanhuus
11 vuotta 4 kuukautta Lonkkaniveldysplasia ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
11 vuotta 4 kuukautta vanhuus
11 vuotta 4 kuukautta Lopetus ilman sairauden diagnosointia
11 vuotta 9 kuukautta Lonkkaniveldysplasia (D/D) ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
11 vuotta 4 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
11 vuotta 4 kuukautta vanhuus
11 vuotta 4 kuukautta Virtsatie- ja lisääntymiselinten sairaus
11 vuotta 4 kuukautta vanhuus
11 vuotta 4 kuukautta vanhuus
11 vuotta 4 kuukautta vanhuus
11 vuotta 4 kuukautta
11 vuotta 4 kuukautta Lopetus ilman sairauden diagnosointia
11 vuotta 4 kuukautta
11 vuotta 4 kuukautta
11 vuotta 4 kuukautta Luusto- ja nivelsairaus
11 vuotta 4 kuukautta Kuollut ilman sairauden diagnosointia
11 vuotta 4 kuukautta vanhuus, luonnollinen kuolema
11 vuotta 5 kuukautta Vanhuus
11 vuotta 5 kuukautta Sydänsairaus
11 vuotta 5 kuukautta Vanhuus
11 vuotta 5 kuukautta Vanhuus
11 vuotta 5 kuukautta
11 vuotta 5 kuukautta Vanhuus
11 vuotta 5 kuukautta
11 vuotta 5 kuukautta Vanhuus
11 vuotta 5 kuukautta Vanhuus
11 vuotta 5 kuukautta Vanhuus
11 vuotta 5 kuukautta
11 vuotta 5 kuukautta Lannerangan vian aiheuttaman toisen takajalan halvaantumisen vuoksi
11 vuotta 5 kuukautta 10,5 v:na vatsaontelossa piilokiveksen yhteyteen kasvain ja leikattiin, 11,5 v:n iässä oli levinnyt
11 vuotta 5 kuukautta Sydämen läppävuoto, endokardoosi
11 vuotta 5 kuukautta Luusto- ja nivelsairaus
11 vuotta 5 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
11 vuotta 5 kuukautta Lopetus ilman sairauden diagnosointia
11 vuotta 5 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
11 vuotta 5 kuukautta Kuollut ilman sairauden diagnosointia
11 vuotta 5 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
11 vuotta 5 kuukautta vanhuus
11 vuotta 5 kuukautta vanhuus
11 vuotta 5 kuukautta Lopetus ilman sairauden diagnosointia
11 vuotta 5 kuukautta vanhuus
11 vuotta 5 kuukautta Lonkkaniveldysplasia ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
11 vuotta 5 kuukautta hemangiosarkooma (syöpä)
11 vuotta 5 kuukautta epilepsia
11 vuotta 5 kuukautta
11 vuotta 5 kuukautta Lopetus ilman sairauden diagnosointia
11 vuotta 5 kuukautta vanhuus
11 vuotta 5 kuukautta Kuollut ilman sairauden diagnosointia
11 vuotta 5 kuukautta vanhuus
11 vuotta 5 kuukautta vanhuus
11 vuotta 5 kuukautta Sydänsairaus
11 vuotta 5 kuukautta
11 vuotta 5 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
11 vuotta 5 kuukautta
11 vuotta 5 kuukautta Lopetus ilman sairauden diagnosointia
11 vuotta 6 kuukautta Lopetus ilman sairauden diagnosointia
11 vuotta 6 kuukautta vanhuus
11 vuotta 6 kuukautta Utarekasvain, nisäkasvain
11 vuotta 6 kuukautta vanhuus
11 vuotta 6 kuukautta vanhuus
11 vuotta 6 kuukautta vanhuus
11 vuotta 6 kuukautta
11 vuotta 6 kuukautta Sydänsairaus
11 vuotta 6 kuukautta
11 vuotta 6 kuukautta Luusto- ja nivelsairaus
11 vuotta 6 kuukautta
11 vuotta 6 kuukautta vanhuus
11 vuotta 6 kuukautta vanhuus
11 vuotta 6 kuukautta vanhuus
11 vuotta 6 kuukautta Lopetus ilman sairauden diagnosointia
11 vuotta 6 kuukautta vanhuus
11 vuotta 6 kuukautta vanhuus
11 vuotta 6 kuukautta vanhuus
11 vuotta 6 kuukautta Lymfoma, imusolmukesyöpä
11 vuotta 6 kuukautta Maksan, munuaisten tai suoliston kasvain
11 vuotta 6 kuukautta vanhuus+vanhuusiässä puhjennut epilepsia
11 vuotta 6 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
11 vuotta 6 kuukautta
11 vuotta 6 kuukautta
11 vuotta 6 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
11 vuotta 6 kuukautta
11 vuotta 6 kuukautta
11 vuotta 6 kuukautta Spondyloosi, nikamien luusilloittuma, nikamien yhteenluutuminen
11 vuotta 7 kuukautta Lonkkaniveldysplasia ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko sekä spondyloosi
11 vuotta 7 kuukautta
11 vuotta 7 kuukautta takajalat pettivät kokonaan
11 vuotta 7 kuukautta Lopetus ilman sairauden diagnosointia
11 vuotta 7 kuukautta Perianaalifistelia
11 vuotta 7 kuukautta Lonkkaniveldysplasia ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
11 vuotta 7 kuukautta Takaselän kipu-halvaus-oireyhtymä, cauda equina-oireyhtymä
11 vuotta 7 kuukautta luuston tai nivelten sairaus
11 vuotta 7 kuukautta vanhuus
11 vuotta 7 kuukautta vanhuus
11 vuotta 7 kuukautta Pernan, sydämen tai verisuonijärjestelmän kasvain
11 vuotta 7 kuukautta vanhuus
11 vuotta 7 kuukautta Selkäsairaus
11 vuotta 7 kuukautta sairaus
11 vuotta 7 kuukautta
11 vuotta 7 kuukautta vanhuus
11 vuotta 7 kuukautta
11 vuotta 7 kuukautta
11 vuotta 7 kuukautta
11 vuotta 7 kuukautta
11 vuotta 7 kuukautta vanhuus
11 vuotta 7 kuukautta Kuollut ilman sairauden diagnosointia
11 vuotta 7 kuukautta vanhuus
11 vuotta 7 kuukautta vanhuus
11 vuotta 7 kuukautta vanhuus
11 vuotta 7 kuukautta vanhuus
11 vuotta 8 kuukautta Nielussa/ruokatorvessa kookas ja ärhäkkä kasvain
11 vuotta 8 kuukautta vanhuus +sairaus
11 vuotta 8 kuukautta vanhuus
11 vuotta 8 kuukautta vanhuus
11 vuotta 8 kuukautta Lymfoma, imusolmukesyöpä
11 vuotta 8 kuukautta
11 vuotta 8 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
11 vuotta 8 kuukautta Lopetus ilman sairauden diagnosointia
11 vuotta 8 kuukautta Utarekasvain, nisäkasvain
11 vuotta 8 kuukautta
11 vuotta 8 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
11 vuotta 8 kuukautta vanhuus
11 vuotta 8 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
11 vuotta 8 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
11 vuotta 8 kuukautta
11 vuotta 8 kuukautta
11 vuotta 8 kuukautta vanhuus
11 vuotta 8 kuukautta vanhuus
11 vuotta 8 kuukautta
11 vuotta 8 kuukautta vanhuus+kilpirauhasen vajaatoiminta
11 vuotta 8 kuukautta Maksan, munuaisten tai suoliston kasvain
11 vuotta 8 kuukautta Kuollut ilman sairauden diagnosointia
11 vuotta 9 kuukautta sairaus
11 vuotta 9 kuukautta Maksan, munuaisten tai suoliston kasvain
11 vuotta 9 kuukautta vanhuus
11 vuotta 9 kuukautta vanhuus
11 vuotta 9 kuukautta
11 vuotta 9 kuukautta Luusto- ja nivelsairaus
11 vuotta 9 kuukautta
11 vuotta 9 kuukautta vanhuus
11 vuotta 9 kuukautta vanhuus
11 vuotta 9 kuukautta
11 vuotta 9 kuukautta vanhuus
11 vuotta 9 kuukautta vanhuus
11 vuotta 9 kuukautta Takaselän kipu-halvaus-oireyhtymä, cauda equina-oireyhtymä
11 vuotta 9 kuukautta vanhuus
11 vuotta 9 kuukautta
11 vuotta 9 kuukautta Peräsuolikasvain
11 vuotta 9 kuukautta vanhuus
11 vuotta 9 kuukautta
11 vuotta 9 kuukautta Mahalaukun kiertyminen
11 vuotta 9 kuukautta sairaus
11 vuotta 9 kuukautta Takaraajojen Halvaus
11 vuotta 9 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
11 vuotta 10 kuukautta Maksan, munuaisten tai suoliston kasvain
11 vuotta 10 kuukautta Kuollut ilman sairauden diagnosointia
11 vuotta 10 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
11 vuotta 10 kuukautta Lonkkaniveldysplasia ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko+kasvain vatsassa
11 vuotta 10 kuukautta vanhuus
11 vuotta 10 kuukautta Selkäsairaus
11 vuotta 10 kuukautta
11 vuotta 10 kuukautta vanhuus
11 vuotta 10 kuukautta
11 vuotta 10 kuukautta halvaantuminen
11 vuotta 10 kuukautta vanhuus
11 vuotta 10 kuukautta Sydänsairaus
11 vuotta 10 kuukautta
11 vuotta 10 kuukautta Lopetus ilman sairauden diagnosointia
11 vuotta 10 kuukautta vanhuus. Sairasti haiman vajaatoimintaa 2 - vuotiaasta alkaen mutta se pysyi hyvin hoidossa.
11 vuotta 10 kuukautta vanhuus
11 vuotta 10 kuukautta vanhuus
11 vuotta 10 kuukautta
11 vuotta 10 kuukautta vanhuus
11 vuotta 10 kuukautta
11 vuotta 10 kuukautta vanhuus
11 vuotta 10 kuukautta vanhuus
11 vuotta 10 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
11 vuotta 10 kuukautta vanhuus
11 vuotta 10 kuukautta Utarekasvain, nisäkasvain
11 vuotta 10 kuukautta vanhuus
11 vuotta 10 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
11 vuotta 10 kuukautta Pernakasvaimen repeäminen?
11 vuotta 10 kuukautta Lopetus ilman sairauden diagnosointia+vanhuus
11 vuotta 10 kuukautta Lopetettiin vatsalaukun kiertymän vuoksi, harkinnan tuloksena, ennuste oli huono vanhalle koiralle.
11 vuotta 11 kuukautta vanhuus
11 vuotta 11 kuukautta Luusto- ja nivelsairaus
11 vuotta 11 kuukautta vanhuus
11 vuotta 11 kuukautta Selkäsairaus
11 vuotta 11 kuukautta vanhuus
11 vuotta 11 kuukautta Lihasrappeumatauti
11 vuotta 11 kuukautta vanhuus+kasvaimia
11 vuotta 11 kuukautta vanhuus
11 vuotta 11 kuukautta vanhuus
11 vuotta 11 kuukautta
11 vuotta 11 kuukautta vanhuus
11 vuotta 11 kuukautta
11 vuotta 11 kuukautta Lonkkaniveldysplasia (D/D) ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
11 vuotta 11 kuukautta vanhuus
11 vuotta 11 kuukautta vanhuus
11 vuotta 11 kuukautta Sisäeriterauhasten sairaus
11 vuotta 11 kuukautta vanhuus
11 vuotta 11 kuukautta vanhuus
11 vuotta 11 kuukautta vanhuus
12 vuotta vanhuus
12 vuotta Kuollut ilman sairauden diagnosointia
12 vuotta vanhuus
12 vuotta luonnollinen kuolema
12 vuotta vanhuus
12 vuotta Utarekasvain, nisäkasvain
12 vuotta Lopetus ilman sairauden diagnosointia
12 vuotta vanhuus
12 vuotta vanhuus
12 vuotta
12 vuotta vanhuus
12 vuotta Nivelrikko, artroosi, muualla kuin lonkissa tai kyynärnivelissä
12 vuotta Virtsarakon kasvain
12 vuotta vanhuus
12 vuotta vanhuus
12 vuotta vanhuus
12 vuotta 2 kuukautta Maksan, munuaisten tai suoliston kasvain
12 vuotta Lymfoma, imusolmukesyöpä
12 vuotta Pernan, sydämen tai verisuonijärjestelmän kasvain
12 vuotta perianaalfisteli+kilpirauhasen vajaatoiminta
12 vuotta Kasvainsairaudet, syöpä
12 vuotta 1 kuukautta vanhuus
12 vuotta 1 kuukautta Utarekasvain, nisäkasvain
12 vuotta 1 kuukautta Sydänsairaus
12 vuotta 1 kuukautta
12 vuotta 1 kuukautta Takapään heikkous/pettäminen
12 vuotta 1 kuukautta vanhuus
12 vuotta 1 kuukautta
12 vuotta 1 kuukautta vanhuus
12 vuotta 1 kuukautta
12 vuotta 1 kuukautta vanhuus
12 vuotta 1 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
12 vuotta 1 kuukautta vanhuus
12 vuotta 1 kuukautta Mahalaukun kiertyminen
12 vuotta 1 kuukautta vanhuus
12 vuotta 1 kuukautta Nivelrikko ja aivokasvain epäily
12 vuotta 1 kuukautta vanhuus
12 vuotta 1 kuukautta Liikkuminen alkoi olla jo huonoa
12 vuotta 1 kuukautta vanhuus
12 vuotta 1 kuukautta vanhuus
12 vuotta 1 kuukautta vanhuus
12 vuotta 1 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
12 vuotta 1 kuukautta vanhuus
12 vuotta 1 kuukautta vanhuus
12 vuotta 1 kuukautta Pernan, sydämen tai verisuonijärjestelmän kasvain
12 vuotta 2 kuukautta vanhuus
12 vuotta 2 kuukautta vanhuus
12 vuotta 2 kuukautta vanhuus
12 vuotta 2 kuukautta Ihon tai ihonalaiskudoksen kasvain, kasvainten uusiminen
12 vuotta 2 kuukautta vanhuus
12 vuotta 2 kuukautta vanhuus
12 vuotta 2 kuukautta
12 vuotta 2 kuukautta vanhuus
12 vuotta 2 kuukautta
12 vuotta 2 kuukautta vanhuus
12 vuotta 2 kuukautta vanhuus
12 vuotta 2 kuukautta vanhuus
12 vuotta 2 kuukautta vanhuus
12 vuotta 2 kuukautta vanhuus
12 vuotta 2 kuukautta Lopetus ilman sairauden diagnosointia
12 vuotta 2 kuukautta vanhuus
12 vuotta 2 kuukautta Spondyloosi, nikamien luusilloittuma, nikamien yhteenluutuminen
12 vuotta 2 kuukautta vanhuus
12 vuotta 2 kuukautta vanhuus
12 vuotta 2 kuukautta vanhuus
12 vuotta 2 kuukautta vanhuus
12 vuotta 3 kuukautta vanhuus
12 vuotta 3 kuukautta vanhuus
12 vuotta 3 kuukautta vanhuus
12 vuotta 3 kuukautta vanhuus
12 vuotta 3 kuukautta Lopetus ilman sairauden diagnosointia
12 vuotta 3 kuukautta Haimasyöpä
12 vuotta 3 kuukautta
12 vuotta 3 kuukautta vanhuus
12 vuotta 3 kuukautta
12 vuotta 3 kuukautta vanhuuden vaivat, liikkuminen alkoi olla hidasta
12 vuotta 3 kuukautta vanhuus
12 vuotta 3 kuukautta Maksan, munuaisten tai suoliston kasvain
12 vuotta 3 kuukautta vanhuus
12 vuotta 3 kuukautta
12 vuotta 3 kuukautta vanhuus
12 vuotta 3 kuukautta sairaus
12 vuotta 4 kuukautta
12 vuotta 4 kuukautta
12 vuotta 4 kuukautta vanhuus
12 vuotta 4 kuukautta vanhuus
12 vuotta 4 kuukautta vanhuus
12 vuotta 4 kuukautta Lopetus ilman sairauden diagnosointia
12 vuotta 4 kuukautta vanhuus
12 vuotta 4 kuukautta vanhuus
12 vuotta 4 kuukautta Kuollut ilman sairauden diagnosointia
12 vuotta 4 kuukautta vanhuus
12 vuotta 4 kuukautta Lopetus ilman sairauden diagnosointia
12 vuotta 4 kuukautta vanhuus
12 vuotta 4 kuukautta vanhuus
12 vuotta 4 kuukautta
12 vuotta 4 kuukautta vanhuus
12 vuotta 4 kuukautta vanhuus
12 vuotta 4 kuukautta vanhuus
12 vuotta 5 kuukautta sairaus
12 vuotta 5 kuukautta vanhuus
12 vuotta 5 kuukautta Kasvain silmässä
12 vuotta 5 kuukautta vanhuus
12 vuotta 5 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
12 vuotta 5 kuukautta vanhuus
12 vuotta 5 kuukautta vanhuus
12 vuotta 5 kuukautta Nisäkasvain
12 vuotta 5 kuukautta vanhuus
12 vuotta 5 kuukautta vanhuus
12 vuotta 5 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
12 vuotta 5 kuukautta vanhuus
12 vuotta 5 kuukautta vanhuus
12 vuotta 5 kuukautta ei kyennyt enää liikkumaan ja meni ruokahaluttomaksi
12 vuotta 5 kuukautta vanhuus
12 vuotta 5 kuukautta
12 vuotta 5 kuukautta vanhuus
12 vuotta 5 kuukautta vanhuus
12 vuotta 5 kuukautta vanhuus
12 vuotta 5 kuukautta Selkäsairaus
12 vuotta 5 kuukautta vanhuus
12 vuotta 5 kuukautta vanhuus
12 vuotta 5 kuukautta vanhuus
12 vuotta 5 kuukautta
12 vuotta 5 kuukautta
12 vuotta 5 kuukautta Lopetus ilman sairauden diagnosointia
12 vuotta 5 kuukautta takajalkojen heikkous+vanhuus
12 vuotta 6 kuukautta vanhuus
12 vuotta 6 kuukautta
12 vuotta 6 kuukautta vanhuus
12 vuotta 6 kuukautta Lopetus ilman sairauden diagnosointia
12 vuotta 6 kuukautta vanhuus
12 vuotta 6 kuukautta vanhuus
12 vuotta 6 kuukautta
12 vuotta 6 kuukautta vanhuus
12 vuotta 6 kuukautta Luusto- ja nivelsairaus
12 vuotta 6 kuukautta vanhuus
12 vuotta 6 kuukautta polven nivelrikko ja vatsaongelmat (söi vuosia kipulääkkeitä)
12 vuotta 6 kuukautta vanhuus
12 vuotta 6 kuukautta
12 vuotta 6 kuukautta vanhuus
12 vuotta 6 kuukautta
12 vuotta 6 kuukautta vanhuus
12 vuotta 6 kuukautta vanhuus
12 vuotta 6 kuukautta vanhuus
12 vuotta 7 kuukautta Lopetus ilman sairauden diagnosointia
12 vuotta 7 kuukautta Korkea ikä, kulumat lonkissa, kasvain vas.rintakehässä ja vas. korvassa. Kuulo heikentynyt.
12 vuotta 7 kuukautta
12 vuotta 7 kuukautta vanhuus
12 vuotta 7 kuukautta vanhuus
12 vuotta 7 kuukautta Sydänsairaus
12 vuotta 7 kuukautta vanhuus
12 vuotta 7 kuukautta vanhuus
12 vuotta 7 kuukautta Kuollut ilman sairauden diagnosointia
12 vuotta 7 kuukautta vanhuus
12 vuotta 7 kuukautta vanhuus
12 vuotta 7 kuukautta vanhuus
12 vuotta 7 kuukautta vanhuus
12 vuotta 7 kuukautta Utarekasvain, nisäkasvain
12 vuotta 7 kuukautta vanhuus
12 vuotta 7 kuukautta Kuollut ilman sairauden diagnosointia
12 vuotta 7 kuukautta vanhuus
12 vuotta 7 kuukautta vanhuus
12 vuotta 7 kuukautta sairauskohtaus
12 vuotta 7 kuukautta Kävi pitkälleen ja nukkui pois isännän ollessa vieressä
12 vuotta 8 kuukautta Nivelrikko
12 vuotta 8 kuukautta Pernan, sydämen tai verisuonijärjestelmän kasvain
12 vuotta 8 kuukautta vanhuus
12 vuotta 8 kuukautta vanhuus
12 vuotta 8 kuukautta vanhuus
12 vuotta 8 kuukautta Aivohalvaus
12 vuotta 8 kuukautta vanhuus
12 vuotta 8 kuukautta lannehalvaus
12 vuotta 8 kuukautta sairaus
12 vuotta 8 kuukautta vanhuus
12 vuotta 8 kuukautta vanhuus
12 vuotta 8 kuukautta
12 vuotta 8 kuukautta
12 vuotta 8 kuukautta Kuollut ilman sairauden diagnosointia
12 vuotta 8 kuukautta vanhuus
12 vuotta 8 kuukautta
12 vuotta 8 kuukautta aivoinfarkti todennäköisesti
12 vuotta 8 kuukautta vanhuus
12 vuotta 8 kuukautta vanhuus
12 vuotta 8 kuukautta Nivelrikko, artroosi, muualla kuin lonkissa tai kyynärnivelissä
12 vuotta 8 kuukautta
12 vuotta 9 kuukautta Ihon tai ihonalaiskudoksen kasvain
12 vuotta 9 kuukautta vanhuus
12 vuotta 9 kuukautta Takaselän kipu-halvaus-oireyhtymä, cauda equina-oireyhtymä
12 vuotta 9 kuukautta vanhuus
12 vuotta 9 kuukautta Sydänsairaus
12 vuotta 9 kuukautta vanhuus
12 vuotta 9 kuukautta
12 vuotta 9 kuukautta
12 vuotta 9 kuukautta vanhuus
12 vuotta 9 kuukautta
12 vuotta 9 kuukautta Takaselän kipu-halvaus-oireyhtymä, cauda equina-oireyhtymä
12 vuotta 9 kuukautta vanhuus
12 vuotta 9 kuukautta Selkä- ja lonkkavaivoja/kipuja, spondyloosi
12 vuotta 9 kuukautta Pernan, sydämen tai verisuonijärjestelmän kasvain
12 vuotta 9 kuukautta vanhuus
12 vuotta 9 kuukautta vanhuus
12 vuotta 9 kuukautta vanhuus
12 vuotta 9 kuukautta vanhuus
12 vuotta 9 kuukautta
12 vuotta 9 kuukautta Nivelrikko, artroosi, muualla kuin lonkissa tai kyynärnivelissä
12 vuotta 9 kuukautta Utarekasvain, nisäkasvain
12 vuotta 9 kuukautta kohtutulehdus+vanhuus
12 vuotta 10 kuukautta vanhuus
12 vuotta 10 kuukautta vanhuus
12 vuotta 10 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
12 vuotta 10 kuukautta vanhuus
12 vuotta 10 kuukautta
12 vuotta 10 kuukautta vanhuus
12 vuotta 10 kuukautta vanhuus
12 vuotta 10 kuukautta
12 vuotta 10 kuukautta vanhuus
12 vuotta 10 kuukautta vanhuus
12 vuotta 10 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
12 vuotta 10 kuukautta vanhuus
12 vuotta 10 kuukautta vanhuus
12 vuotta 11 kuukautta
12 vuotta 11 kuukautta vanhuus
12 vuotta 11 kuukautta Lonkkaniveldysplasia ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
12 vuotta 11 kuukautta vanhuus
12 vuotta 11 kuukautta vanhuus
12 vuotta 11 kuukautta Maksan ja ruoansulatuskanavan sairaus
12 vuotta 11 kuukautta Lopetus ilman sairauden diagnosointia
12 vuotta 11 kuukautta vanhuus
12 vuotta 11 kuukautta vanhuus
12 vuotta 11 kuukautta
12 vuotta 11 kuukautta
12 vuotta 11 kuukautta Degeneratiivinen myelopatia
12 vuotta 11 kuukautta Utarekasvain, nisäkasvain
13 vuotta vanhuus
13 vuotta vanhuus
13 vuotta Takapään heikkeneminen, liikkuminen oli vaikeaa
13 vuotta vanhuus
13 vuotta Todettiin jo nuorena nivelrikkoa lonkassa (D/B), eli kuitenkin pitkän elämän kunnes takapää alkoi pettää
13 vuotta vanhuus
13 vuotta vanhuus
13 vuotta Lopetus ilman sairauden diagnosointia
13 vuotta vanhuus
13 vuotta vanhuus
13 vuotta vanhuus
13 vuotta vanhuus
13 vuotta vanhuus
13 vuotta
13 vuotta vanhuus
13 vuotta vanhuus
13 vuotta vanhuus
13 vuotta Lopetus ilman sairauden diagnosointia
13 vuotta vanhuus
13 vuotta vanhuus
13 vuotta Lonkkaniveldysplasia (D/D) ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
13 vuotta vanhuus
13 vuotta vanhuus
13 vuotta vanhuus
13 vuotta 1 kuukautta vanhuus
13 vuotta 1 kuukautta
13 vuotta 1 kuukautta vanhuus
13 vuotta 1 kuukautta vanhuus
13 vuotta 1 kuukautta vanhuus
13 vuotta 1 kuukautta vanhuus
13 vuotta 1 kuukautta
13 vuotta 1 kuukautta vanhuus
13 vuotta 1 kuukautta vanhuus
13 vuotta 1 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
13 vuotta 1 kuukautta vanhuus
13 vuotta 1 kuukautta luuston tai nivelten sairaus
13 vuotta 1 kuukautta vanhuus
13 vuotta 2 kuukautta vanhuus
13 vuotta 2 kuukautta vanhuus
13 vuotta 2 kuukautta vanhuus
13 vuotta 2 kuukautta vanhuus
13 vuotta 2 kuukautta
13 vuotta 2 kuukautta vanhuus
13 vuotta 2 kuukautta
13 vuotta 2 kuukautta vanhuus
13 vuotta 2 kuukautta Luusto- ja nivelsairaus
13 vuotta 2 kuukautta vanhuus
13 vuotta 2 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
13 vuotta 3 kuukautta Luonnollinen kuolema
13 vuotta 3 kuukautta
13 vuotta 3 kuukautta Kuollut ilman sairauden diagnosointia
13 vuotta 3 kuukautta
13 vuotta 3 kuukautta vanhuus
13 vuotta 3 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
13 vuotta 3 kuukautta vanhuus
13 vuotta 3 kuukautta Sappitiekarsinooma maksassa
13 vuotta 3 kuukautta vanhuus, sairasti perianaalifistelia, useita korvatulehduksia, piilokives.
13 vuotta 3 kuukautta vanhuus
13 vuotta 3 kuukautta vanhuus
13 vuotta 3 kuukautta Utarekasvain, nisäkasvain
13 vuotta 3 kuukautta vanhuus
13 vuotta 3 kuukautta Pernan, sydämen tai verisuonijärjestelmän kasvain
13 vuotta 3 kuukautta Lopetus ilman sairauden diagnosointia
13 vuotta 4 kuukautta vanhuus
13 vuotta 4 kuukautta vanhuus
13 vuotta 4 kuukautta Lopetus ilman sairauden diagnosointia
13 vuotta 4 kuukautta vanhuus
13 vuotta 4 kuukautta vanhuus
13 vuotta 4 kuukautta vanhuus
13 vuotta 4 kuukautta vanhuus
13 vuotta 4 kuukautta
13 vuotta 4 kuukautta vanhuus
13 vuotta 4 kuukautta vanhuus
13 vuotta 4 kuukautta
13 vuotta 4 kuukautta Selkäsairaus
13 vuotta 4 kuukautta vanhuus
13 vuotta 4 kuukautta
13 vuotta 5 kuukautta vanhuus
13 vuotta 5 kuukautta vanhuus
13 vuotta 5 kuukautta vanhuus
13 vuotta 5 kuukautta
13 vuotta 5 kuukautta vanhuus
13 vuotta 5 kuukautta Lopetus ilman sairauden diagnosointia
13 vuotta 5 kuukautta
13 vuotta 5 kuukautta
13 vuotta 5 kuukautta vanhuus
13 vuotta 5 kuukautta vanhuus
13 vuotta 5 kuukautta Sydänsairaus
13 vuotta 5 kuukautta vanhuus
13 vuotta 5 kuukautta
13 vuotta 5 kuukautta vanhuus
13 vuotta 5 kuukautta vanhuus
13 vuotta 5 kuukautta vanhuus
13 vuotta 5 kuukautta Utarekasvain, nisäkasvain
13 vuotta 6 kuukautta vanhuus
13 vuotta 6 kuukautta Luusto- ja nivelsairaus
13 vuotta 6 kuukautta vanhuus
13 vuotta 6 kuukautta
13 vuotta 6 kuukautta vanhuus
13 vuotta 6 kuukautta
13 vuotta 6 kuukautta
13 vuotta 6 kuukautta Kohtutulehdus, pyometra. Kuoli ennen aiottua leikkausta luonnollisesti.
13 vuotta 6 kuukautta Kohtutulehdus, pyometra
13 vuotta 7 kuukautta vanhuus
13 vuotta 7 kuukautta vanhuus
13 vuotta 7 kuukautta vanhuus
13 vuotta 7 kuukautta vanhuus
13 vuotta 7 kuukautta nisäkasvain+vanhuus
13 vuotta 7 kuukautta vanhuus
13 vuotta 7 kuukautta vanhuus
13 vuotta 7 kuukautta keskushermostonhalvaus
13 vuotta 8 kuukautta vanhuus
13 vuotta 8 kuukautta vanhuus
13 vuotta 8 kuukautta vanhuus
13 vuotta 8 kuukautta vanhuus
13 vuotta 8 kuukautta vanhuus
13 vuotta 8 kuukautta
13 vuotta 8 kuukautta vanhuus
13 vuotta 8 kuukautta vanhuus
13 vuotta 8 kuukautta vanhuus
13 vuotta 9 kuukautta vanhuus
13 vuotta 9 kuukautta vanhuus
13 vuotta 9 kuukautta vanhuus
13 vuotta 9 kuukautta selkäytimen rappeutuminen eli degeneratiivinen myelopatia
13 vuotta 9 kuukautta vanhuus
13 vuotta 10 kuukautta vanhuus
13 vuotta 10 kuukautta
13 vuotta 10 kuukautta vanhuus
13 vuotta 10 kuukautta Luun tai nivelten kasvain
 13 vuotta 10 kuukautta vanhuus
13 vuotta 10 kuukautta vanhuus
13 vuotta 10 kuukautta
13 vuotta 10 kuukautta Liikkuminen alkoi käydä liian vaikeaksi, koska hermotus ei enää toiminut kunnolla
13 vuotta 10 kuukautta vanhuus
13 vuotta 11 kuukautta Sydänsairaus
13 vuotta 11 kuukautta
13 vuotta 11 kuukautta luuston tai nivelten sairaus
13 vuotta 11 kuukautta vanhuus
14 vuotta vanhuus
14 vuotta Kasvainsairaudet, syöpä
14 vuotta vanhuus
14 vuotta vanhuus
14 vuotta vanhuus
14 vuotta Selkärangan muutokset (=hevosenhäntähermo). Ei halvaantunut täysin, muta loppuaika oli vaikeaa
14 vuotta vanhuus
14 vuotta vanhuus
14 vuotta vanhuus
14 vuotta 1 kuukautta vanhuus
14 vuotta 1 kuukautta Kuollut ilman sairauden diagnosointia
14 vuotta 1 kuukautta vanhuus
14 vuotta 1 kuukautta vanhuus
14 vuotta 1 kuukautta vatsalaukun kiertymä
14 vuotta 1 kuukautta vanhuus
14 vuotta 1 kuukautta Lopetus ilman sairauden diagnosointia
14 vuotta 2 kuukautta vanhuus
14 vuotta 2 kuukautta
14 vuotta 2 kuukautta vanhuus
14 vuotta 2 kuukautta toispuolihalvaus
14 vuotta 2 kuukautta vanhuus
14 vuotta 2 kuukautta vanhuus
14 vuotta 2 kuukautta vanhuus
14 vuotta 2 kuukautta Takapää halvaantui
14 vuotta 2 kuukautta vanhuus
14 vuotta 3 kuukautta vanhuus
14 vuotta 3 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
14 vuotta 3 kuukautta vanhuus
14 vuotta 3 kuukautta vanhuus
14 vuotta 4 kuukautta vanhuus
14 vuotta 4 kuukautta
14 vuotta 4 kuukautta vanhuus
14 vuotta 4 kuukautta sairaus
14 vuotta 4 kuukautta vanhuus
14 vuotta 4 kuukautta pahalaatuisia (ulkoisesti)nisäkasvaimia takanisissä
14 vuotta 5 kuukautta vanhuus
14 vuotta 5 kuukautta vanhuus
14 vuotta 5 kuukautta vanhuus
14 vuotta 5 kuukautta vanhuus
14 vuotta 5 kuukautta vanhuus+nivelrikko lonkissa (nuorena C/D tai C/C)
14 vuotta 6 kuukautta vanhuus
14 vuotta 6 kuukautta vanhuus
14 vuotta 6 kuukautta vanhuus
14 vuotta 8 kuukautta vanhuus
14 vuotta 8 kuukautta vanhuus
14 vuotta 8 kuukautta Lopetus ilman sairauden diagnosointia
14 vuotta 9 kuukautta vanhuus
14 vuotta 9 kuukautta
14 vuotta 9 kuukautta vanhuus
14 vuotta 9 kuukautta vanhuus
14 vuotta 10 kuukautta vanhuus
14 vuotta 10 kuukautta Takaselän kipu-halvaus-oireyhtymä, cauda equina-oireyhtymä
14 vuotta 10 kuukautta vanhuus
14 vuotta 11 kuukautta vanhuus
14 vuotta 11 kuukautta
15 vuotta aivoverenvuoto
15 vuotta 1 kuukautta vanhuus
15 vuotta 4 kuukautta vanhuus
15 vuotta 4 kuukautta vanhuus
15 vuotta 4 kuukautta vanhuus
15 vuotta 6 kuukautta Vanhuuden mukana tullut selkävaiva johti pidätyskyvyn katoamiseen lähes kokonaan
15 vuotta 8 kuukautta vanhuus 

 

 


Tämän 3084 saksanpaimenkoiran tilaston perusteella (tapaturmia ei lasketa):

Todennäköisyys että saksanpaimenkoira kuolee

0-5-vuotiaana on 33,2 %
6-7-vuotiaana on 13,2 %
0-7-vuotiaana on 46,4 %

8-9-vuotiaana on 20,2 %
10-15-vuotiaana on 33,5 %

11-15-vuotiaana on 24,1 %
12-15-vuotiaana on 14 %
13-15-vuotiaana on 6,5 %
14-15-vuotiaana on 2 %
15-vuotiaana on 0,3 %     

 

 

Terveys

 

 Näyttelylinjaisten kulmien korostaminen ja selkälinjan pudottaminen alaspäin ovat aiheuttaneet saksanpaimenkoirille vakavia selkäongelmia, jotka voivat tehdä koiran liikuntakyvyttömäksi jo sen parhaina elinvuosina. Eläinlääketieteen professori Snellmann kertoi Jalostettua kärsimystä-seminaarissa vuonna 2012 että virkakoirina toimivat saksanpaimenkoirat jäävät eläkkeelle 5-6-vuotiaina, koska eivät enää kykene selkävaivojensa takia hyppäämään autoon.

Lainaus eläinlääketieteen professori Snelmannin mielipiteestä näyttelylinjaisten saksanpaimenkoirien jalostusta koskien:

”Se selän loppuosa. jotenkin nään sen selän semmosena niin kun väärin rakennettu silta, että jos sen kannatinpylväät ei oo sen . . . sillan alla sellasessa paikassa, että se tukee sitä, niin sehän painuu ja niin painuu toi lanneselkäkin, ja mikä mielestäni saksanpaimenkoiralla on vielä ihmeellisempää, siit on jalostettu lihakset jokseenki pois. Ne on ku rukkasia . . . Ne pitää sitä kai hienona semmosta kuivaa, niin ku ne sanoo, kuivaa mallia, et ne kunnon lihakset on poissa . . . Raajat ei tue, tue sitä takaosaa . . . sellasella tavalla kun luonto haluaisi. Se tukee sitä sillä tavalla, kun ulkomuototuomarit haluaisivat, ne haluaisivat, et siel on semmonen, matkaa voittava askel ja mitä kaikkee työntö ja mitä kummallisii termejä, mut mun täytyy sanoo, et jos, jos, jos hevonen liikkuisi sillä tavalla kun näyttelysaksanpaimenkoira, niin se vietäs saman tien teurastamolle.”

 

Saksanpaimenkoiran liikkeet hidastettuna:

 

Saksanpaimenkoirien liikkeitä koiranäyttelyssä:

 

 Koira on lajina varvasastuja, mutta saksanpaimenkoirissa osa näyttelylinjaisista on kanta-astujia, eli omaavat täysin epälajinomaiset liikkeet:

 

 

Välimuotoinen lanne-ristinikama: 40%:lla saksanpaimenkoirista (Koiramme 12/2012)

Välimuotoinen lanne-ristinikama voi aiheuttaa cauda equina - syndrooman (= takaselän kipu-halvaus oireyhtymä). Osta pentu vain kasvattajalta, joka on kuvauttanut pennun vanhempien lannerangat ja eläinlääkäri on ne terveiksi lausunut.

Video cauda equina-syndroomaa sairastavasta saksanpaimenkoirasta 5 viikkoa leikkaushoidon jälkeen:

 6 viikkoa leikkauksen jälkeen

 Tämän jälkeen videoita toipumisesta ei ole laitettu nettiin, joten ei voi tietää tuliko koira koskaan tuon parempaan kuntoon.

 

Degeneratiivinen myelopatia: Erittäin yleinen saksanpaimenkoirilla

Degeneratiivinen myelopatia = Selkäydinrappeuma

Selkäytimen rappeumaa ei voi nähdä röntgenkuvissa. Oireena on takapään heikkous, jalkojen laahaaminen, hännän roikottaminen ja pidätysvaikeudet. Sairaus muistuttaa paljon ihmisten MS-tautia. Sairautta ei voida hoitaa. Ota pentu vain vanhemmista, jotka on geenitestattu degeneratiivisen myelopatian varalta.

Videoita degeneratiivista myelopatiaa sairastavista saksanpaimenkoirista:

 

 

Viralliset nivelten tutkimukset vuosina 2000-8/2013:

Lonkkavika: 39 %:lla (12 787 tutkittua)

Keskivaikeita D-lonkkavikoja 13 %:lla, erittäin huonoja E-lonkkavikoja 2 %:lla.

Kyynärniveldysplasia: 22 %:lla (12 576 tutkittua)

Polvilumpion sijoiltaanmeno: 0 %:lla (214 tutkittua).

 

Pitkäkarvainen saksanpaimenkoira

Viralliset nivelten tutkimukset vuosina 2000-8/2013:

Lonkkavika: 45 %:lla (111 tutkittua)

Keskivaikeita D-lonkkavikoja 8 %:lla, erittäin huonoja E-lonkkavikoja 6 %:lla.

Kyynärniveldysplasia: 18 %:lla (107 tutkittua)

Polvilumpion sijoiltaanmeno: 0 %:lla (7 tutkittua).

 

Polvisairaudet: 16%:lla tutkituista saksanpaimenkoirista on löytynyt polvien röntgenkuvauksessa huomautettavaa (terveyskysely).

 

Panosteiitti: 7,5%:lla saksanpaimenkoirista (terveyskysely)

Panosteiitti on nuorten koirien tulehduksellinen luusairaus, jonka hoitona on pitkä lepo (mikä on hankalaa näin aktiivisen koiran kanssa).

 

 

Perianaalifistelia: Yleinen. Saksanpaimenkoirilla huomattavasti yleisempi kuin millään muulla koiraroduilla.

Perianaalisistelia on parantumaton autoimmuunisairaus. Peräaukon ympärille muodostuu onteloita, jotka voivat rikkoa peräsuolen seinämän kasvaessaan.

Kuvia saksanpaimenkoiran  perianaalifisteleistä: Kuva1, Kuva2, Kuva3, Kuva4.

Peräaukon ympäristön ihon ollessa rikki kakkaaminen aiheuttaa kovia kipuja ja tulehduksia. Sairauteen ei ole parantavaa hoitoa, mutta oireita voidaan hoitaa esim. tulehduksiin antibiootteja, kortisonia ja kylpyjä, kipuihin kipulääkitys, lisäksi immuunivastetta vaimentavat lääkkeet, muodostuneiden onteloiden puhdistus ja erikoisruokavalio. Hoito on usein hankalaa ja koira voi olla niin kipeä ettei anna puhdistaa peräpäätään suosiolla. Usein joudutaan päätymään koiran lopetukseen.

Kattava tietopaketti perianaalisteliasta

 

Allergiat: Yleisiä

 

Kivesvika: 15%:lla saksanpaimenkoira-uroksista (siis saksanpaimenkoirilla yleisempi kuin muilla koiraroduilla).

 

Haiman vajaatoiminta: 2,7%:lla (terveyskysely) saksanpaimenkoirista.

Haiman vajaatoimintaa sairastavista koirista 60% on saksanpaimenkoiria ja 30% collieita, vain 10% on jotain muuta rotua. Haiman vajaatoiminta on siis saksanpaimenkoirilla ja collieilla huomattavasti yleisempi sairaus kuin millään muilla koiraroduilla.

Haiman vajaatoiminnan oireet: Koira syö paljon, mutta silti laihtuu. Toisin kuin ruuan vähyyden vuoksi nälkiintynyt koira, haiman vajaatoiminnasta kärsivä koira ulostaa usein ja suuria määriä löysähköä, harmaan tai kellertävän väristä ulostetta. Haiman vajaatoiminta puhkeaa yleensä ennen kuin koira täyttää 4-vuotta.

Hoito: Koiran ruokaan lisätään koko sen loppuelämän ajan joko tuoretta sian haimaa tai haimajauhetta. Noin 20% koirista ei vastaa hoitoon ja joudutaan lopettamaan.

Lähde

 

 

Epilepsia: 0,8%:lla saksanpaimenkoirista (eli vaikka epilepsiaa sairastavia saksanpaimenkoiria on paljon, riski sairastua epilepsiaan ei ole saksanpaimenkoirilla kohonnut muihin rotuihin verrattuna).

 

 

 

Mahalaukunkiertymä: 2%:lla saksanpaimenkoirista

 

Mahalaukun laajentuman ja kiertymän oireet:

Levottomuus

Oudot asennot/venyttely

Kertyneestö kaasusta laajentunut maha

Nopea hengitys

Yökkiminen/kakominen

Kuolaaminen

Nopea pulssi

 

Hoitoon tulee päästä alle 5 tunnin sisällä ensioireista.

Hoito: Leikkaus. Kiertymäleikkaus maksaa noin 1500-2000 euroa.

Ilman kiireellistä leikkausta kiertymä johtaa koiran tuskalliseen kuolemaan.

 

Mahalaukunkiertymän ennaltaehkäisy:

Jaa päivittäinen ruoka useisiin pieniin aterioihin

Syötä koirallesi vain barf/kotiruokaa, älä syötä teollisia koiranruokia.

Älä anna koiran hotkia ruokaansa

Älä käytä korotettua ruokakuppia

Koira on pidettävä levossa 1 tunti ennen ja jälkeen ruokailun

(lähde)

 

 

Koko

Nartun säkäkorkeus: 55-60 cm

Uroksen säkäkorkeus: 60-65 cm

Narttu painaa: 22-32 kg

Uros painaa: 30-40 kg

 

 

Saksanpaimenkoirilla esiintyy kasvuhormonin puutteesta johtuvaa kääpiökasvuisuutta (pituitary dwarfism). Sairaus on harvinainen. Sitä on tavattu saksanpaimenkoirilla 1940-luvulta lähtien. Kääpiökasvuinen saksanpaimenkoira painaa aikuisena noin 5-10 kiloa. Kyseessä ei ole pelkkä pienikokoisuus vaan vakava sairaus. Jossain vaiheessa yleensä myös kilpirauhanen ja lisämunuainen lakkaavat toimimasta kunnolla.  Pentuturkki ei vaihdu normaalisti aikuisen turkkiin vaan koiralla on vielä aikuisenakin pentukarvaa ja kun se lopulta kuluu pois, ei uutta karvaa kasva enää tilalle, vaan koira kaljuuntuu. Sairaus lyhentää koiran elinikää, elinajanodote on vain noin 1,5 vuotta (1-5 vuotta). Ruumiinavauksessa on usein ilmennyt kystia aivolisäkkeessä.

Kuvia kääpiökasvuisista saksanpaimenkoirista: Kolme pentuesisarusta, joista kaksi sairastaa kääpiökasvuisuutta, 4-vuotias kääpiökasvuinen saksanpaimenkoira, 4 kuukauden ikäiset sisarukset, joista toinen normaalikokoinen ja toinen kääpiökasvuinen, 6 kuukauden ikäinen kääpiöpentu

Suomalaisen kääpiökasvuisen saksanpaimenkoira Tintin kotisivut

 

 

Karvapeite

Lyhytkarvainen tai pitkäkarvainen

Säänkestävä

Helppohoitoinen

 

 

Ulkonäkö

 

Suomalaisessa koiranäyttelyssä kuvaamiani saksanpaimenkoiria (kaikki eri yksilöitä, kaikilla jalat sojottaa miten sattuu ja selät on silminnähden epäterveen näköisiä, eikä yhtäkään ole aseteltu vaan seisovat luonnollisessa asennossa)

 

 

Näyttelyn paras jossain päin maailmaa (kuva)

 

 

Muuta

Rotuesittelyvideo:

 

 Pennun hinta: 800-1200 euroa, pitkäkarvaisen saksanpaimenkoiran pennun hinta on 900 euroa.

Hieno video 8 viikkoisen pennun kasvusta 1-vuotiaaksi:

 

 

Lisätietoa rodusta: Saksanpaimenkoirien terveystietokanta, Jalostuksen tavoiteohjelma, Eläinlääketieteen professorin mielipide saksanpaimenkoirista, Perianaalifistelia, Rotuyhdistyksen keskustelupalsta, Tällä sivulla on selkein valokuvin kerrottu joistakin saksanpaimenkoirilla esiintyvistä rakennevirheistäRotumääritelmä

 

 


©2017 Koirarodut - suntuubi.com